Materialismitunteilija
Materialismitunteilija, onkohan se edes mikään sana? No nyt on!
En olisi ikinä uskonut, että lasten myötä minusta löytyy uusi tunnepuoli loputtoman rakkauden lisäksi. Nimittäin olen huomannut itseni olevan jonkinsortin materialismitunteilija. Eritoten vauvan tarvikkeita ja vaatteita kohtaan! Hyvänä esimerkkinä tästä toimii se, että ostimme vuonna 2011 halppis vaunut esikoisellemme, jotka toimivat hienosti sen vuoden, mikä oli takuuaikakin. Sen jälkeen tietenkin vaunuista meni rikki molemmat akselit, jotka onneksi korjattiin myöhäisenä takuun piikkiin. Huh. Siitä lähtien vaunujen kanssa elo on ollut jatkuvaa taistelua. Renkaat olivat kuluneet, uusia ei myyty, vaunut vetivät voimakkaasti oikealle, ei pystynyt korjaamaan. Ei tietenkään, mitä minä oikein oletinkaan!
Tuossa nuo vanhat vaunut ovat vielä olleet käytössä. Nää on niin niitä ensiulkoiluja
Tuoreimman tulokkaan raskausaikana olimme päättäneet, että kaikesta huolimatta, tuleva pienokainen saa näillä vaunuilla pärjätä, kunnes, vaunujen kasaamiseen ja heittoaisan toimintaan vaikuttava jousi kimposi kuin kumilanka nenämme edestä pusikkoon muutama kuukausi ennen tulokkaan laskettua aikaa. Niin meidän tuuria! Onneksi tämän sai korjattua ja vauvan synnyttyä, kaikesta huolimatta, vaunut tulivat käyttöön. Yhtäkkiä ne eivät vetäneet suuntaan eikä toiseen, olivat oikein unelmat. Tällöin elin tosin varmaan jossain ihme huuruissani, toki onnellisuuskuplassani vauvan tuoksuisesta arjesta, etten kiinnittänyt moisiin ”pikku” vikoihin mitään huomiota. Vähitellen vanhat viat alkoivat muistuttaa olemassa oloistaan ja ostimme uudet vaunut (aivan ihanat emmaljungat, pitkäaikaiset unelmani!!!), mutta ei, vanhojen vaunujen myynti eteenpäin ei tullut kyseeseen, ei missään nimessä! Olivathan ne olleet kuitenkin molemmilla lapsillamme käytössä, vaikkakaan eivät toiminetkaan kuten niiden pitäisi. Viime viikonloppuna äitini ehdotti, josko toimittaisin vaunut mökille säilöön ja käyttöön. Asiaa hetken mieheni kanssa puituamme, päätimme että vaunut jäävät autotalliimme, jossa ovat tähänkin päivään saakka olleet. En vain halua ottaa sitä riskiä, että mökillä hiiret syövät ne rikki, tai että ne homehtuisivat koska siellä ei ole mitään suojaa kosteudelta. Joten vaunut vain jäivät. Niistä ei vain yksinkertaisesti pysty luopumaan!
Toinen paha paikka on vauvan vaatteet. Viikonloppuna olisi tiedossa kirppismeininkiä ja täten olen käynyt vauvan pieneksi jääneitä vaatteita läpi. Aivan pienimpien, 50-56 cm senttisten, vaatteiden myyminen eteenpäin ei tule kyseeseenkään. Vaikkakaan ei enää ikinä tulisi kolmatta lasta, en ole vielä yksinkertaisesti valmis luopumaan niistä. En voi vain käsittää, että vauvani ei vain enää ikinä tule mahtumaan niihin 😀 62 senttiset ja 68 senttiset vaatteet laitoin pääosin myyntiin, mutta en tietenkään kaikkia! Niistä kaappiin jäivät ehdottomasti ne parhaimmat ja tunnearvoltaan kalleimmat vaatteet, sekä sisä- että ulkovaatteet.
Voi minua, ihan oikeasti! Onko tällainen ajattelu enää niin sanotusti tervettä? :D Tunnustautuuko joku muukin saman sorttiseen materialismitunteiluun?