Arjen aikataulutus kahden lapsen ja hitaahkon äidin kanssa
Nyt näin hoitojen ja töiden alettua, on iskenyt vaikeus pysyä kiinni sovituissa aikatauluissa. Eritoten aamun aikatauluissa!
Töissä minun pitäisi olla joka arkiaamu klo 8:00, mutta liukuvan työajan omaaminen tässä antaa hieman joustoa aamuihin, joka on tosin ollut enemmän ja vähemmän tarpeen.
Mitä sitten tulee näihin lasten hoitopaikkoihin ja heidän antamiin aikatauluihin. E:n hoitopaikassa ei olla niin minuutilleen tarkkoja, onhan se nyt kuitenkin perhepäivähoito. Pääperiaate on jokatapauksessa, että siinä kasin nurkilla viimeistään lapsi sinne vietäisiin, jotta ehtii syömään aamupalan samoihin aikoihin muiden kanssa. J:n hoitopaikan siirryttyä päiväkotiin, on sen ja heidän aikataulut hieman painaneet päälle. Hoidossa tulee olla viimeistään klo 8:00, jos halajaa saada lapselleen aamiaista sieltä. Siellä on niin paljon tarkempaa kaikki aamun viennit ja iltapäivän haut. Se mitä on ilmoitettu, tulee niistä pitää kiinni, noin niinkuin tismalleen. Tähän tosin osasinkin hieman jo varautua ennen hoidon aloittamista, mutta….
Aamuiset aikataulumme ovat varsin, kröhöm, epäonnistuneet tämän ensimmäisen viikon aikana.
Maanantaina, ensimmäisenä työpäivänäni, olin reippaana klo 8:00 töissä valmiina uuteen päivään ja sen tuomaan tietoryöppyyn. Tiistaina nukuin pommiin, joka ei ole kyllä yhtään normaalia, heräsin siis 7:15, jota ihmettelen edelleen, koska E on aina herättänyt ennen klo 7:00. Tosin ei tuolloin. Nopeasti vain aamupuurot naamariin, vaatteet niskaan ja auton raappauksen kimppuun. Töissä olin kuitenkin jo noin 8:15, eli kovin en onneksi myöhästynyt. Torstaiaamu loi jo keskiviikkoiltana pienoisia pelkoja tulevaa aamua kohtaan ja varauduinkin tähän asettamalla kännykän herätyskelloni soimaan todella kovaäänisenä, jotta varmasti siihen heräisin! Mutta ei, se ei auttanut! E nukkui taas yli 7:00 ja itse heräsin klo 7:38. Pienoisella kiireellä lapsille vaatteet päälle, aamuhampupesut, ulkovaatteet päälle, tarhareppujen pakkaukset loppuun ja autoon pakkaaminen. Nopeasti ensiksi E:n hoitopaikan kautta J:n hoitopaikalle, jossa olimme vasta lähempänä puolta yhdeksää. ”Mennäänpä sitten kuule J tuonne leikkihuoneen puolelle leikkimään. Saat valita sieltä sen leikin itsellesi, muistatko?” ”Hei muuten ihan kiva, mutta J ei ole sitten syönyt aamiasta, koska nukuimme yli herätyskellon.” Tuosta lausahduksesta seurasikin pienoinen huomautus hoitajalta aamun aikatauluista, ja ensimmäinen hoitopäivä alkoi J:n osalta. Huono omatunto sekä huono äiti- maine vainosivat minua mielessäni koko työpäivän. ”Miten saatoimmekaan olla noin myöhässä, ja kaikki oli minun syytäni?!”
Välikommentti: itse saavuin työpaikalleni vasta noin varttia vaille yhdeksän ja tapasinkin esimieheni kahvihuoneessa. Hieman pelkäsin mitä hän sanoo, koska oma työpisteeni vaatii tarkkuutta ja ajoissa olemista. Mutta olin niin väärässä. ”Älä Anna stressaa, sä vaan tarttit sitä unta, kun et siihen kelloosi herännyt. Joskus käy noin ja se on täysin ymmärrettävää. Pitäähän sitä saada nukkua, jos väsyttää, eiks niin” Ihana <3
Eipä siedä jäädä synkistelemään, koska ei se mitään hyödytä! Jatkossa pyrimme olemaan ajoissa, kunhan nyt vain osaisi ennakoida edes hieman kuinka paljon yhden lapsen, J:n, herättäminen vie aikaa, kuinka paljon kahden lapsen pukeminen vie aikaa, kuinka paljon aamuhampupesut sekä ulkoiluvaatteiden pukemiset vievät aikaa. Puhumattakaan omien eväideni ja työlaukkuni pakkaamisen. Pitäisi varmaankin asettaa herätyskelloni soittamaan klo 5:30 arkena, jotta kaikki me kolme ehdimme hoito- ja työpaikkoihimme ajoissa, koska myönnän itsekin olevan hieman kohmeinen aamuisella. Kaikki kestää ja kaikki tapahtuu kuin hidastetussa videossa. Tosin näin varmaan käy aika monelle ihmiselle aamuisella, jos ei omaa aamuvirkku- ominaisuutta.
Ehkä me vielä nää arjen aikataulut opitaan tuntemaan! Joskus……
Anna