Sinä et pelännyt mitään

Sinä olit vain 10-vuotias, etkä koskaan pelännyt mitään. Et pimeää, et ukkosta, et mitään. Kun oikein salamoi, juoksit kalliolle sitä katsomaan. Halusit aina meidän nukkuvan talonne ullakolla, jossa yöllä pissalle päästäkseen oli käveltävä kymmeniä metrejä säkkipimeässä sahanpurujen keskellä pelkkää lankkua pitkin ja ullakon laidoille ripustetut vanhat vaatteet kahisivat pelottavasti. Mutta vain sinä et silti pelännyt. Ja koska sinä et pelännyt, minäkin uskalsin.

Sinä olit vain 12-vuotias, ja silti kadehdin sinun nauruasi, sinun ääntäsi, sinun kauniita kasvojasi ja täydellistä vartaloasi. Mutta en pahalla, koska olit rakas ystäväni ja pikkuserkkuni. Ja vain vuoden minua vanhempi. Kun olit meillä, kaikki naapurin pojat tulivat kurkkimaan ikkunani taakse ja halusivat tuntea sinut. Kukaan ei huomannut enää minua, mutta ei se mitään. Halusin olla sinun kanssasi, halusin olla sinä.

Olit vain 13-vuotias, kun hullaannuit yhteen biisiin. Soitimme sitä lujaa stereoista, ulkona oleva vanha kaiutin särki hieman ääntä, mutta sinä vain tanssit. Sinä tanssit sen pienen ulkouima-altaan reunaa pitkin sitä biisiä. Näytit unelmoivalta ja onnelliselta. Minäkin olin onnellinen, koska rakastin sitä biisiä, rakastin sitä kesää ja rakastin sinua.

Olit vain 14-vuotias, kun eksyimme pahoille teille. Joku oli opettanut sinut varastamaan meikkejä kaupasta ja sinä opetit minutkin. Me molemmat rakastimme meikkejä, eikä meillä ollut rahaa ostaa niitä, eikä minulla edes vanhempien lupaakaan. Muistan erityisesti sen kimaltelevan tummanharmaan luomivärin punaisessa muovikuoressa. Siinä kannessa oli hopeaviiva. Ja minä varastin sen sinun kanssasi. Minä rakastin sitä luomiväriä ja minä rakastin sinua.

Olit vain 15-vuotias, kun olin rippijuhlissasi. Sinulla oli uusi ihana oma huone, tai itse asiassa kaksi huonetta ja oma sisäänkäynti. Olin siitä hiukan kateellinen, mutta en pahalla. Tiesin vain, ettei minulla voisi koskaan olla mitään samanlaista. Kadehdin sinua myös siitä, että jokaisessa rippikuvassasi uskalsit hiukan irvistää. Uskoakseni yksikään rippikuvasi ei ole ihan normaali. Miten voisikaan olla noin harvinaislaatuisesta ihmisestä.

Sinä olit vain 18-vuotias, kun sain hääkutsusi. Olimme hieman etääntyneet, mutta en kuitenkaan ollut tajunnut sinun edenneen elämässäsi näin lujaa. Itse olin edelleen pikkutyttö kapinoiden tyrannisia vanhempiani. Sinun vanhempasi eivät koskaan kieltäneet sinulta mitään, sait elää koko elämäsi niin kuin sinä halusit elää. Siitäkin olin vähän kateellinen, mutta en pahalla. Sellainen oli tarkoitettu sinua varten, ei minua. Sinun häissäsi minä itkin, koska olin niin onnellinen puolestasi.

Ja vielä samana vuonna kuulin sinun saaneen lapsen. Pienen tytön. Minulla oli oma elämäni elettävänä. En ollut luonasi ja etäännytin itseni, koska minun elämäni kulki niin erilaisia polkuja. Yritin edelleen olla edes jotain, mitä sinä olit. Mutta enhän minä ollut kuitenkaan. Koin olevani paljon vähemmän ja halusin etäisyyttä sinusta.

