Sivupoluilla: Valbonnen ovia ja sääpuhetta
Ranskan Riviera, Côte d’Azur; turkoosia merta, hulppeita huviloita ja huvipursia, palmuja, neliökilometreittän violettia bougainvillier-köynnöstä, tummanruskeiksi paahtuneita rantaleijonia, Ferrareita, ja tietysti se Monaco. Kyllä, täällä on kaikkea tätä. Mutta on täällä aika paljon kaikkea muutakin.
Tuohon mereen en kyllästy varmasti koskaan. Kesällä se on turkoosi ja pehmeä, talvella se on syvän sininen ja arvaamaton. Aamun tyyni voi vaihtua iltaan mennessä hurjiksi tyrskyiksi, jotka lyövät yli rantapromenadin ja katkaisevat Ranskan toiseksi vilkkaimmin liikennöidyn kadun, Nizzan Promenade des Anglais’n (ykkönen on siis Pariisin Champs Elysées). Mutta Välimeri on kuitenkin aika lempeä meri, talvimyrskyä voi kestää pari päivää, sitten aurinko tulee taas esiin. Toistaiseksi talvimyrskyistä ei ole vielä tietoakaan. Vielä näin lokakuun viimeisinä päivinä elohopea hipoo päivällä auringossa 25 astetta, iltaisin aurinko laskee kuitenkin jo aikaisemmin eikä lämmitä enää mereltä hiipivää illan kosteaa viileyttä pois. Tähän aikaan vuodesta onkin hyvin helppoa erottaa paikallinen (villakangas/nahkatakki + saappaat) turistista (t-paita, shortsit + sandaalit). Sitten olemme me välimuodot jotka hikoilemme t-paidassa ja hupparissa, koska emme halua näyttää turisteilta, mutta kulkisimme kyllä mieluiten ihan vaan t-paidassa vielä hetken. Sukille olen antanut periksi vielä vain sadepäivinä. Kesä on kuitenkin jo ohi ja uimaan uskaltautuvat enää vain kokovartalouikkarisporttipapat, turistit, joille 15 asteinen vesi ja 20 asteinen ilma on ihan ok sekä jonkinlaiset avantouimarien etelän serkut, mummelit jotka käyvät talviuinneilla samasta syystä kuin avantouimarit Suomessa. Toki rannoilla lojuu rypistymässä sitten vielä perus rusketusaddikteja, paikallisia rusinoita, joita löytää samalta rannalta joka ikinen aurinkoinen päivä päätukineen, kahvitermareineen ja suihkupulloineen (pullossa siis vettä, ei aurinkorasvaa). Täytynee alkaa tehdä päiväkävelyitä ja kartoittaa, milloin heidän rantakautensa loppuu.
Se siis tämän hetkisestä säästä. Sitten asiaan. Täällä on paljon kaikkea hienoa, joka ei ole ollenkaan blingiä. Itse olen juurikin sellaisen Rivieran ystävä. Toki kaikki se luksus ja bling bling on myös kiehtovaa, varsinkin se, miten sellaiset ihmiset, joilla on loputtomasti rahaa, kuluttavat sitä. Siitä ehkä lisää myöhemmin.
Rivieralla sisämaassa, arrière pays on loputtomasti pikku kaupunkeja ja kyliä, joista lähes kaikista löytyy vanha kaupunki. Ne ovat kaikki melko samanlaisia, talot on louhittu lähistön kivilajeista, ikkunoissa on erivärisiä ikkunaluukkuja, katutasossa on pieniä kahviloita, ateljeita ja käsityöläisliikkeitä, kapeilla kaduilla kuljeskelee kissoja ja koiria ja juoksentelee lapsia. Kuitenkin olen aina yhtä haltioissani tutustuessani näihin vanhoihin kyliin ja lopulta ne eroavat kuitenkin monesti toisistaan pienissä, mutta olennaisissa seikoissa. Isoin tekijä tietysti on se, käykö kylässä turisteja vai ei. Yleensä turistien suosimat kylät ovat suosittuja syystä, ne ovat usein tunnelmallisia, kauniita, historiallisesti ja kulttuurisesti kiinnostavia ja helppopääsyisiä. Ne voivat kuitenkin olla myös hieman ylihinnoiteltuja ja ylikansoitettuja suurimman osan vuodesta. Niissä ei ole yleensä myöskään paljon asukkaita, juurikin koska ovat ylihinnoiteltuja ja ylikansoitettuja (talojen ulkopuolella). Ja koska asumattomuuden aistii, ne voivat tuntua kuin kulisseilta. Sitten ovat ne kylät, jotka syystä tai toisesta ovat vähemmän turistien suosiossa. Yleensä nekin ovat tunnelmallisia ja kauniita, joskin historiallisesti hiukan vähemmän merkittäviä ja ehkä vaikeammin tavoitettavissa. Kävin viime sunnuntaina yhdessä jälkimmäiseen kategoriaan sopivassa kylässä, Valbonnessa.
Valbonne sijaitsee suunnilleen Antibesin kohdalla n. 30 minuutin ajomatkan päässä sisämaassa. Sen ympärillä on pieniä metsiä ja omakotitaloaluieta, vuoristo alkaa hiukan sen pohjoispuolella. Lähin merkittävä ”kaupunki” on tiede- ja teknologiakeskus Sophia Antipolis. Se on muistaakseni 80-luvulla keskelle ei-mitään noussut betoni- ja lasisokkelo, ilmeisesti siellä myös asuu ihmisiä, mutta pääasiassa siellä on toimistoja ja kouluja. Myöskään hajuvesitehtaistaan tunnetuksi tullut Grasse ei ole kaukana. En odottanut paljon ja yllätyin positiivisesti. Vanhan Valbonnen keskus on kaunis aukio, jota ympäröivät holvikäytävät. Kaarien alla on paljon ravintoloita ja muutamia putiikkeja (ja mikä idyllisintä, Spar). Haahuilimme kadulta toiselle ja innostuin valokuvaamaan vanhaa kunnon fetissi-kuvauskohdettani, ovia ja ikkunaluukkuja, seuraavaksi tämän haahuilun satoa.
Ovi- ja ikkunapläjäyksen lisäksi, kameraan tarttui myös mainio piraija, ihana yrttihyllykkö sekä syksyn tunnelmainen ”kesä paketissa”- terassikuva.
