Viimeiset viisi päivää ja neljä yötä ovat menneet varsin kehnosti ja unettomasti. Tai siis verraten tähän aikaisempaan vauva-aikaan. Vauvahan on nukkunut alusta lähtien siis todella hyvin, ihan vastasyntyneenä jopa 8 tunnin pätkiäkin! Ja nyt ”vanhempana” on nukuttu jo useamman kuukauden ajan ihan täyttä kelloa, eli 12 tuntia. Voitte siis vain kuvitella, kuinka väsynyt sitä onkaan kun yhtäkkiä rytmi muuttuukin. Nykyään yöllä vauva heräilee noin tunnin välein. Ei nälkäänsä, vaan häntä ei vain väsytä. Tästä seurauksena on se, että hän sitten on siinä hereillä 15-30 min, lähes joka kerta. Omat unet ovat siis joka yö olleet muutamasta tunnista maksimissaan viiteen tuntiin. Monet varmasti ajattelevat tässä nyt, että tuohan on ihan normaalia vauva-arkea, ja niinhän se varmasti onkin niille keiden vauvat ovat aina heränneet öisin syömään tai ihmettelemään. Mutta kun yhtäkkiä 6 kuukauden täysunisuuden jälkeen aletaankin nukkumaan noin huonosti, alkaa se väsymys väkisinkin vaikuttamaan. Tää äiti on ollut hyvin, no väsynyt, mutta suuttumisherkkä ja herkkä noin niinku muutenkin. Ei tarvitse kuin joku pieni asia olla, niin jo kyyneleet vuotaa (toi ei oo niin niinkun yhtään mua!) Eniten harmittaa se, että myös vanhempi poikani on tämän huomannut. Muutaman kerran olen hänelle ärähtänytkin ihan mitättömistä asioista, kuten siitä jos hän ei suostu syömään. Tuo harmittaa tässä kaikkein eniten, koska en näin normaalisti käyttäydy. Tästä ees pitää sitten oppia vaalimaan niitä hetkiä, kun vauva on nukkumassa päikkäreitään ja esikoinen päivähoidossaan. Silloin mamman on aika vetää itsensä oikoiseksi ja vain levätä. Ei tässä oikein muukaan auta. 

Pitää myöskin varmaan harkita iltaunien karsimista pois, mutta jotenkin sekin tuntuu varsin väärältä vauvaa kohtaan. Hänhän kuitenkin kasvaa nukkuessaan ja, jos iltaunia ei tule, on tuloksena varsin itkuisa ja äitiriippuvainen vauva. 

Seuraavaksi niistä päivistä. Vauvalla on nyt jo useamman viikon ollut päällä joku ihme äiti ei saa poistua mihinkään– vaihde. Se siis tarkoittaa sitä, että välillä edes hänen isänsä syli ja seura ei kelpaa, vaan sen täytyy olla äiti. Äiti ei saa syödä rauhassa, johon tosin on jo totuttukin, että kahvi juodaan kylmänä ja ruoka, no myöskin kylmänä useimmiten. Äiti ei saa poistua metriä kauemmaksi tai sitten tulee välitön itku johon ei edes äänekäs lelu tai tuttikaan auta. Ainoa lääke on äidin syli. Toisaalta on varsin ihanaa, että lapsi kaipaa näin äitinsä perään, mutta nyt on alkanut tuntumaan, että tämä menee äärimmäisyyksiin. Tai sitten tähänkin asiaan vaikuttaa oma jaksamattomuus noiden yöshowten takia. Ken tietää.. Mutta rakas tuo pakkaus on, siitä ei pääse mihinkään. Ja lentäisin vaikka kuun taivaalta molempien poikien takia, jos he niin haluaisivat. No en nyt ehkä ihan, mutta etteköhän te ymmärrä!