Imetys, joka ei onnistunutkaan
Imetys.. Asia, joka tuottaa monelle äidille isoja tunteita raskausaikana ja eritoten kun vauva on syntynyt. Joillakin äideillä imetys onnistuu täysin luonnostaan, kuin olisi ikänsä imettänyt, toisille äideille imetys taas on vain suoritusta ja jatkuvan stressin ja paineen kanssa elämistä. ”Haluan imettää lastani, jos se ei onnistu, niin sitten vain siirrytään korvikemaidolle.” Helpommin sanottu kuin tehty.
Oma imetystarinani alkoi vuonna 2011 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa , kun esikoiseni saapui tähän suureen maailmaan. Nuorena äitinä, ja nuorena, joka sai ensimmäisenä lapsen ystäväpiiristämme, en ollut osannut lainkaan huolehtia imetyksen onnistumisesta.
En tiennyt laisinkaan mitä odottaa, oletin vain sen onnistuvan luonnostaan. Maitoa minulla riitti niin paljon, että jo raskausaikana päivän mittaan valuva maito kasteli paitani liivinsuojuksien ja rintaliivienkin läpi. Ehkä tämä vuolas maidontuotanto sai minut uskomaan, että imetyshän on ihan lasten leikkiä. Kunhan vain laitetaan vauva syömään, niin kaikki hoituu itsestään. Valitettavasti olin väärässä.
Vauvan synnyttyä hänet nostettiin rinnalle ja se ihana tunne kun imetys onnistui. Se onnistui salissa, mutta osastolle mentyämme imetys alkoi tökkimään. Vauvan ote oli kovin suppea, eikä hän tällöin saanut maitoa. Käyttöön tuli rintakumi, jonka avulla matkamme jatkui. Olin todella innoissani, koska sain kokea jotain niin ihmeellistä!
Sairaalassa ollessamme imetys sujui todella hyvin ja olinkin jo luottavaisin mielin palaamassa kotiin, ja jatkamassa imetystä siellä. Kotiuduimme, vauva itkusti nälkäänsä, jolloin menin syöttämään häntä makuuhuoneeseemme. Olin unohtanut täysin kuinka se oikea imuote katsotaan, mikä on se oikea imetysasento. Kaikki oli yhtäkkiä aivan vierasta, ja aloin stressaamaan. Imetys ei onnistunutkaan, ei rintakumilla tai ilman. Olin pettynyt ja todella surullinen.
Mieheni haki korviketta kaupasta, jotta vauva saisi maitoa edes jotain kautta. Aina ennen syöttöä pyrin kuitenkin tarjoamaan rintaa, mutta siinä onnistumutta päädyin pulloruokintaan.
Kävin läpi suuren surutyön imetyksen epäonnistumisesta. Veimme imetyksen onnistumisen niinkin pitkälle, että kävimme sairaalassa imetystukipolilla, mutta päätimme luovuttaa, koska silloin käyttöön olisi tullut imetystukilaite, joka oli oikeasti varsin hankala käyttää. Imetystukilaitteella siis syötetään katetria pitkin korviketta vauvan suuhun vähin erin, jotta vauva tottuisi siihen, että maito tulee rinnasta eikä pullosta. Ei, liian hankalaa, en vain yksinkertaisesti jaksanut enää jatkaa. Olin niin väsynyt ja pettynyt itseeni.
Imetyksen epäonnistumisen aiheuttama suru minulle oli jotain todella rankkaa. Halusin niin kipeästi tarjota vauvalleni omaa maitoani, kun sitä kerta tuli, että heräsin suhteellisen aikaisin joka aamu pumppaamaan. Tällöin sain annettua useamman syötön pullon kautta, ja lopuilla syötöillä annoimme korviketta. Kolmen viikon päästä huomasin etten herunutkaan pumpulle enää kovin hyvin ja maitoa tuli vähäisesti. Pumppailut jäi, ja maidontuotanto laantui. Taas uusi pettymys! Koin olevani maailman huonoin äiti lapselleni, mutta tosiasia oli, että vauvan tulee saada ravintonsa, vaikka sitten korvikkeesta.
