Kohtuullisuuden julistus
Miksei Suomessa nainen voi poistaa tervettä kohtuaan, jos haluaa? Oli sitten syy kenelläkin mikä tahansa. Kohdunpoiston Suomessa saa kuulemma ainoastaan, jos siltä suunnalta uhkaa jokin sairaus. Omalle kohdalleni kohdunpoisto tuli 39-vuotiaana, vajaa vuosi ensimmäisen synnytykseni jälkeen. Täysin tilaamatta ja yllätyksenä.
Kohdunpoisto on ollut erinomainen asia omalla kohdallani. Tai ehkä pitäisi sanoa kohdullani? Ikäni(kään) puolesta en aikonut enää lapsia tehdä ja jo kertaalleen leikattu kohdunkaulan pahanlaatuinen kasvain ei ainakaan pääse uusiutumaan. Puhumattakaan niistä kohtuani jo vuosikaudet vaivanneista kymmenistä kämmenen kokoisista myoomista. No, kohtuni oli siis kohtuullisen rasittunut ja lääkärin ehdotuksesta se sai luvan lähteä maata kiertävälle radalle. Anteeksi avaruusmiehet, jos se teihin törmää siellä jossain!
Ja miksi tämä on niin erinomainen asia? Kuukautiset lähtivät huitsan nevadaan sen siltä istumalta! Ja kuitenkin munasarjat toki jätettiin sinne kulmille norkoilemaan eli hormonituotanto pysynyt ennallaan (mitä nyt vaihdevuodet tuuppaa päälle varmaan pian). Miten mahtavaa tämä onkaan ollut!! Ensin en edes tajunnut sitä, koska olinhan juuri synnyttänyt eikä kuukautisia ollut muutenkaan ollut pitkään aikaan. Niin se vaan aika kultasi muistot. Mutta nyt näin hieman myöhempinä aikoina sitä on kerran kuussa ihan eri korvalla kuunnellut hyvinkin suorasanaisia ja kovaäänisiä valituksia naispuolisilta kavereiltani, miten hirveä olo taas on, eikä jaksa tai halua tehdä juuri mitään. Paisti olla pahalla tuulella ja heittää miestään saksilla.
Ja minä kun ensin luulin, että olen jonkinlainen hylkiö kohdunpoiston jälkeen, ettei siitä kehtaa kenellekään kertoa. Mutta päätin riskeerata kuten aina ja kerroinkin asiasta aidosti ja rehellisesti lähes kaikille, joiden kanssa asiaa sivuttiin millään tavalla. Ja kas, useat ikätoverini (lapsia tai ei) ovatkin kohtuullisen vihreitä kateudesta!
Kyllähän se nyt vaan niin on, että kuukautiset ovat naiselle vitsaus, oli se vitsaus sitten raamatullinen tai ei. Jos nainen on yli 40 v ja hänellä on jo esim kaksi aikuista lasta eikä missään nimessä aio enää lisää lapsia tehdä, miksei hän voi halutessaan saada kohdunpoistoa ja vapautusta täysin turhasta kärsimyksestä? Mutta eipä vaan Suomessa ainakaan voi.
Väittävät, että pääsääntöisesti terveitä elimiä ei poisteta huvin vuoksi. Minkä huvin??? Mitä tervettä tai hupia on siinä, että nainen kärsii joka kuukausi helvetillisiä kipuja ja joutuu syömään sekä särkylääkkeitä että ehkäisypillereitä? Ja lisäksi usein kuuntelemaan miehensä tai oikeastaan koko miessukukunnan valitusta siitä, miten sitä taas ollaan niin hirviöitä niin hirviöitä. Anteeksi, mutta leikataanhan sitä pääsääntöisesti terveitä neniä ja rintojakin miellyttämään kansan kauneudentajua!
Ilmeisesti asiasta ei vain lääkärit tai tutkijatkaan tiedä tarpeeksi. Minun piti kohdunpoistoni jälkeen täyttää parin kuukauden välein kymmeniä kysymyksiä sisältäviä lomakkeita. Niissä keskityttiin vain ja ainoastaan kaikkiin mahdollisiin negatiivisiin asioihin. Missään ei kysytty, onko elämän laatu mahdollisesti parantunut. Eikä missään annettu vastausvaihtoehdoiksi a) Olen melko tyytyväinen, b) Olen todella tyytyväinen tai c) Olen ihan törkeän tyytyväinen. Minäkin niitä täytellessäni oikein etsimällä etsin itsestäni vaivoja ja vikoja, jotka kenties johtuisivat kohdunpoistostani. Kissan viikset, en kerta kaikkiaan keksinyt mitään ja lopulta lakkasin vastaamasta niihin.
Julistan täten naisille oikeutta päättää omasta elämästään ja vartalostaan. Ja jos tässä pelätään sitä, että puolet kaksikymppisistä naisista marssii kohdunpoistoon ”turhaan”, niin mitä sitten. Jos nainen on siinä vaiheessa sitä mieltä, ettei hän lapsia halua, tulee hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan sitä mieltä vielä 20 vuotta myöhemminkin. Jos hän muuttaa mielensä, niin voi voi. Elämä on valintoja täynnä.
Huumeita, alkoholia tai tupakkaa raskauden aikana käyttävät eivät mielestäni olisi oikeutettuja kohdunpoistoon. Mutta heidät sen sijaan pitäisi ehdottomasti steriloida ensimmäisen synnytyksen yhteydessä lopullisesti ja lakisääteisesti, sellaisia lapsenrääkkäjiä jos kerran ovat. Olkoon heidän kuukautiskipunsa kovempia kuin koskaan. Muille toivon mahdollisuutta tähän elämänlaatua valtavasti nostavaan toimenpiteeseen.