ja tästä syystä käyn nykyisin liian harvoin elokuvissa

Elämässä kaikki on hyvin jos kohtaa vain ns. Ensimmäisen maailman ongelmia, näitä länsimaisen yltäkylläisyyden kuplan puhkaisevia, toistuvia maailmankaikkeus vastaan meitsi- hetkiä. Mutta minulla on sellainen ongelma, ja iso onkin. On nimittäin yksi asia johon en ikinä tässä maassa totu: elokuvien ja tv-ohjelmien päällepuhuminen.

Kävin viime vuonna katsomassa Hobitin ykkösosan kaksi kertaa, kerran Ranskassa dubattuna ja toisen kerran Suomessa originaalina. Koska Martin Freeman. Ja koska Jim Nesbitt. (Ian McKellenin dubbaaja ja Klonkun ääni on kyllä hyvät). Ranskalaiset ovat itse niin tottuneita dubbaukseen että heille joutuu selittämään että kyllä, ainakin mun mielestä, ääni on ainakin 50% näyttelijäntyöstä, joka on siis puhetyötä. Ja että puhetapa voi olla olennainen osa roolihahmoa, niinkuin esim Hobitissa, koska ei varmasti ole sattumaa että kaikki kääpiöt puhuvat irkku/skottiaksentilla. No, tämä nyt on enemmän sellaista kääntäjäksi kouluttautuneen niuhotusta alkuperäisen merkityksen välittymisestä käännöksen kautta. Suurempi ongelma dubbauksessa on se, että iso osa dubbausnäyttelijöistä on Salkkarit/Mistralin tuulet tasoa. Monet ranskalaisethan eivät välttämättä edes tunne kovin hyvin näyttelijän oikeaa ääntä, mutta minun leffaelämystäni häiritsee melko merkittävästi se, että Javier Bardemin esittämä kaikkien aikojen bondpahis puhuu kuin suuttunut Ridge Forrester. Pahin tapaus on Leonardo Di Caprion dubbausnäyttelijä, joka on todennäköisesti ollut sama Romeosta ja Juliasta asti, mutta valitettavasti, toisin kuin original Di Caprio, dubbausnäyttelijä tuntuu juuttuneen ikuiseen äänenmurrokseen. Erikoinen ilmiö on myös se, että amerikkalaisissa leffoissa vilahtelevat ranskalaisnäyttelijät, esim. Jean Reno, Marion Cotillard ja Matthieu Amalric ovat usein myös dubattuina, mutta vain todella harvoin omalla äänellään. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, mutta onhan se aika erikoista varmasti myös ranskalaiskatsojalle.

Olen myös melko varma dubbauksen ja kehnon suullisen englannin tason yhteydestä Ranskassa, kuten myös monet ranskalaiset tuttavani. Suomessa lapset katsovat heti lukemaan opittuaan kaikki ohjelmat alkuperäiskielellä suomenkielisin tekstein. Eiväthän pienet lapset useimmiten sitä vierasta kieltä ymmärrä mutta varmasti aivoihin muodostuu tiedostamatta tarttumapintaa vieraiden kielten oppimiselle sitten muutaman vuoden kuluttua. Ranskalaiset ovat kuitenkin tottuneet dubbaukseen ja kokevat tekstien lukemisen vaivalloiseksi ja häiritseväksi. Täällä kaikki on dubattu sitten Lumièren veljesten, tai no ne oli mykkäelokuvia, mutta heti kun ääni yhdistyi kuvaan. Suomessa kaikki on tekstitetty siitä asti kun tekstitys tuli teknisesti mahdolliseksi, ja siksi puolestaan dubbaukseen on vaikea tottua, niinkuin joskus tehty Kauniiden ja Rohkeiden lynkattu dubbauskokeilu osoitti. Monet tapaamani ranskalaiset haluaisivat kuitenkin katsoa mieluummin tekstitettyjä originaaliversioita, mutta niitä on vaikea löytää, jopa Nizzan kokoisessa suurehkossa kaupungissa, jossa on kymmenkunta elokuvateatteria. Pariisissa kaikki elokuvat onnistuu toki katsomaan tekstitettyina, mutta Nizzassa se ei ole itsestäänselvyys. Ja jos käy niin hyvin, että esim. nyt Hobitin kakkososaa näytettiin tekstitettynä yhdessä salissa ja dubattuna toisessa, niin täytyy toimia salamannopeasti, sillä tekstitettyä versiota näytetään korkeintaan puolet siitä ajasta jonka dubattu versio pyörii teattereissa.

Tietysti tässä dubbauksen luvatussa maassa on myös hyvää dubbausta, kuten esim. seuraavassa Ian McKellenin Gandalf-dubbaaja ja Klonkun ääninäyttelijä, joka ansaitsisi ehkä jonkun tunnustuksen.

Kas tässä aineistoa (toivottavasti toimivat myös Suomessa):

//www.youtube.com/embed/xUUqs7r_Ils” width=”560″>

Myönnetään kuitenkin että ne karseimmat dubbausesimerkit löytyvät Suomesta:

Ja loppukevennys: