Hip hei ja hyvää päivää!

Kuinka monen mielestä on parasta ikinä kun toi arkipyhärumba loppu?
Virtuaalikäsi ylös! En kyllä tiedä mitä se tarkoittaa mutta eipä sillä niin väliä.

Okei. Nyt eletään -20-lukua. Voin kertoo, että musta tuntu toi vuodenvaihde siltä, et mun ajatukset ja aivotoiminta kävi jonkun jättisuuren versiopäivityksen läpi mut onneks se on nyt takanapäin ja niin kullankalliit ystävät nimeltä Arki ja Rutiinit on taas läsnä.

Avaan hieman lisää tätä myllerrystä::

Tulipa kerran joulu ja vietettiin mun koiran kanssa paljon aikaa perheen luona. Mun mielestä perheen kanssa vietetty aika ei mee ikinä hukkaan ja vaikka se tuntuiskin välillä siltä, et alkaa tarvitsemaan sitä omaa tilaa niin silti, se ei mene ikinä hukkaan ja on parhaiten vietettyä aikaa maan päällä.

Enemmän tässä joulu-uusivuosi-arkipyhät kombinaatiossa raastavinta oli se, että siinä katosi just se arki ja rutiinit aivan täysin.
Tää ajanjakso sekoitti pala palalta suurinpiirtein 90% väestöstä niin, ettei suoralta kädeltä kukaan osannut kertoa varmasti, että mikä päivä on meneillään ja ton pimeen ajan johdosta kello 16 päivällä saattoi ajatella, että kello ois yhdeksän illalla.

Mä laskin vapaalle jouluna, söin hyvää jouluruokaa ja suklaata vähän ehkä enemmän ku laki sallii (julkinen tunnustus) ja otin rennosti.

Sen jälkeen kun piti alkaa palata takaisin arkeen kiinni eli mun ajatuksessa oli siis säännölliset ruokailurytmit, johon ei kuulu suklaa, jouluruoka ja 24/7 löhööminen huomasinkin, että eihän se ihan tosta vaan luonnistukkaan.

Mun mielestä esimerkiks maanantai on ihana päivä koska se on samalla pienellä aikavälillä uuden alku ja se luo raamit arjelle. Ihmismielen on helpompi jaksottaa ja määrittää omat rutiinit, kun on vuorokauden ajat ja sitten viikonpäivät.
Sillonkun ne viikonpäivät viedään käytännössä pois sillä, että tiistaina onkin tavallaan perjantai jne. on tosi haastavaa saada kiinni niistä omista jutuista.

Mulla henkilökohtaisesti alkoi jo turhauttaa kun seikkailin väliä Helsinki-porukat koiran kanssa eestaas (onneks käytössä oli auto), ja sitten kun tätä oli harjoittanut kaksi viikkoa niin alkoi tuntuu siltä, että kohta jos ei tapahdu muutosta ja balansoidu rytmit niin mä muutun vihaiseksi.
Vihaiseksi sen takia, etten saa otetta mun elämästä. Tai siltä se alkoi tuntumaan.

Jokaisella ihmisellä on tarve tuntea olevansa tarpeellinen ja kuuluvansa johonkin.
Väittäisin myös, että jokaisella ihmisellä on tarve ainakin pitkällä aikavälillä tuntea se, että siitä omasta elämästä on nimenomaan se ote, joka ilmenee yleensä just niin, että on esimerkiksi omia rutiineja.

Tämä kaikki edellä mainittu katosi samalla kun vuosi 2019kin menneisyyteen.

Vuosi alkoi siis hieman epävakaissa merkeissä, kuten varmasti todella monella muullakin.
Ainakin näin jälkeenpäin jutellessa asiasta eri ihmisten kanssa on käynyt ilmi.
Tähän tuli myös hautajaiset, jotka viimeistään herätti ajattelemaan elämää todella perinpohjin.

Musta tuntuu, että tää hautajaisreissu oli piste iin päälle.
Kuolemaa on yleensäkkään todella vaikea ymmärtää ja mielen käsitellä.
Se samalla lähentää entisestään rakkaiden välillä mut todellakin saa ajattelemaan, et mikä on elämässä kaikista tärkeintä ja priorisoimaan ne asiat ykkösiksi.

