Tiedättekö kuinka monta kertaa olen manannut tätä nykyistä päivärytmiäni. Siis rakastan olla töissä, oikeesti ja aidosti siis nautin siitä, että saan tehdä asioita joista oikeasti tykkään, välillä vitsailla ja nauraa niin, että kyyneleet valuvat pitkin poskia ja poskiin sattuu kaikki se nauraminen, puhella henkeviä AIKUISTEN ihmisten kanssa, syödä lounasta rauhassa ja juoda teetä kaikessa rauhassa ja lämpöisenäkin vielä. Mutta oikeesti, työpäivä päättyy klo 16, ellen sitten ole jostain ihmeen ja kumman syystä päässyt aikaisemmin töihin ja täten myös lähtemään kotiinkin aikaisemmin, tulen kotiin ja alan tekemään ruokaa. Ruoka on valmis noin klo 17-17.30 ja syömme. Olemme syöneet noin klo 17.30-18.00. Sitten olisi tunnin verta aikaa ennenkuin pitäisi alkaa iltatoimille. Siis YKSI TUNTI aikaa oikeasti keskittyä lapsiin ja leikkiä heidän kanssaan, tai käydä kaupungilla/puistossa/kaupoilla. Ai miksi meillä aletaan nukuttamaan lapsia klo 19? Siksi, koska kuopuksellamme on aivan tajuton sisäinen kello. Jos puuro ei ole valmis klo 19.00, niin sen jälkeen syöminen on vain ajatus tasolla toteutuvaa, ei käytännössä. Uni vain yllättää hänet jo niin aikaisin, että toisinaan olemme olleet näitä kakkosluokan vanhempia ketkä syöttävät lapsilleen jogurttia (makeutettua) iltapalaksi, sen ravitsevan puuron tai leipien sijaan. Onneksi näin ei kovin usein pääse tapahtumaan. Klo 19.30-20.00 lapset ovat jo nukkumassa sängyissään, ja meillä alkaa meidän yhteinen aikamme. Yhteinen aikamme tosin jakaantuu usein niin, että joko mieheni pelaa pelikonsoliaan/lähtee pelaamaan jotain pallopeliä tai minä lähden salille tai kävelylle, tai sitten vain yksinkertaisesti rymähdän sohvan pohjille ja yritän kovin keskittyä blogiin/nauhoitettuihin tv-sarjoihin/kotiin, joka onkin useimmiten suhteellisen räjähtänyt. En ees uskaltaisi näyttää nykyistä tilannettamme teille, koska täällä vain on niin sotkuista! Tosin epäilen vahvasti ettemme ole ainoita laatuamme, vai? Eli toisin sanoen yhteinen aikamme on molempien omien asioiden hoitamista, mutta olemme sentään kahden ja voimme puhua asiat suoraan niinkuin ne on, toisin kuin koodikieleillä, jota joudumme toisinaan esikoisen kuullen harrastamaan 😀 

No mitä tulee sitten siihen omaan vapaa-aikaan ja sen käyttämiseen. Blogi on oikeasti vain jäänyt todella vähälle, koska tuntuu ettei aikaa vain riitä kaikkeen mahdolliseen. Pitäisi yrittää pitää huolta itsestään, noin fyysisesti, mutta tämä koko homma on mulle aivan äärettömän suuri henkireikä henkiseen hyvinvointiini. Rakastan tätä juttua, kirjoittamista, kuvaamista, teidän komentteja ja painettuja sydämmiä. Se, että näen jonkun tykänneen jutuistani tai jopa kommentoineen niitä, meinaa mulle oikeasti tosi paljon. 
Myös ystävät ovat jääneet todella pimentoon. En edes muista, koska olisin viimeksi nähnyt ketään työpaikan ja perheen ulkopuolelta. Kaikilla tuntuu aina olevan jotain, kuten myös meilläkin. Se jos mikä harmittaa eniten, koska olisi aivan mahtavaa siemailla kahvit/teet auringon lämmössä samalla kun lapset leikkisivät pihassa. Enää työelämässä ollessani tuo ei ole oikein mahdollista, koska oikeasti visiitti olisi tyylillä ovesta sisään, ovesta ulos. Todella epäkohteliasta, mielestäni… Parempi olisi vain löytää aikaa niin, että ehtisi kunnolla vaihtamaan kuulumiset ja oikeasti antaa myös lapsille aikaa leikkiä keskenään. 

Kaikki vapaa-aika tulee pitkälti vietettyä yhdessä perheenä, ja yleensä myös ihan kotipihamme leikkipuistossa tai terassillamme. Eilen tosin poikkesimme ennen kauppareissua Tampereen pikkukakkosen leikkipuiston kautta, koska me kaikki vain oikeasti kaipasimme niin paljon jo muutakin sosiaalista toimintaa ja kaupungin vilkasta elämää. Puistoilun jälkeen kävimme hakemassa Koskipuiston jäätelökioskilta jäätelöt ja menimme Koskenrantaan syömään ne, nurmikolle istuen toki. Oli aivan mahtavaa nähdä kuinka paljon siellä olikaan porukkaa piknikillä! Yksillä oli kuoharia ja pientä naposteltavaa, toiset vain istuivat ja juttelivat ja kolmannet nauttivat kesäpäivästä hieman ronskimmin,alkoholin siivittämänä. Mutta siellä me istuttiin, kaikkien heidän keskellää. Mutta kyllä tuo vain oli niin ihanaa! Kesä, puistot, jäätelö ja lapset. Parhautta <3

Positiivista tässä nykyrytmissäkin on, tuon aikuisten seuran lisäksi. Nimittäin äitiyslomalla viikonloput olivat vain yhtä ja samaa kuten kaikki muutkin viikon päivät. Mutta nykyään ne ovat täyttä nautintoa! Saamme herätä kun siltä tuntuu, syödä kunnon aamiaisen kaikessa rauhassa, sekä suunnitella rauhassa viikonlopun suunnitelmia ja toteuttaa niitä. Uskon, että tänä kesänä tulemme viettämään suurimman osan viikonlopuista kiertäen lähikuntia, lasten aktiviteetteja sekä mökkejä, omaa että ystävien. Voi kuinka innoissani olenkaan tulevasta kesästä, mutta valmiiksi jo ahdistunut tulevasta syksystä, joka tuleekin oikeasti tooooodella nopeasti. Muutenkin näin töissä ollessa viikot tuntuvat vain alkavan ja yhtäkkiä onkin jo perjantai. Samaistutteko tunteeseen? 😀 

No, tällä viikolla onkin mitä odottaa. Nimittäin lauantaina olisi suuntana Tallinna, taas, mutta tällä kertaa aivan mahtavan porukan kanssa. Voi kun ei taas malttaisi odottaa lauantaita, niitä ihmisiä ja sitä tunnelmaa! Parhautta! <3

(Anteeksi kuvien puute, mutta pilvitallennustilani oli täynnä eikä uusimmat kuvat olleetkaan näköjään tuonne päivittyneet, vaikka muistia jo tyhjentelinkin! Nykytekniikka, pöh!)