Aikaisin raikkaana toukokuun aamuna poljin tyhjillä Nizzan kaduilla ja yllätin itseni ajattelemasta kuinka mahtava hetki se oli. Yllätyin siis siksi, että olin matkalla töihin ennen aamuseitsemää ja allani päästeli epäilyttäviä inahduksia ja rusahduksia kovia kokenut kaupunkipyörä ja se nyt ei ole mikään unelmainen yhdistelmä. Mutta silti. Löysin itseni keskeltä massiivisen kliseistä carpe diem kokemusta ja se tapahtui ihan huomaamatta. Vika on varmasti keväässä. Ja patologisessa optimismissa. Ei huonoa, jos ei jotain hyvääkin, niin se musta menee. Ja siksi mä olen viime aikoina huomannut olevani oikeastaan ihan koko ajan onnellinen. Tietenkään en ole mikään buddhapatsas ja hetkittäin koen eri v*tutuksen asteita (varsinkin töissä ja liikenteessä) mutta se menee ohi nopeasti, koska niillä asioilla ei lopulta ole merkitystä jos elämä on hyvää.

Koska mun elämä on hyvää silloin, kun elää kauniissa kaupungissa jossa talot on rapattu keltaisiksi ja punaisiksi, ja jonka rajoina ovat vuoret ja meri. Kun työpaikka on sellainen, että siellä viihtyy, vaikka se ei mikään unelmatyö olekaan ja se jää kotiin lähtiessä sinne hotellin seinien sisään. Kun töihin voi mennä pyyhältäen pyörällä tukka tuulessa kevätaamun nousevassa auringonvalossa ja koko kaupunki tuntuu tyhjältä ja rauhalliselta ja aurinko kiiltää vastapestyllä katukivetyksellä. Kun yhtenä kertana kolmesta alle osuu sellainen kaupunkipyörä joka ei sano iiiik eikä vaihda itsekseen vaihteita, vaan rullaa ihan suihht vaan. Kun se pyörän vuokraus maksaa vaan 25 euroa vuodessa. Kun työpäivän jälkeen voi sopia ystävien kanssa treffit rannalle piknikille ja siellä voi haaveilla lähestyvästä ensimmäisestä pulahduksesta mereen ja ottaa oppia lapsilta, jotka haluavat uida ihan vaan uimisen riemusta vaikka vesi on vähän kylmää ja istuvat sitten hampaat kalisten pyyhekääröissään tyytyväisinä. Tai niiltä lapsilta, joista on loputtoman hauskaa heittää kivi toisensa perään aaltoihin tai juoksennella veden rajassa ja juosta kirkuen pakoon kun kohdalle osuu iso aalto. Kun ystävänä on huipputason piknikammattilainen joka muistaa tuoda mukana limesiivut Coronaan tai kuumana kesäpäivänä jäitä. Kun kotona voi rauhoittua kurkkimalla kukkapurkkeihin laskien uusien gerberan kukkien lukumääriä tai mullasta puskeneita tiikerililjoja tai nyppien nuutuneita kukintoja unikoista ja pelargonioista, sitruunapuun harventamisesta puhumattakaan. Kun sosiaalisessa mediassa, tekstarilla tai parhaassa tapauksessa skypellä saa kuulumisia kaukaisilta kavereilta ja perheeltä säännöllisesti, koska silloin he ovat aina vähän vähemmän kaukana. Kun voi aina, ihan milloin vaan lähteä meren äärelle kävellen ja heti. Kun iltavuorosta voi tulla kotiin valmiiseen pöytään. Kun tosi paljon rakastaa. Kun ostaa uuden Black Keys levyn ja kuuntelee sitä ja se ei ensin ole yhtä hyvä kuin edelliset ja sitten vika biisi onkin yksi parhaista Black Keys biiseistä seitkytluvun Rolling Stones -poljentoineen. Kun tuleville kuukausille on jo varattuna kivoja matkoja ja liput sen Black Keysin konserttiin roomalaisen areenan raunioilla. Ja äitikin tulee kesäkuussa kylään.

Joo-o. PMMP sen sanoi: Helvetin hyvin menee.

kuva nyt.fi