Mä olin hetken todella syvissä aatoksissa ja mietin merkitystä elämälleni, mihin haluan sitä viedä ja tein analyysia tämän hetkisestä tilanteesta, keskitynkö niihin asioihin mihin haluan.
Eihän ne tärkeimmät asiat silti priorisoi itseään ylitse kaiken muun touhuamisen jos touhottaa sata lasissa moneen eri suuntaan eli, että muistaa myös viettää aikaa ja olla läsnä perheelle, ystäville ja muille läheisille ja muistaa antaa aikaa myös itselle.

Näin suurimman osan ajasta postitiivisena ja hymy pyllyssä olevana ihmisenä on muuten tosi hämmentävää olla sosiaalinen silloin kun tuntuu, että hymy pitää pusertaa ja sanat on vaan pakotettava ulos suusta.
Nää hetket kestää yleensä vaan muutamia päiviä, eikä ne rajoita mun toimintaa milläänlailla. Oon vaan hetkellisesti enemmän niin sanotusti omissa ajatuksissani.
Tätä vois kutsua enemmänkin aikasemminmainituksi totaaliseksi versiopäivitykseksi.

Tälläsenä hetkenä kun mikään ei tunnu miltää, tuntuu ettei missään ole mitään järkeä eikä millään ole merkitystä mä olen yleensä myös piiloluova. Näistä hetkistä kumpuaa parhaimmat ideat, mullistavat ajatukset ja suurin inspiraatio.

Ennen säikähdin sitä, kun vaivuin epätoivoon. Nykyään osaan nauttia siitä kaikesta.
Kuulostaa hullulta, I know.
Välillä täytyy vaan nostaa kaikki kissat pöydälle kerralla ja käydä ne läpi perinpohjaisesti niin saa taas rattaat rullaamaan ja homman eteenpäin.

Tän tyyliset asiathan on myös ihan täysin normaaleja, siks niitä ei kannata pelätä, eikä niihin myöskään kannata jäädä roikkumaan.
Ne kannattaa käydä läpi kasvotusten sen tilanteen kanssa ja sitten päästää irti ja jatkaa elämässä eteenpäin.

Tähän samaan kastiin meneviä ”kriisejä” tulee vastaan ihan kaikessa, työelämästä parisuhteisiin ja henkilökohtaisesta kriisistä mihin ikinä sitä soveltaakaan.
Sama kaava kaikessa.
Tässä kohtaa täytyy ottaa aseeks vaan tietoinen ajatus ja käsitellä ne asiat, miettiä pää puhki ja tehdä tarvittavat toimenpiteet. Erityisesti keskustella ja puhua ääneen.
Mulla viimeinen käännekohta oli tähän mun PT:n Jarin kanssa vuoden ekat yhteistreenit, jolloin Jari kysyi multa miten menee ja minä tyttö päräytin pienet terapiaitkut ja kerroin suoraan kuinka asiat on ja juma! Siitä ne sitten alkokin hälvenemään.

Vetästiin siihen päälle vuoden ekat salitreenit, mihin sain purkaa ne pinnalle nostetut fiilikset ja ajatukset. Ja tadaa! Kuin taikatempusta sen jälkeen kaikki alkoi vaan yksitellen loksahtelemaan paikalleen.

Arki, rutiinit, treenit, ruokavalio, oma mieli, motivaatio, insiraatio, duunikuviot, priorisoinnit, tulevaisuuden suunnitelmat ja siis tää lista vois vaan jatkua.

Koitetaan uskaltaa kohdata ne vaikeemmatkin asiat silmästä silmään, kun niiden aika on.
Tää vaatii harjoittelua, mut parhaimmillaan se menee siihen, et niistä hetkistä saa ammennettua vuosisadan ideat ja nousta tuhkasta kuin Fenixlintu aikoinaan kohti ääretöntä ja sen yli!

Näihin fiiliksiin ja näillä ajatuksilla, eikun ihan mieletöntä ja elämäämullistavaa uutta vuosikymmentä 2020!

Uskalla unelmoida isosti ja mennä rohkeesti kohti niitä sun pieniä ja suuria unelmia <3

Suurella sydämellä ja suurella määrällä hyvää energiaa,

Mari