Pitkä viikonloppu

Aloitin viikonlopun vieton jo torstaina. Lomapäivä perjantaina tekee ihmeitä ja saa viikonlopun tuntumaan minilomalta. Ystäväni lensi Suomesta kylään tänne Tukholmaan ja saimme viettää ihanan viikonlopun yhdessä. Aika menee nopeasti, kun on hyvää seuraa ja paljon tekemistä. Kivempaa laittaa ruokaa, kun ei tee vain itseään varten. Ystäväni pääsi maistamaan aamupalabravuurini banaaniletut ja smoothiebowlin.

Perjantai oli pyhitetty shoppailulle. Työpäivän mittainen shoppailupäivä Mall of Scandinavia ostoskeskuksessa tuotti tulosta ja tuntui kropassa. Jos haluan lähteä useammaksi tunniksi shoppailemaan ja tavoitteena on löytää jotain, suuntaan mieluiten ostoskeskukseen. Kun liikkeet on saman katon alla, on shoppailu helpompaa ja ei tarvitse välittää säästä. Löysin muun muassa kaksi ihanaa kesäistä paitaa, kolmet (!) kengät ja ihanan pannan.  

Nyt vain odotan, että kesä tulee ja pääsen käyttämään uusia kenkiäni. Kuinka söpöt nää onkaan!

Lauantaina otimme aamun rennosti ja lähdimme vasta iltapäivällä keskustaan muutamille kaupoille. Illalla suuntasimme Fotografiskan upeaan valokuvanäyttelyyn. Jos tulette käymään Tukholmassa, käykää ihmeessä katsomassa Jesper Walderstenin All Over, Alson Jaksonin Truth is Dead ja Anja Niemen In Character näyttelyt. Upeita ja ajatuksia herättäviä otoksia! Etenkin tämä Jesper Walderstenin näyttely, josta myös tämä kuva.

Pidämme ystäväni kanssa päivittäin yhteyttä, vaikka emme ole asuneet samassa maassa 4,5 vuoteen. Se kertoo, niin kuin moni muukin pitkä ystävyyssuhteeni, ettei hyvä ystävyyssuhde katso sitä missä asut tai mikä tilanne elämässä on. Hyvät ystävät säilyvät mukana elämässä aina. Lauantai-ilta päätettiin Vapianossa hyvän ruoan merkeissä ja kilistettiin onnistuneelle viikonlopulle lasillisella viiniä.

Suomesta tulijat tuovat aina ihania tuliaisia. Tällä kertaa en oikein osannut toivoa muuta kuin Lidlin kaurasydämiä. Olin onnekas ja sainkin vaikka mitä mm. ihania ihonhoitotuotteita, Fazerin Dumle-suklaata ja suloisen kummipoikani 1-vuotiskuvan ja taideteoksen. Kuinka liikuttava pieni taiteilija!

Viikonlopun jälkeinen fiilis on aika väsynyt, mutta samaan aikaan onnellinen. Meillä oli todella kiva viikonloppu. Oli ihanaa muistella ja nauraa kaikille kommelluksille, mitä elämässä on ollut niin itsekseen kuin yhdessäkin. Kun on oltu ystäviä neljänneltä luokalta asti, mahtuu mukaan monta tarinaa.

Ystävyydelle!

-Henna

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *