Mitä sinä kertoisit lapsuudestasi toimittajalle?

Laitetaan täällä lehteä painokuntoon, ja luen henkilöjuttuja, joissa ihmiset kertovat itsestään. Se on aika hankala laji.

Henkilöjutuissa yleensä kerrotaan ihmisen lapsuus ja nuoruus muutamalla kappaleella. Niiden kappaleiden perustiedot tulevat henkilöltä itseltään. Harvemmin haastateltavat suorastaan valehtelevat, en minä sitä, mutta onhan heiltä kahvilanpöydässä nauhurille saatu tieto ihan hirveän suodattunutta. Siinä kerrotaan, miten ihminen itse jälkikäteen näkee itsensä lapsena tai koululaisena. Jos tulee anekdootti, se on hyvin valikoitunut ja korostaa niitä puolia, joita henkilö tykkää itsestään korostaa. Hyviä tai huonoja.

Mitä sinä kertoisit itsestäsi?

Minä kertoisin varmaan taas kerran sen, että olen itkuherkkä ja rupesin kerran lukioikäisenä itkemään Carrollsissa, kun ne olivat unohtaneet, että odotin omenapiirakkaa. Sain sitten pirtelön lohdutukseksi. Se olisi just oikealla tavalla sympaattista, ainakin naistenlehdissä menisi täysillä läpi.

Idolini John Ajvide Lindqvist otti saman asian esille Ruotsin radion Sommar-ohjelmassa, eräänlaisessa miten minusta tuli minä -ääniesseessä:

Luomme lapsuutemme aikuisina. Nostamme valokeilaan ne asiat, joiden takia meistä tuli sellaisia kuin olemme, ja unohdamme muun. Björn Borg ei suinkaan painottaisi sitä, että hän löi lapsena palloa autotallin oveen, jos hänestä olisi sitten tullut sanotaan vaikka automekaanikko.

Luin juuri Lindqvistin radio-ohjelman kässärin hänen kirjoituskokoelmastaan Låt de gamla drömmarna dö, sillä kyllä, pääsen haastattelemaan häntä parin viikon päästä – hurraa, hurraa!

Mutta ongelma: Lindqvist kertoo elämäntarinansa niin hauskasti ja kiinnostavasti tuossa loistavassa ohjelmassa, että päädyn omassa jutussani ihan varmasti toistamaan sitä ja hänen tulkintojaan. Nehän hän tulee minulle kuitenkin haastattelussakin toistamaan. Valmiiksi suodatetut, pureskellut ja analysoidut.

Toki tätä henkilöjuttuongelmaa voi ja kuuluukin lieventää tekemällä tunnollisesti taustatyöt ja -haastattelut, mutta käytännössä se ei kyllä hirveästi muuta lopputulosta. Ihmisellä on aika vahvat tekijänoikeudet omaan elämäntarinaansa, jos nyt ei satu olemaan Michael Jackson. 

Kommentit (6)
  1. Jeah, sait pokattua Ajviden. Juttua odotellessa!

    Olin ainoa lapsi ja tykkäsin olla omissa oloissa, kun porukatkin oli töissä. Nyt tykkään asua kaupungin keskustassa kun pidän siitä, että on ihmisiä ja elämää ympärillä. Parisuhteessa olevana tulee joskus haasteita, kun yrittää selittää miksi tykkään olla ja tehdä asioita yksin vaikka niitä kumppaninkin kanssa voisi tehdä.

  2. Hehe. Viikkolehtijuttua odotellessa:
    Lähikuva, oma nimi ja otsikko: ”Kotileikeissä halusin aina leikkiä koiraa.”

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *