Joo siis anteeks taas tuli Mattia ja Teppoa. En mä koko ajan niiden biisejä hyräile, suorastaan harvoin, mutta aina kun on aika keksiä blogipostaukselle otsikko, niin PIM sieltä sitä Ruohosten lyriikkaa pukkaa aivojeni salatusta sopukasta. Ja eihän sitä sitten voi olla käyttämättä.

Nyt ei kuitenkaan ole aiheena suomalaisen iskelmämusiikin veljesparit vaan ihanat välimeren rantamaisemat, kuinkas muutenkaan. Ja kuvia on tulossa, ei hätää, nyt just vintage koneeni (Helwett Paskard vm. 2005) ei vaan ole siihen kykenevä. Koitan pian uudestaan… JA KAS! Nyt myös kuvitettuna!

Täällä Rivieralla lähes jokaisesta rannikkokaupungista/taajamasta löytyy oma ”sentier littoral” eli rannikkopolku. Ne ovat siis virkistyskävelytarkoitukseen tehtyjä polkuja jotka myötäilevät rantaviivaa aivan aaltojen tuntumassa. Ilmeisesti ne ovat saaneet alkunsa jostain poliittisesta aloitteesta tyyliin ”rannat rahvaalle” kun ökyrikkaat alkoivat vallata rantatontteja lukaaleillaan ja siten estivät meidän köyhien pääsyn merelle. Kunnat blokkasivat silloin äkkiä sopivan parin metrin slaissin rantaviivaa jokusen kilometrin pituudelta ihan siitä lukaalitonttien ja meren välistä ja kivesivät siihen polun ja tätä tietääkseni tapahtui kaikkialla Ranskassa. Omakohtaiset kokemukseni rajoittuvat nyt kuitenkin tänne Ranskan itäisille välimeren rannoille, muut ovat vielä tutkimatta. Rantapoluilla on yleensä myös aina pieniä sisämaaosuuksia sillä ne kaikkein ökyrikkaimmat ovat kuitenkin onnistuneet pystyttämään piikkilangoin ja muurein ympäröidyn palatsinsa ihan rannan tuntumaan kera yksityisen laiturin tai sitten rantakaistale on varattu luksushotellin asiakkaille.

Lähin polku löytyy tietysti Nizzasta, asunhan 5 minuutin kävelymatkan päässä satamasta. Polku lähtee Korsikan lauttojen sataman ja Reserve-ravintolan takaa, aivan Nizzan itäpäästä ja kiertää Cap de Nice -niemen kärkeen. Tämä polku on lähellä ja siksi aina silloin tällöin käytössä, mutta se ei ole idyllisimmästä päästä. Lisäksi se loppuu kuin seinään erikoiselle betonilaiturille jota ympäröivät jonkinlaiset teollisuuden ruosteiset rauniot. Laituri vaikuttaa hylätyltä mutta silti melko uudelta ja siksi jotenkin aavemaiselta. Lisäbonuksena kesäisin siellä odottaa usein paljas peppu kun paikalliset nudistit eivät viitsi lähteä kauemmas heille varatuille alueille ja paikka on sopivan syrjäinen ja suojainen. Polulta pääsee myös nousemaan (ennen peppulaituria) pitkiä rappusia ylös tielle, joka vie Villefrancheen niemenkärjen taa. Kävelin Villefrancheen kerran ja aikaa kului pari tuntia kaikkine kuoleman rappusineen ja valokuvaustaukoineen. Ensi kerralla menen kyllä pyörällä sillä melkein koko matkalla on pyörätie, tuo Ranskan suuri harvinaisuus. Palatakseni polulle, sinne kannattaa suunnata hiukan ennen auringonlaskua rakkauskävelylle ja/tai valokuvauskävelylle, sillä polun puolen välin kohdilla aukeaa upea näkymä koko Baie des Angesin, eli enkelten lahden yli Nizzan satamaan ja kaupunkiin ja meren väri siinä lahdessa auringonlaskun aikaan on yksi suosikkiasioistani elämässä. Polku ei tee kokonaista kierrosta joten takaisin pääsee vain samaa polkua.

Nizzasta länteen löytyy polku joka kiertää Cap d’Antibesin niemen Antbesin ja Juan les Pinsin välissä. Polulle päästäkseen täytyy suunnata kohti viimeistä uimarantaa aivan niemen alkupäässä Antibesin puolella ja taapertaa vielä senkin ohi. Polku on pidempi kuin Nizzan ja kaunis kalkkikivisine kuumaisemineen ja kirkasvetisine poukamineen. Kesällä siellä on myös helppo pulahtaa uimaan. Tämäkin polku tosin törmää niemen kärjessä viiden tähden hotellin muuriin ja suunta on kohti sisämaata. Tosin myös sisämaaosuus on ihan kiinnostava, voi pällistellä villoja ja kurkkia sen viiden tähden hotellin pihapiiriin. Tässä kohtaa voi ottaa joko suunnan takaisin sisäkautta oikaisten alkupisteeseen tai jatkaa niemen toista rantaa pitkin Juan les Pinsiin. Golfe Juanin eli Juanin lahden puolella ei kulje rantapolkua vaan täytyy kävellä autotien laitaa. Liikenne ei ole yleensä onneksi kovin vilkasta ja tieltä aukeaa kauniit näköalat joten kävely on ihan miellyttävää. Lisäksi tällä puolella on pieniä uimarantoja sekä erilaisia vanhojen laitureiden raunioita ja jopa mystinen pieni torni muistona belle epoquelta. Koko kierros niemen kiertäen Antibesista Juan les Pinsiin on varmasti jotain vajaa kymmenen kilometriä, jos sitäkään. Olen huono mittaamaan kilometrejä, mittaan etäisyydet aina ajassa.

Nizzasta itään juuri ennen Monacoa Cap d’Ail’sta melkein heti juna-asemalta pääsee kahdelle eri polulle, joko sentier du Malalle länteen päin tai polulle itään kohti Monacoa. Malalla en ole ollut, mutta polku on kuulemma kaunis ja vie rannalle jolla on kesäisin ravintoloita ja baareja. Olimme koiranulkoilutusretkellä kavereiden kanssa,joten valitsimme toisen polun. Polku on melko ”urbaani”, toisin sanoen se on kokonaan asfaltoitu ja kulkee ihan talojen ja muiden muurien vierustaa. Matkan varrella vastaan tulee mm. venäläisen miljonäärin rakennuttama keskeneräinen megavilla. K.o. miljonääri kun oli joutunut vankilaan kesken rakennustöiden ja villa on jäänyt niille sijoilleen rapistumaan. Kulkiessa kannattaa myös olla tarkkana sillä päälleen voi saada suihkun meren kovertamista luonnon suihkulähteistä joita on pari matkan varrella. Polkua pitkin voi kulkea aina Fontvieilleen asti, joka on Monacon läntinen kortteli, ja sieltä keskustaan ja juna-asemalle, niinkuin me teimme. Koko reissu asemalta asemalle kesti kolmisen tuntia valokuvaus- ja kahvitaukoineen.

Suosikkipolkuni on sentier du Passable, joka alkaa Cap Ferrat’n länsipuolelta Plage du Passable -rannan läheltä ja kiertää koko Cap Ferrat’n ja St Jeanin niemen. Koko kierros on vajaa 15 kilometriä, tämän joku muu mittasi joten tieto on tarkempi kuin muiden polkujen kohdalla. Varsinkin polun alku/loppupää (viimeinen 1/3 polusta palataan samaa reittiä alkuun) on aivan ihana. Näköala on ensin Villefrancheen lahden yli ja sitten Nizzaan, polku kiemurtelee kalkkikalliojyrkänteiden reunalla ja ympärillä on vehreää luontoa ja ihania pinjoja. Kalkkikallion ansiosta myös vesi on kristallinkirkasta ja jyrkkiä polkuja pitkin pääsee pienille valkoisille paratiisiuimarannoille. Tämäkin niemenkärki on ökyvillojen valtaama mutta ne on rakennettu isoille tonteille ylös niemen korkeimmalle laelle ja siksi polun vieressä ei ole paljon rakennuksia, toki paljon verkkoaitoja kuitenkin sillä ökyrikkaat tykkäävät olla omissa karsinoissaan. Eikun kartanoissaan. Polku koukkaa sisämaahan pienen pätkän luksusvillojen väliin Cap Ferrat’n ja Cap St Jeanin välisellä kaistaleella (täällä bongasin myös suomalaisrekisteröidyn auton parkissa, oletko se sinä Nalle Wahlroos? Kyseinen herra nimittäin bongattu Nizzassa juuri edeltävänä päivänä. Myös Kirsti Paakkanen pitää majaa Cap Ferrat’ssa. Aurinkomatkojen ex-paikallisopas Timo, joka tietää kaiken (oikeesti, kysy mitä vain niin tietää), kertoi tarinan että joku venäläisbiljardööri on ostanut kaikki muut sen rakennuksen asunnot, jossa Paakkanen asuu ja haluaisia ostaa Paakkasenkin asunnon ja siten elää herroiksi koko kompleksissa. Vaan Kirstipä ei kuulemma myy ja nyt biljardöörillä on sitten kaksi asuntoa talon päissä ja itsepäinen leidi keskellä. Jee, hyvä Kirsti you go girl!). Tästä polku jatkaa vielä St Jeanin niemen ympäri pikku kierroksen. Täällä on kiva pysähtyä piknikille rantakallioille sillä edessä avautuu pelkkää merta ja tuntuu kuin olis kaukana kaukana kaupungista. Niemen kärjen jälkeen aukeaa ihana näkymä Beaulieu’hön lahden yli, ja Beaulieu’n yläpuolella kukkulan laella keikkuvaan Ezeen. Lahti on matalahko ja kirkasvetinen ja polku vie Paloma plage- rannalle jossa voi sekä mukavasti pulahtaa, että käydä WC:ssä että ottaa cocktailin (tosin matkaa on vielä se 1/3 matkasta takaisin ja se on se jyrkänteenreunaosuus joten ei liian tujua cocktailia). Palata voi myös oikaisten tässä kohtaa niemen kapeimmasta kohdasta suoraan alkupisteeseen, tosin tylsähkön asuinalueen läpi asfalttitietä. Kovikset ja ne jotka ei tulomatkalla ottaneet tarpeeksi valokuvia sieltä jyrkänne/paratiisiranta -osuudelta palaavat polkua pitkin Cap Ferrat’n niemen ympäri.

Nämä polut on siis testattu tähän mennessä ja toivelistalla on vielä monta monta muuta. Myös vuoristopolkuja on otettu haltuun. Niistä sitten toiste.