Vähin erin pääsin yli siitä kauheasta painostavasta tunteesta, jonka epäonnistuminen oli minulle luonut. Tosin kaikki nuo sekasortoiset tunteet nousivat entistä kovempina pintaan, kun näin jonkun äidin imettävän vauvaansa. ”Miksi hän onnistuu tuossa, mutta minä en?? Mikä minussa on vikana?”..
Aikaa kului ja epäonnistuneen imetyksen tuomat tuntemukset unohtuivat. Vauva kasvoi ja kehittyi, korvikkeella.
Vuonna 2014 tulin uudestaan raskaaksi. Alkuun en miettinyt laisinkaan imetystä. Keskityin vain nauttimaan uudesta raskaudesta, suunnittelemaan tulevaisuutta ja iloitsemaan kun vauva osoitti elonmerkkejään potkimalla ♥
Raskauden loppuvaiheessa neuvolan väki alkoi kyselemään tuntemuksiani siitä, mitä odotan. Odotin sitä ihanaa pientä nyyttiä, odotin sitä kun pääsen häntä imettämään. Aloin taas stressaamaan! Olin päättänyt, että nyt imetys onnistuu ja sen onnistumisen eteen olen valmis tekemään ihan mitä tahansa se vaatii. Ero edelliseen raskauteen oli se, ettei maidontuotanto ollut käynnistynyt. Olin ihmeissäni, mutta toiveikas!
Vauva syntyi ja imetys onnistui, JES! Osastolle päästyämme se taas tapahtui. Vauva oli kovin itkuisa ja nälkäinen. Hoitajat suosittelivat imetyksen rinnalle lisämaitoa syystä, että maitoni ei ollut vielä noussut ja vauva ei saanut tarpeeksi ravintoa. Suostuin tähän, kysehän oli pienestä elämän alusta. Alkuun vauva sai 30ml lisämaitoa, mutta sekään ei tuntunut riittäneen. Ensimmäisenä yönä vauvan verensokerit laskivat todella alhaisiksi ja häntä odotti siirto lasten osastolle. Tiesin, että nostamalla maidon määrää, sokerit saadaan nousuun. Pyysin 50ml lisämaitoa, jonka poika joi hanakasti ja sokerit palasivat takaisin normaalille tasolle, jolla pysyivätkin kun lisämaidon määrä vakiinnutettiin tuohon 50ml kerta-annokseen.
Kotiutuessamme aloitin maidon nostatus talkoot. Tarkoituksena oli saada korvike pois päiväkuvoistamme. Maitoa nousi, mutta ei tarpeeksi. Ei ikinä.. Pettymys.
Silloin jo kaiken kokeneena ja viisaampana en ottanut paineita, imetinhän minä sentään, osittain. Alusta alkaen matkassamme oli mukana pullo, josta annoimme vauvalle maitoa 2-3 kertaa vuorokaudessa. Vauva kasvoi ja oli tyytyväinen, plus että myös minä äitinä koin oloni tyytyväiseksi.
1,5 kuukautta sitten imetyksemme päättyi. Vauva ei vain halunnut enää rintaa. Sitä tarjottuani hän käänsi päänsä pois, ei raivokkaasti, vaan päättäväisenä ettei halunnut syödä rintaa. Imetys jäi. Hyväksyin tämän ja elämä jatkui.
Imetys jätti aivan ihania muistoja, kuvia sekä videoita. Olen oikeasti sanoinkuvailemattoman tyytyväinen meidän imetystaipaleeseemme! Olen tyytyväinen itseeni ja eritoten rintoihini!
Miksi halusin tuoda tarinani julki? Tämä on oikeastaan itselleni jonkinlainen päätös ydelle elämänvaiheelle. Olen käsitellyt asiaa, olen tyytyväinen. Olin valmis luopumaan.
Imetys on äidille todella iso ja tärkeä asia, mutta sen onnistumisen vieminen tasolle, joka vaarantaa jo vauvan hyvinvoinnin, ei ole enää tervettä ajattelua. Tärkeintä on kuitenkin, että lapsi kasvaa ja elää onnellista elämää.
Kyllä he korvikkeellakin kasvavat.