Erot perhepäivähoidon ja päiväkodin välillä
Kun lapsi menee hoitoon, on se jotenkin automaattisesti aina päiväkoti. Perhepäivähoitoa pidetään jotenkin erikoisena paikkana ja useammassa kunnassa moisia paikkoja ei enää löydykään. Meidän kaupungissamme on varmaan kymmenkunta päiväkotia lapsivetoisuus luokassa 1-100 lasta per päikky ja perhepäivähoitajia noin 30 joista jokainen hoitaja saa hoitaa kerrallaan neljää lasta. Eli toisin sanoen päikkypaikkoja on noin 1000 kunta maksimissaan ja perhepäivähoitopaikkoja noin 120, joka on vain murto-osa muusta. Perhepäivähoitopaikat ovat hyvin haluttuja ja sen kyllä ymmärtää vallan mainiosti miksi. Olenkin alle listannut seuraavaksi hieman plussia ja miinuksia kummasta tahansa vaihtoehdosta, päikystä ja perhepäivähoidosta. Ja näin ensimainintana, itse en ainakaan vielä olisi halunnut siirtää lastani sieltä pois, mutta pakonomaisesti näin oli toimittava.
Perhepäivähoidon plussat:
+ aina yksi ja sama hoitaja
+ hoitaja pystyy paremmin jakamaan huomionsa kullekin lapselle, koska heitä tottatosiaan saa olla vain neljä
+ monipuolinen viikko-ohjelma. Jokaisella viikolla, ainakin meidän hoitopaikassamme on, jumppaa ja muskaria, lisäksi retkiä läheisiin metsiin järjestetään lähes joka viikko.
+ joustavat hoito-ajat!!!! Iso plussa tästä, koska yhdellä puhelinsoitolla voi viedä myöhempään tai hakea hieman myöhemmin
+ kodin omainen hoitopaikka
+ yksityiskohtainen kertomus päivän tapahtumista
+ erilaiset kesäpiknikit ja joulukirkot plus satunnaiset konsertit
+ hinnanmääritys tietääkseni sama kuin päiväkodissa
+ kunnallinen paikka, eli hoitajat käyvät säännöllisesti koulutuksissa ja tiimipalavereita järjestetään viikottain. Yksityisellä pph:llä moista koulutuspakkoa ei ole, eikä kukaan valvo heidän toimiaan
No sitten ne miinukset (kyllä niitäkin on, vaikka kuinka moista mahdollisuutta rakastankin!)
– pieni ryhmä, jossa ikäjakauma yleensä keskittyy vauvoihin ja taaperoihin. Eli toisin sanoen 4 vee ja kolme taaperoa, ei ehkä niin sopiva toiminnallisuus ympäristö nelivuotiaalle.
– kun hoitaja on sairaana, joutaa lapsi menemään varapäiväkotiin, joka saattaa olla iso shokki lapselle, joka onkin yhtäkkiä totuttua isommassa ryhmässä
– hoitopaikkaa hakiessa ei ikinä tiedä minkälainen hoitaja oikeasti on toimintatavoiltaan. Jos jostain syystä hoitopaikka tai hoitaja eivät arvosta tarpeitanne tai lapsi ei viihdy siellä laisinkaan, voi uutta paikkaa toki hakea, mutta se ei ole ikinä itsestään selvää, että sellaisen saisi. Kokemusta löytyy….
Esikoisemme tosiaan meni perhepäivähoitoon 1- vuotiaana ja oli siellä ihan viime kuun loppuun saakka eli reilut kolme vuotta. Tuona aikana ei osannut ajatellakaan muuta hoitopaikkaa. Päiväkoti oli mielissämme laitos, jossa lapset hoidetaan liukuhihnatyönä ja huomiota ei jakaannu tarpeeksi itse kullekin. Tosin nyt tämän lähes kuukauden päikkykokemuksella pyörrän puheeni. Toki, päiväkotimme on hyvin pieni, hoitopaikkoja heillä on 16. Laitoksesta ei ole tietoakaan ja huomiota plus kavereita on pojalle löytynyt todella mukavasti. Lempikavereista puhutaan joka päivä ja lempihoitaja saa joka aamu lämpöisen rutistuksen pojaltamme. Moinen lämmittää mieltämme varsin paljon, mutta koko päikkykokemus aika ei ole ollut ihan iisiä. Ensimmäinen viikko oli hyvin rankka, koska jokainen aamu meni pojan itkiessä ja itkun sekaisin sanoin sanottuna: ”En halua mennä päiväkotiin, haluan kotiin!” Itku loppui pienen hassuttelutempauksen myötä päikkyyn päästyämme, jota seurasi aamu toisensa jälkeen hirttäytyminen äidin jalkaan tai käteen. Se oli varmasti pojallemme todella raskasta, olihan paikka ja ihmiset täysin uusia ja varmasti iso muutos hänelle, joka on muutenkin herkkä muutoksille. Mutta se oli myös rankkaa minulle. Aamuisin ajaessani töihin pidättelin itkuani ja siltä välttyäkseni soitin aina äidilleni, jotta ajatukseni ajautuivat toisaalle. Mutta sitten yhtäkkiä aamut alkoivat sujumaan. Ensimmäisinä onnistuneina aamuina poika siesi antaa läpyn ja huuli mutturalla askelsi kohti aamupalaa, mutta ei päästänyt enää itkua. Siitä se menestyminen sitten alkoi, ja nykyään hyvä kun halia saatikka suukkoa saa, kun kädet on pesty ja tossut puettu jalkaan. Kiire on kova päästä moikkaamaan kavereita ja äiti pakahtuu joka aamu onnesta, kun molemmat lapset viihtyvät hoitopaikoissaan <3
Mutta sitten niihin päiväkodin plussiin:
– iso ryhmä. Samassa ryhmässä on niitä taaperoita, mutta on myös useampi samanikäinen ja muutama vanhempikin. Saattanette ajatella, että isommat ovat opettaneet tuolle yltiösosiaaliselle pojalle kaikkia kivoja ja ei niin kivoja lausahduksia! :D
– todella monipuolinen viikko-ohjelma sekä toiminnan täyteiset päivät
– useampi hoitaja
– aina sama hoitopaikka vaikka yksi hoitaja olisikin sairaana
Päiväkodin miinukset:
– aiemmin mainitsin huomion puutteen, mutta kohdallemme ei ole moista kantautunut, mutta mahdollista toki isommassa päikyssä
– päivän tekemisistä saa lähes kyselemällä kysellä hoitajilta, eli pientä läpikäyntiä päivän tapahtumista olisi kiva kuulla. Toki poikakin niitä kertoo, sen mitä osaa.
– takertuminen pieniinkin asioihin, (tärkeisiin tosin), kuten meille tuli huomautus siitä, että poikamme ei osaa leikata, piirtää tai koota palapelejä. Näitä tulisi täten harjoittaa runsaasti kotona
– todella tarkat vienti- ja hakuajat
En lainkaan sano ettemmekö tykkää pojan nykyisestä hoitopaikasta, mutta ehkä kuitenkin vielä tämän kevään olisin halunnut pojan olevan pph:lla. Mutta ihan hyvä näinkin :)
Jos joku haluaa kertoa omista kokemuksistaan lasten erimoisista hoitopaikoista, olen mielenkiinnolla niitä kuuntelemassa. Jokainen kokee kuitenkin lapsellensa sopivat hoitopaikat erilailla, joten toiselle se on aina automaattisesti päikky, toisille se on aina pph tai muu hoitopaikka, kuten kerho.