Äidin vapaailta äänten hemmoteltavana!
Tykkään musiikista. Tosin kukapa ei tykkäisi. Mutta tykkään musiikista ja lauluista ilman soittimia. Tykkään toki myös soittimien kanssa. Mutta livenä tykkään enemmän keikoista ilman soittimia, ainakin eilisiltaisen kokemuksen jälkeen. Keikoista joissa sisällöt tuotetaan vain viiden ihmisen suusta, vaikkakin välillä kuullostaisi että mukana olisi basisteja, trumpetisteja ja vaikka sun mitä. Mutta ei, lavalla on vain viisi ihmistä. Kaksi naista ja kolme miestä. Ja nuo soitinten äänet tulevat heidän suistaan. Nämä viisi ihmistä koostavat yhdessä yhtyeen nimeltään Club for five.
Vasta näin aikuisiällä olen ihastunut aivan korviani myöden heidän musiikkiinsa ja levyjä löytyykin muutamia. On aivan parasta fiilistellä heidän musiikillaan, koska se on vain jotenkin niin puhdasta ja mutkatonta. Arvostan aivan täysillä kaikkia heitä, koska jotta musiikista saa täyteläisen, tulee sen tuotannonkin olla ”täyteläistä”. Ja he pystyvät siihen. Ei mitään pelkoa etteivätkö pystyisi.
Pitkään olenkin aina tsekkaillut, koska he olisivat Tampereen seudulla, mutta aina kun olen löytänyt oikean ajankohdan, ovat liput olleet jo loppuunmyytyjä. Tai sitten itsellä ei ole ollut rahaa maksaa lipuista ja olen tyytynyt vain cd- versioihin. Toisin sanoen, en siis ole koskaan heitä nähnyt livenä. Mutta eilen tuo asia muuttui. Noin kuukausi takaperin kävin heidän sivuillaan ja bongasin heidän viettävän kolme viikonloppua Tampereen Statessa nyt helmikuun aikana. Puhuin siitä äidilleni, koska tiedän hänen olevan heidän vannoutunut faninsa, toisin kuin mieheni, joka sanoikin, että jos haluan mennä niin ei tarvitse häntä pyytää, koska häntä ei kiinnosta. Äitini oli niin ihana, että tarjoutui maksamaan nuo liput ja kirsikkana kakun päällä, saimme seuraksemme myös mummuni! <3 Pitkästä aikaa ilta, just three of us.
Oli niin ihanaa viettää vapaailtaa kiireisen työviikon jälkeen, joka on imenyt kaikki mehut minusta. Lasillinen viiniä ja tapaslautanen viinirypäleillä, serranon kinkulla, maa-artisokalla, juustoilla, juureslaatuilla ja persiljadipillä, palautti osan menetetyistä voimista takaisin. Ja loput hoisi tuo aivan ihana yhtye, Club for five.
Kun he aloittivat meni hetken aikaa tottua siihen asetelmaan, että soittimia ei ollut. Mutta muutaman kappaleen jälkeen sitä tajusikin, että he eivät todellakaan niitä tarvitse. Yksi naisista omasi todella herkän korkealle siintävän äänen, toinen nainen hieman matalemman äänen. Yksi mies omasi myös hieman normaalia korkeamman miesäänen ja toinen mies sellaisen ”normaalin” miehen lauluäänen, jonka kirjo oli laaja! Korkealta, hieman matalemmalta ja juuri sopivasti siitä keskeltä. Ja sitten se viimeinen mies. Mies, kuka sai kyllä minulta ainakin kaiken arvostukseni. Basso. Hän, voi ei, hänen tekemänsä työ biisien eteen oli jotain ilmiömäistä. Kuinka hän handlasi koko homman niin täydellisesti ja suu kävi taukoamatta kooooko ajan.
Välillä, etenkin kappaleen äitien äidit, tuotti minussa itselleni yllättäviä tunnetiloja. Biisin ensimmäisestä kertosäkeestä lähtien nieleskelin koko ajan, ja tunsin kuinka huuleni värisi, estääkseni kyynelten tulemasta. Se oli vain jotenkin niin herkkää ja hienoa, jotenkin ihan sanoinkuvailematonta. Muutenkin koko tuo kaksi tuntinen, jonka vietimme heidän tuottaman musiikin vallassa, oli täynnä tunneskaaloja laidasta laitaan. Välillä bongasin itseni huulet ja kurkku kuivanaan, kun flunssan painamana olin unohtanut siemailla vettä. Välillä takaani kuului äänen korjauksia äidiltäni ja mummultani, ja heidät tuntien, tiesin heidän kokevan samoja skaaloja.
Siinä vaiheessa kun tuo kaksi tuntinen oli mennyt, ja he ilmoittivat tämän olleen tässä, teki mieli vain huutaa ”älkää menko vielä!”. Olin vain niin hurminoitunut tuosta musiikista.. Huh, se oli kyllä hienoa!
Joten, koko tämän ylistystekstin aikana tuota yhtyettä, Club for fiveä kohtaan, toivoisin myös teidän kuuntelevan heidän biisejään, tai jos vain mahdollista, mennä kuuntelemaan heitä aivan livenä. Voin melko varmaksi sanoa, että ette tulisi pettymään. Oli se vain hienoa.
Tänään tiedossa onkin ulkoilupäivä, ja mikäpä siinä kun ulkonakin paistaa aurinko! <3 Illalla mies lähtee viettämään iltaa kavereidensa kanssa ja minä vietän iltani lasten kanssa <3 Illalla saatan ehkä löytää itseni jopa viinin ja juustojen seurasta! :)
Ripauselämäämme- blogia voit seurata lisäksi myös Instagramissa @ripauselamaamme :) Facebook- sivut ovat myös työn alla, ja kunhan saan ja ehdin kursia ne kasaan, niin seuraaminen sitäkin kautta onnistuu. Kiitos kun olet lukemassa!