Niin, sitä tässä koitan sitten hahmottaa. Kuka olen? Missä ja miksi?

10-vuotta sitten muutin vieraaseen kaupunkiin äitin helmoista. No nyt 10-vuoden jälkeen tää kaupunki on yhtä vieras, mutta mä olen 10-vuotta vanhempi!

Mitä näiden vuosien aikana on tapahtunu?

-04 syntyi poika,  kihlauduin pojan isän kanssa

-07 ero, uusi suhde

-08 kihloihin (TAAS!) uuden, tietenkin paremman miehen kanssa

-09 syntyi toinen poika, valmistuin ammattiin

-10 naimisiin

-12 eli tää vuos… no työttömänä tietenkin

Tossapa noi taitaa olla elämäni kohokohdat ja laskut.

Nyt olis taas uus risteys. Mihin suuntaan tästä pitäis lähteä?

Oon kohta 30. Mun ikäset tuntuu kaikki olevan hyvässä työssä. Niillä on omat talot ja kaikki on ihanaa. On ystäviä ja lapsia ja ystävien lapset on omien lasten leikki kavereina samalla kun äidit juttelee keskenään puiston reunalla ja valittaa elämästään.

Miks ei mulla ole tollasta? Siksikö vaan että muutin ”väärään” kaupunkiin? Mä oon kotona tai puistossa tai lenkillä omien lasten ja koirien kanssa. Missä on meidän ystävät ja leikkikaverit?

Oon niin kyllästyny kiertämään näitä samoja nurkkia päivät pitkät. Mies on töissä autolla joten ei päästä täältä kotoo liikkumaan kun kävellen eli ei kovin pitkälle. Yleinen liikenne täällä on surkee, ja jos rehellisiä ollaan ei kyllä edes houkuttais lähteä änkeemään bussiin kahden lapsen ja kahden suuren koiran kanssa.

Tätäkö mä oon elämältäni halunnut?

Oon aina haaveillu lapsista koirista, perhe-elämästä. Mä en vaan kuvitellu sitä tälläseks. Johtuuko tää ahdistus siitä että mulla ei ole mitä haluan vai siitä et mulla ei ole sitä mitä ylesesti ”pitäis” olla? Vai onko?

Mullahan on mies, 2 lasta, 2 koiraa, omakotitalo (joskin vuokra sellainen) ja volvo. Miks en ole onnellinen? Olenko ainoa?

Jos tässä kirjottelen nyt ensin kuukauden ja sitten vuoden ja lueskelen mitä on ylös laitettu ni alkaakohan nää asiat selviimään mulle? Toivotaan, muutakaan en nyt keksinyt.

Teksti on ja tulee varmasti olemaan sekavaa, koska kirjotan kaiken mitä mieleen tulee just sillon ku tulee. Itseäni ja muita säästämättä.