Tulit kuitenkin ylioppilasjuhliini. Pienen tyttäresi kanssa. Muistan mustat verkkosukkahoususi ja viininpunaisen satiinihameesi ja sen, että taas olin hiukan kateellinen. Sinä olit aina vaan yhtä kaunis ja ihana, samoin pieni tyttäresi. Ja minä olin aina vaan se ruma luuseri, josta ei koskaan tulisi mitään kaltaistasi.

Olit 27-vuotias, kun järjestimme pitkästä aikaa tapaamisen. Käytiin syömässä ulkona ja muisteltiin vanhoja. Sitä naurun määrää ja iloista yhdessäoloa ei voi jäljitellä. Se oli aitoa ja se oli ihanaa. Sen illan muistan ikuisesti, vaikka oma elämäni oli jälleen kerran suistunut raiteiltaan. Muistan, kun sanoit, että ei pitäisi nauraa näin paljon, koska nauraminen sattuu päähäsi. Muistan hiukan huolestuneeni ja nauraneeni vähän vähemmän.

Olit vain 29-vuotias, kun kuulin sinun sairastuneen vakavasti. Sinulla oli todettu aivokasvain, eikä homma ollut enää hallinnassasi. Jossain hämäryyden rajamailla yritin ymmärtää, mitä se tarkoittaa oikeassa elämässä. Joku järjesti meille tapaamisen, en minä, koska pelkäsin liikaa. Sinun hiuksesi olivat poissa, sinun kasvosi olivat turvonneet syöpähoidoista. Kävin vessassa laittamassa omat hiukseni tiukaksi nutturaksi pään taakse, jottei sinulle tulisi paha mieli. Sinulle ei ehkä tullut, mutta minulle tuli. Hyvästelin sinut, enkä todellakaan arvannut sen olevan viimeinen kerta.

Olit vain 32-vuotias, kun kuolit. Minulle soitettiin, että sinä olet huonossa kunnossa ja pitäisi äkkiä tulla jos aikoo. Lähdin siltä istumalta kesken työpäivän, mutta en silti ehtinyt. Sinä lähdit ennen kuin ehdin luoksesi. Joku soitti minulle kesken matkan, että olit jo lähtenyt. Minä huusin. Minä HUUSIN!!!!!!!

Hautajaisissasi minä romahdin monta kertaa. Romahdin, kun kävelin kirkkoon ja näin valkoisen arkkusi. Romahdin, kun näin vanhempasi arkun äärellä. Romahdin, kun sinua kuljetettiin kirkosta haudattavaksi. Romahdin, kun me kaikki seisoimme käsi kädessä jo hautaan lasketun arkkusi ympärillä. Romahdin, kun menimme muistotilaisuuteen lapsuudenkotiisi. Ne samat keinut, se sama leikkimökki, se sama uima-allas, ne samat autotalliin seinään kirjoitetut muistot. Minä en halunnut elää ilman sinua, enkä voinut ymmärtää miten kukaan voisi.

Olen nyt 46-vuotias ja edelleen lähes päivittäin mietin, missä sinä olet. Kuka kuulee nyt ihanan naurusi, kuka ihailee rohkeuttasi. Tyttäresi oli vain 13-vuotias kuollessasi, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen. Uskon, että hän on kuin sinä olit. Ja hän on nyt 28-vuotias. Minä haluaisin tavata hänet, mutta en uskalla.

Vaikka sinä et pelännyt mitään, minä pelkään aivan hirvittävästi. Pelkään, että tyttärelläsi on sinun kauneutesi, sinun äänesi, sinun naurusi. Pelkään, että romahtaisin taas. Mutta toisaalta yritän etsiä sinua kaikista tapaamistani ihmisistä ja silti tiedostan, että on olemassa vain yksi ihminen, josta sinut löytäisin. Tyttäresi. Ehkä minä jonain päivänä uskallan etsiä hänet ja ehkä minä löydän sinutkin vielä.

Kommentit (1)
  1. Koskettava kirjoitus. Tarinassa paljon kosketuspintaa myös oman elämän kokemuksiin, ehkäpä juuri siksi koskettikin niin. Toivottavasti löydät rohkeutta tavata tuon ystäväsi tyttären, se olisi varmasti ihana asia teille molemmille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *