Kun elämältä putoaa pohja

Tiedätkö sen tunteen, kun elämä tuntuu olevan täydellistä. Olin saanut ylennyksen tiiminvetäjäksi ja sain työskennellä upealla saarella Thaimaassa. Olin saanut kutsun yöpymään 4+ tähden hotelliin, jossa pääsin nautiskelemaan upeasta näköalasta, hotellin hienoista puitteista ja vaahtokylvystä. Matchasin Tinderissä kivanoloisen suomalaisen miehen kanssa. Kirjoittelimme useamman tunnin ja sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle.

Tapasimme lounaan merkeissä. Treffit venyivät lopulta seitsemän tunnin mittaisiksi ja meillä oli todella mukavaa. Päätimme illan illalliseen ja upeaan auringonlaskuun. Joskus vain tuntuu, kuin olisi tuntenut toisen jo pidemmän aikaa. Tapasimme muutamana päivänä, kunnes hän jatkoi matkaa saarelta ystävänsä kanssa. Oli puhetta, että hän todennäköisesti vielä palaa takaisin saarelle. Aloitin sukelluskurssin ja elämä tuntui sujuvan todella hyvin. Vain suuri työtaakka painoi hartioilla.

Lähdin mantereen puolelle pitämään koulutusta ja samaisena iltana oireet alkoivat. Jouduin lääkäriasemalle tiputukseen, minulla epäiltiin ruokamyrkytystä. Olo oli kaamea. Voin pahoin ja päässä pyöri kuin karusellissa. Jouduin jäämään mantereelle esimieheni luo yöksi, koska oloni oli todella huono. Seuraavana päivänä olo oli vähän parempi, muttei normaali. Pääsin kuitenkin siirtymään parin tunnin matkan takaisin kotiin. Olo koheni jo seuraavaksi päiväksi ja pystyin tekemään töitä kotoa käsin, kunnes yöllä vointi alkoi taas huonontua.

Soitin aamuyöllä läheisen lääkäriaseman lääkärille, joka onneksi vastasi puhelimeen. Pakkasin mukaan puhelimen laturin, e-pillerit, puhtaat alusvaatteet ja deodorantin. Ajattelin, että niillä pääsen alkuun, jos joudun jäämään pariksi päiväksi lääkäriasemalle ja voivathan tiimiläiseni tuoda minulle mitä tarvitsen. Minut haettiin autolla, koska olin niin heikkona, etten olisi voinut kuvitella käveleväni edes sitä parin minuutin matkaa. Toisesta kerroksesta alas tuleminen oli jo työlästä.

Lääkäriasemalla selvisi, että tilanne on kriittinen ja todella alhaisen pulssin takia minut on kiireellisesti siirrettävä mantereelle sairaalaan. Lähin sairaala on kahden tunnin matkan päässä. Minulla ei ole matkasta mitään muistikuvaa. Sairaalasta muistikuvat ovat osittain hataria vielä tänäkin päivänä. En esimerkiksi muista millaiset sairaalavaatteet minulla oli siellä päällä ja se on aika ahdistavaa.

Kärsin todella kovasta päänsärystä ja voin pahoin kaiken aikaa. Syytä ei tuntunut löytyvän. Ruokamyrkytykseen viitanneet oireet alkoivat perjantai-iltana ja vasta sairaalassa tiistai-iltana selvisi, että minulla on suuri tukos päässä. Syy pahoinvoinnille ja kovalle päänsärylle selittyi kohonneella aivopaineella. Veri oli hyytynyt aivojen ympärillä olevaan tyhjään tilaan niin, ettei liikkumavaraa juuri ollut. Välitön käsky oli lopettaa e-pillerit.

Säryt olivat järkyttävät ja vietin päiväni seuraavaa lääkeannosta odottaen. Minulla oli parhaimmillaan kolme jääpussia pään ja niskan seudulla. Lopulta aloin saada morfiinia suoraan suoneen, joka alkoi helpottaa särkyä. Uskokaa tai älkää stressasin vielä tässä vaiheessa, miten tiimini pärjää ja miten kaikki kesken jääneet työt hoituvat.

