Grenoble marraskuussa, jumalten juustotarjotin sekä pientä kielipäivittelyä

Minut roudattiin viime viikonloppuna esittelytilaisuuteen Grenobleen. Siis minun esittelytilaisuuteen. Niitä on ollut tässä viime aikoina roimasti. Yleisöstä riippuen olen vastaillut kysymyksiin mm. Suomen maantieteellisestä sijainnista (”Ai siinä onkin jotain siinä Ruotsin ja Venäjän välissä?”), syistä Ranskassa olooni (vastauksena n. 30 minuutin eksistentiaalis-huuhaa-filosofinen luento jonka perimmäinen sisältö on jotakuinkin ”no, mä nyt vaan oon täällä”) sekä loimulohen valmistamisesta (”Mikä se on se puulaji johon se kala naulataan ja onko se sama kuin se nuotiossa palava?” njööh…). Joo että kivasti on mennyt ja levitän suomikuvaa mahtavalla menestyksellä. Eniten joudun muistuttamaan että Ikea on siis Ruotsista, se ei kyllä auta siihen että monilla on pakottava tarva laulaa mulle ”njut njut njut njut njut njut njut njut” ja sitten kysyä mitä se njut tarkoittaa. No, onneksi olen kaksikielisen maan kasvatti ja vastaan suvereenisti enkä yleensä jaksa enää muistuttaa että niin siis se on siis eri kieli se ruotsi.

Tämä Grenoblen yleisö, eli rakkaani paras kaveri ja tyttöystävänsä käyvät usein Ruotsissa työmatkoilla ja olivat siksi ihanan Suomi-tietoisia. Ei tarvinnut aloittaa ihan Google Maps -tasolta. Tosin he juuri esittivät e.m. loimulohikysymyksen sekä erilaisia kimurantteja Ruotsi-Suomi vertailevia kysymyksiä. Siinä kävi ilmi myös se, miten vähän tiedänkään Ruotsista. Parasta saldoa heidän Ruotsin matkoiltaan oli klassinen vohvelirauta jolla sitten teimme läjän vohveleita jotka söimme mansikkahillon kera. Tuli siitä rasvan kärystä ihan lapsuus mieleen kun jouduimme kaverin kanssa aina paistamaan vohveleita parvekkeella.

Ranskassa ollaan ainakin Suomeen verrattuna monesti selkeästi oma maa mansikka -ajatuskannalla, mutta kyllä varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat selkeästi eurooppalaisempia ja globaalempeja kuin vanhempansa. Niin, ja osaavat englantia, vaikkakin yleensä vähättelevät taitojaan ja luettelevat helposti kaikenlaisia (teko)syitä sille, miksi ranskalaiset eivät opi kunnolla englantia (dubbaus, koulussa liian vähän suullisen kielen opetusta, jne.). Ihan varmasti kaiken dubbaus vaikuttaa ainakin suullisen kielen omaksumiseen, mutta henk koht olen sitä mieltä että suurin este tällä hetkellä englannin (paremmin) oppimiselle on muhkea, kansallinen asennevamma. Ja juuri nyt tuntuisi olevan otollinen hetki hankkiutua siitä eroon, varsinkin kun kaiken audiovisuaalisen materiaalin saa helposti käsiinsä kaikkialla Ranskassa ihan veeoonakin eli siis alkuperäisversiona. Että nyt loppu ne tekosyyt, do you hear me.

Päätän tähän kieliangstisen vuodatukseni. Joskus se englanti tuntuu olevan näille jonkinlaista pakkoruotsia ja se on ikävää.

Sitten kivempiin asioihin. Eli juustoon. Grenoblen hostimme raahasivat lauantai-iltana paikalliselta fromager’lta, eli juustokauppiaalta (joka tässä tapauksessa on paljon enemmän, kyse on yhdestä Ranskan parhaista, kuulemma, on mitalia jos jonkin laista) jättimäisen siivun puuta ja sen siivun päällä huhuili kutsuvasti 17 eri juustolajia. Taustalla lauloi enkelten kuoro. Tai no ainakin minun pään sisällä ne veisasivat kuuluvasti.

