Omaa aikaa
Oli ihanaa aloittaa viikonlopunvietto eilen. Olin todella väsyksissä viikon jäljiltä. Edellisen viikonlopun univelka toi väsymyksen viikkoon jo ennen kuin se alkoikaan. Sen lisäksi meillä oli tulevan tiimini kanssa tiimipäivät ja olimme toimiston lisäksi Birka risteilyllä. Oli todella mukavaa tutustua uuteen tiimiin ennen kuin edes aloitin työt. Voisipa aina tehdä niin. Olen tosi innoissani tulevasta enemmän asiakkaisiin suuntautuvasta työstä ja tiimi vaikuttaa erittäin kivalta. Vielä viikko vanhassa työssä jäljellä.
Minulla oli eilen avaus työvuoro, joka tarkoittaa, että herään 5.30 ja lähden kotoa kuuden aikaan. Ihanaa, että nyt on jo valoisaa aamuisin. Mukavampi lähteä töihin, kun ei tarvitse pimeässä mennä. Koko päivä meni haukotellessa, tuntui että en herännyt ollenkaan. On ihanaa päästä aloittaman viikonloppu ajoissa, kun työt loppuvat jo 15.30, mutta kyllä se aikainen herätys vaan tuntuu toisinaan rankalta. Onneksi tulevassa työssä ei ole aikaisia aamuja eikä iltavuoroja.
Eilisen illan otin rauhassa kotona Temptation Islandia katsoessa. Kaikkeen sitä ihmiset ryhtyvät parisuhteensa pilatakseen ja itsensä nolatakseen. Kivaa aivotonta viihdettä, joka sopii väsyneeseen perjantai-iltaan. Tänään kävin aamupäivällä Ikeassa ja ostin henkareita, lasisia eväsrasioita, tulppaaneja ja tulilatvan. Nyt taas riittää hetkeksi kukkia kotona, kun terttuneilikat ovat edelleen elossa!
Kuuntelin koko Ikean reissun ajan äänikirjaa vastamelukuulokkeilla. Ne on olleet paras ostos viime vuonna. On ihanaa, kun voi olla omissa oloissaan ja kuunnella hyvää kirjaa. Taitaa olla kohta kymmenen kirjaa kuunneltuna tänä vuonna.
Olen ollut joulukuun lopusta asti ilman lihaa ja olen siitä todella hyvilläni. Ajattelin joskus, etten ikinä pärjäisi ilman, mutta hyvin olen pärjännyt kohta jo kolme kuukautta. Laitoin ruoaksi tofua ja kasviksia kookoskastikkeessa. Kävin vähän kävelemässä ja loppuillan ajattelin nautiskella sohvalla virkkaillen ja sarjoja katsellen. Ajattelin, että tänä viikonloppuna teen sellaisia asioita jotka tuovat hyvää mieltä ja antavat energiaa. Joskus sitä vaan täytyy ottaa enemmän aikaa rentoutumiselle ja levolle.
Viime viikonlopun ja tämän viikon sosialisoinnin jälkeen on hyvä olla itsekseen omissa oloissa. Ihanaa kuitenkin, että ystävien vierailuja on suunnitteilla jo Suomesta sekä Göteborgista.
Ihanaa viikonlopun jatkoa!
-Henna