Koin hoidon kyseisessä sairaalassa riittämättömäksi, joten vaadimme vanhempieni ja työnantajan kanssa siirron toiseen sairaalaan viiden tunnin ajomatkan päähän. Lääkäri oli rukoillut puolestani jo aikaisemmin ja hän teki samoin matkaan lähtiessämme. Jälkeen päin olen tajunnut, että tilanne on oikeasti ollut todella huono. Onneksi sitä ei siinä vaiheessa tajua, kun on niin huonossa kunnossa ja lääketokkurassa.

Tapaamani mies kävi katsomassa minua pian sairaalan vaihdon jälkeen. Muistan hänen käyntinsä hyvin. Hän istui sängyn päähän tuolille, vaikka pyysin häntä ottamaan tuolin lähemmäs. Lähtiessä hän hipsutti vähän varpaitani. Se oli ainut kosketus minkä häneltä sain. Se tuntui todella pahalta. En itse tuntenut oloani enää niin huonoksi ja hänen etäisyys tuntui loukkaavalta. Hän kertoi jälkeen päin minun näyttäneen ja kuulostaneen todella kamalalta, lähes kuolleelta. Hän oli järkyttynyt, eikä tiennyt miten olisi pitänyt toimia. Onneksi toisella kertaa hänen käydessään olin jo enemmän elinvoimaisempi ja hän uskaltautui istumaan sänkyni laidalle. Hän tosin totesi pelkäävänsä, että käy kuin jossain komediassa, sänky menee linkkuun ja jään sinne väliin.

Olin kaiken kaikkiaan Thaimaassa sairaalassa vajaa kolme viikkoa ennen kuin sain lentoluvan Suomeen. Äitini lensi Thaimaahan tuekseni ja siitä oli suuri apu. Olin alkuun niin huonossa kunnossa ja voimaton, että perusasioiden tekeminen otti koville. Piti kerätä voimia, että jaksoi kävellä huoneen vessaan, vesilasin nostaminen oli työlästä ja en olisi sitä itse saanut vesipullosta täytettyä. Oli helpottavaa, kun joku muu pystyi välillä vastaamaan kysymyksiin, eikä itse tarvinnut huolehtia kaikesta.

Oli ihanaa, että niin moni kävi minua sairaalassa katsomassa. Jopa Bamse kävi huoneessani joulun aikaan, kun hän kävi vierailemassa lastenosastolla. Suomessa olevien tuki ja kommentit auttoivat jaksamaan. Tilanne oli järkyttänyt monia ja selitellä sai vielä pitkään mitä oli tapahtunut.

Voinnin alkaessa kohentua aloin tajuta, että minun täytyy oikeasti jättää Thaimaa ja lähteä Suomeen toipumaan. Jättää unelmien kohde ja ylennys, josta en juuri ollut ehtinyt päästä nauttimaan. Jättää lupaavan oloinen uusi mies, jonka kanssa tutustuminen oli vasta ehtinyt alkaa. Samaan aikaan pelkäsin voiko veritukos aiheuttaa enemmän tuhoa lennon aikana. En olisi halunnut lähteä, mutta toki tiesin, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Onneksi matka sujui kohtalaisesti.

Olin suomalaisen lääkärin mukaan onnekas, että sairastuin Thaimaassa, enkä esimerkiksi Kreikassa missä olin ollut edeltävänä kesänä. Kuntoutuminen otti oman aikansa, mutta onneksi mitään jälkiseurauksia ei jäänyt. E-pillereitä en voi käyttää enää koskaan. Tapaamani miehen kanssa pidämme satunnaisesti yhteyttä ja olemme tavanneetkin muutamia kertoja, muttei meistä kavereita enempää tule koskaan.

Muistetaan arvostaa terveyttämme!

-Henna