Hammasleikkaus
Yhden päivän nieleskelin veristä kuolaa niin kuin liikemies Timo Uusi-Kerttula neuvotellessaan Eero Lehden kanssa, viittaus tuoreeseen Imageen ja ihan mainioon juttuun, josta taisin täälläkin joskus vihjaista. Ihailen kyllä sitä miestä koettuani tämän verikuola-asian henkilökohtaisesti.
Sittemmin poskessani on ollut tennispallo.
Nyt suussani maistuu pahalta, siellä hammaskuopassa on jotain mädäntyvää ruokaa, yäk. Kurlata ei saa eikä purskutella vielä moneen päivään.
Ennen leikkaustakin oli yhdenlaista koettelemusta. Ensin hammaslääkäri sanoi, että leikataan, mutta siihen liittyy riski, ja lähetti minut ”melkein valmiille kirurgille”. Mikä kuulosti hirveän vakuuttavalta. Jaa mikäs riski? No riski että alahuulen alue menee tunnottomaksi, kun hampaan juuret ovat niin lähellä hermoa. Just, okei, mullahan onkin jo toinen sääri tunnoton polvileikkauksen jäljiltä.
Huulessa tuntoaisti on kuitenkin aika kiva olla, vai mitä olette mieltä.
Kolmen viikon odotusajan pohdin, että uskallanko mennä sen melkein valmiin kirurgin käsittelyyn. Entä jos alahuuleni jää roikkumaan ja siitä valuu ruoka ulos?
Mutta se melkein valmis kirurgi olikin aivan mahtava. Samanlainen äidillinen kiharatukkainen silmälasipäinen nainen kuin lapsuuteni oikomishammaslääkäri, joka ei koskaan satuttanut.
Tämä rauhoitteli juuri oikeilla sanoilla, että ei se riski nyt ihan tuollainen ole, ja ei nämä juuret tässä röntgenkuvassa edes näytä vaikealta tapaukselta. Sitten se pisti puudutuspiikin ja kohta hammas oli jo irti.
Jo tuolissa istuessani mietin, että nyt saan kyllä Helsingin kaupungilta taas niin ensiluokkaista ja edullista hoitoa, että olisiko täällä joku asiakaspalauteboksi. Olen aina vilpittömän onnellinen, kun mikä tahansa verorahoilla tuotettu palvelu on hyvää.
Varmuuden vuoksi yritin mongertaa palautetta jo siinä paikan päällä suu puuduksissa. Hammaslääkäri nolostui silmin nähden kehusta. ”Eipä kestä”, hän mutisi ja heilautti kättään, että menes jo. Näin meillä Suomessa.
Ei roiku huuli, ja toivottavasti tennispallokin häipyy.