Mitä jos se pahin olisikin tapahtunut?!!
Oli eilinen aamu klo 7.15 kun kuopus kolautti päänsä laattalattiaan. Kaatui siis täysin suorilta jaloilta suoraan päälleen ja se komaus mikä siitä tuli ja hetken hiljaisuus oli kyllä karmiva hetki. Poika kuitenkin vaikutti varsin normaalilta eikä itsellä ollut sillä varoitusajalla mahdollisuutta jäädä kotiin. Joten vein pojat hoitoon, tosin huikkasin hoitajalle aamulla sattuneesta, ja kehotin häntä soittamaan välittömästi jos alkaa käyttäytymään oudosti.
Aamun sain tehtyä töitä täysin normaalilla syklillä, kunnes puhelin soi. ”Tuota noin. E ei nyt oikein suostu kävelemään, tai siis ottaa askeleen ja kyyristyy, toisen ja kyyristyy sekä hieroo silmiänsä jatkuvasti. Voiskohan tää liittyä siihen aamuiseen?” Ja äitinähän tuollaisen soiton jälkeen ei vain voi jatkaa töitänsä, vaan nakata mapit ja koneet kiinni ja hurauttaa hakemaan pikkuherra lääkäriin, jonne sainkin onneksi ajan heti tunnin päähän. (onneksi on mahdollisuus käyttää yksityisiä!)
Automatka lääkäriin oli, no tyylillä ”hei älä nukahda, E kuunteleppas mikä laulu. E älä pliis nukahda, koita nyt pysyä hereillä.” Pääsimme lääkäriin ja lähes välittömästi lääkärin pakeille. Testiä toisen perään, tutkimuksia ja lisää tutkimuksia. ”Joo, kyllä tämä vaikuttaisi täyttävän kaikki aivotärähdyksen oireet. Eli nyt päikkäreille suosittelen, että nukutat lapsen viereesi jotta voit vahtia häntä koko unen ja yöllä käytte herättelemässä kahden tunnin välein. Tein teille myös lähetteen lapsipolille, eli jos lapsi alkaa oireilemaan pahemmin niin voitte mennä sinne ilman soittoa tarkkailuun ja lisätutkimuksiin.”
Aivotärähdys. Noniin. No niitä sattuu, ajattelin. Päikkärit vietimme siis kuopuksen kanssa rinnakkain ja seurasin kuin haukka hänen jokaista henkäystänsä ja ininäänsä. Päikkäreiden jälkeen hän olikin jo taas täysin oma naureskeleva ja juoksenteleva taapero.
Ilta ja yö saapui ja ajoitin illalla nukkumaan mennessäni kelloni herättämään klo 01, 03 ja 05. Klo 01 herätyksellä kaikki vaikutti olevan hyvin. Klo 03 herätyksellä ajattelin, että näin olisi taas, mutta tottakai menin tarkastamaan pojan tilan. Heti ensimmäisenä huomasin kuinka veltto poika oli. Hänen jalkansa olivat niin veltot, että nilkatkin olivat todella oudossa asennossa ja kämmen selät lepäsivät patjaa vasten. Pää oli rento kuin mikäkin ja koko poika täysin kylmä. Ja se paniikki mikä minuun iski kun koitin poikaa ja totesin hänen olevan oikeasti täysin kylmä. Seuraava minkä testasin välittömästi oli, että hengittääkö hän. Laitoin käteni hänen selälleen ja selkä ei liikkunut ylös ja alas, vaan oli täysin paikoillaan. Siinä vaiheessa aloin tönimään lasta. Muutama hennompi tönäisi ja muutama hieman kovempi, ja ei reaktiota. Siinä vaiheessa huusin jo miestäni soittamaan hätänumeroon, kunnes viimeisimmän kovemman tönäisyn jälkeen lapsi liikahti! Se helpotus ja jälkitärinä mikä minut valtasi, kun huomasin kaiken olevan onneksi kunnossa. Ehkäpä hän vain nukkui todella sikeästi, ja sitähän sanotaan että aivotärähdyksen jälkeen ihminen vaipuu herkästi todella syvään uneen, tai näin olen ainakin kuullut. Varmistin kuitenkin aamulla vielä lääkäriltä, että tämä oli vain asiaan kuuluvaa ja hän myös kehui asian niin olevan, mutta muistutti vielä lasten polin lähetteestä joka on voimassa vielä huomiseen aamuun saakka.
Loppuyö menikin sitten valvoessa ja ajatellen, että mitä jos hän ei olisikaan herännyt. Miten sellaisen pystyisi edes käsittelemäänkään millään tapaa? Hui, ainoastaan jo sen ajattelu saa kylmän väreet juoksemaan läpi kehon ja muistamaan heitä ketkä ovat sen karmivan painajaisen käyneet lävitse.
Nyt kuitenkin kaikki on hyvin ja elämä rullaa eteenpäin täysin normaalisti. Mitään merkkejä aivotärähdyksestä ei enää ole ja lapsi on täysin normaali. Kävelee, puhuu ja käyttäytyy yhtä vaativasti huomion kipeästi kuten ennenkin <3 Mutta jotenkin tämä, tai eritoten viime öinen, kokemus sai meidät heräämään siihen raakaan todellisuuteen, että elämä saattaa päättyä hetkenä minä hyvänsä. Kukaan ei sitä pysty koskaan ennustamaan, joten paras keino nauttia tästä kaikesta on vain elää päiväänsä kuten se olisi viimeisin jäljellä oleva…
