Vinkki omatekoisten soseiden pakastamiseen!

Soseiden kokkaajille vinkki vitonen alla 🙂

Soseitahan kannattaa tehdä aina isot määrät kerralla, jotta välttyisi jatkuvilta valmistusprosesseilta. Isojen määrien myötä myös pakastaminen tulee ajankohtaiseksi. Jääkaappi säilytyksessä omatekoinen sose säilyy noin 2 vuorokautta, pakastimessa noin 3 kuukautta. Usein on kerrottu, että sose kannattaa säilöä jääpalamuotteihin, josta niiden jäädyttyä ne tulisi painella pakastusrasioihin, josta sitten ottaa aina tarpeellisen määrän sulamaan. 
Näin meilläkin toimittiin, näinkin kauan kuin 3 kuukautta. Kunnes tajusin, että miksi en hyödyntäisi pakastuspusseja. Jääpalamuoteista on kuitenkin niin hankala arvioida, kuinka paljon vauva syö. Toki ajan myötä senkin oppii arvioimaan. 

Kuitenkin koin toimivammaksi tavaksi tämän alla olevan tavan pakastaa soseita. 

Valmista sose normaaliin tapaan vauvasi ruokailutottumuksien mukaan. Anna jäähtyä. Ota tilavuudeltaan 2 tai 3 litran pakastuspusseja ja vaaka. Aseta tyhjä pakastuspussi avonaiseksi rullattuna vaa’alle. 

Mittaa valmista jäähtynyttä sosetta vauvasi tarpeiden mukaan. Ohjemäärää voi vertailla valmisruoista, joissa yhden sosepurkin sisältö painaa noin 120 g (4kk sose). Meillä tuo pian 9 kuukauden ikäinen syö kerralla noin 150 grammaa sosetta. (Tosin itsetehdyt soseet täyttävät lasta täysin erilailla kuin kaupan valmisruoat.) Voit toki myös lusikoida sosetta pussiin silmämääräisestikin. Itse vain olen tällainen ”ylitarkka” Huom. Yksi pakastuspussillinen on yksi ateria. 

kamera 10.10.2015 002.JPG

Aseta täytetty pakastuspussi pöydälle, ja paina sisältö tiukasti pohjaan. Levitä sosetta ensiksi niin, että se leviää tasaisesti reunasta reunaan, jonka jälkeen tasoita se ohueksi levyksi. Hyvä paksuus levylle on vajaa sentti. Kääntele ylimääräinen pakatuspussi soselevyn ympärille ja laita pakkaseen. 

kamera 10.10.2015 004.JPG

kamera 10.10.2015 005.JPGkamera 10.10.2015 006.JPG

kamera 10.10.2015 009.JPG

kamera 10.10.2015 008.JPG

Levymäisessä muodossaan sose pakastuu nopeasti ja täten sulaakin nopeasti. Itse en sosetta erikseen sulata jääkaapissa, vaan otan soseen suoraan pakastimesta ja sulatan sen mikrossa juuri ennen ruokailua. Ottaessasi soselevyn pakastimesta, painele ja kääntele sitä, jotta levy rikkoontuu useaan pienehköön palaan. Laita rikkoutuneet palat lautaselle ja sulata. 

kamera 10.10.2015 012.JPG

kamera 10.10.2015 013.JPG

kamera 10.10.2015 014.JPG

kamera 10.10.2015 015.JPG

Tällä levypakastuksella säästyy pakastimen tilaa, kun soselevyt voi koota päällekkäin. Pakastaminen pusseittan helpottaa myöskin ennakointia, kun pakastetut määrät ovat kerta-annoksina. Tällöin näkee helposti, jos soseet ovat käymässä vähiin. Jääpalamuotti pakastuksessa aiheutuu herkälti hukkaa, jos pakastettua sosetta onkin jäljellä enää vain pari palaa, sen vaadittavan kahdeksan palan sijaan. 

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Lapset Ajattelin tänään