Ideahan tälläisessä laarissa on se, että kaikkia maistellaan ja järjestys on miedosta vahvaan. Juustoa leikataan maun mukaan slaissi leivälle, esim. minun maun mukaan sellainen vähintään sentin paksuinen lohkare ja mieluiten pähkinäleivälle. Eri juustojen välissä suu huuhdellaan punaviinillä, tämä ”huuhtelu” on hyvä syy hörppiä usein viiniä, kun ei se maku aina kerralla lähde. Varsinkin jos viini on hyvää, niinkuin nyt, meillä oli Crozes Hermitagea ja St Josephia, en muista vuosikertoja, sorry (mulla on olematon numeromuisti, en voi siitä syystä ikinä alkaa oikeasti harrastaa viinejä, ihan amatööripohjalla osallistun mielellään tietysti usein). Ylläolevan kuvan suhteen etenimme suunnilleen etureunasta (mm. Comté,Chèvre campagnard, Reblochon, Tête de Moine) keskikohdan (mm. Chèvre fermier, Sechon, Timanoix, Delice Cassis, St Marcellin) kautta takaosan haisuleihin (mm. Trou du Cru, Bleu Laqueuille, Livarot, Camembert affiné).

Esim nämä ovat siis helppoja:

Kun taas esim. näihin suhtautuisin varoen:

Oma suosikkini oli ihana Sechon, aromikas vuohenjuusto, jonka rakenne on jotain pehmeän ja kovan väliltä. Toinen ihana uusi tuttavuus oli Delice Cassis, joka on mustaherukka-arominen tuorejuusto. Se maistui tismalleen siltä kuin mummon puskasta poimittu mustaherukka, mikä sinänsä on jo ihanaa, mutta kun ottaa huomioon että kyseessä on juusto, se on jo aika ihmeellistä. Myös pähkinäinen Timanoix oli oikein hyvää ja St Marcellin on vanha limaskainen suosikkihaisulini.

Yleisesti tykkään juustoista, joten melkein kaikki maistuivat, raja tuli vastaan vasta viimeisen, Camembert affinén kohdalla. Se haisi kuolleen kalan oksentamalle vanhalle sukalle ja maistui samalle plus homeelle. Että sellasta aromia. Onneksi oli viiniä jolla huuhdella suu. Siitä ei nyt ole antaa varoittavaa kuvaakaan, koska se oli paitsi pahaa myös ruma. Joskin tietysti olennainen osa ranskalaista kulinarismia blaa blaa blaa.

Juustojen lisäksi teimme saderyöppyjen välissä pieniä retkiä Grenobleen. Sinällään kaupunki ei ole kummoinen, mutta se on upeiden vuorten ympäröimä ja osittain huiput olivat jo saaneet lumipeitettä. Lisäksi kaduilla oli etelässä kaipaamiani kirjavia lehtikasoja ja otin ilon irti kolmen päivän syksystä. Kotona Nizzassa mittari heiluu päivisin vieläkin jossain 18 asteen tienoilla ja loogisesti tietty kuljen jo talvisaappaissa ja villakangastakissa (no siinä siksi että se on uusi ja hieno, kuumuudesta viis). Myös vanha kaupunki on ihan sievä. (Hiukan innostuin Picasan holga ja cinemascope säädöistä tämän jutun kuvien kanssa…)

Sateiden välissä taivaalle ilmestyi tuplasateenkaaria.

Ja autossa matkalla kotiin ohitimme pilvisiä vuoria Grenoblen ulkopuolella.

Aix-en-Provencen kohdalla Sainte Victoire -vuori hehkui ilta-auringossa niin kauniisti että oli taas helppo muistaa miksi Cezannekin sitä niin rakasti. Ja minulle se palauttaa aina mieleen ihania muistoja vaihtarivuodelta k.o. kaupungissa, silloin tuli vuorellekin kiivettyä.

Ja 5 tunnin ajomatkan jälkeen oltiinkin taas siirrytty subtrooppiselle vyöhykkeelle. Siitä huolimatta aion käyttää uutta villakangastakkiani usein.