Sukupuolineutraalius, en tiiä

Rönsy

Suomen kieli on paras. Suomen kielessä ei erotella tyttöjä ja poikia.

Ruotsissa on meneillään kuuma "hen-debatten" eli keskustelu siitä, pitäisikö hon- ja han-pronominit korvata sukupuolineutraalilla hen-pronominilla. Keskustelu on jotenkin tosi hassu. Että muutammeko yhteisellä yhtäkkisellä päätöksellä kieltä. Ei yksittäistä termiä (vrt. vaikka laittomat siirtolaiset/paperittomat) vaan hyvin yleistä, koko ajan toistuvaa pronominia.

Muutoksesta puhuminenkin on jotenkin ihan hassua.

"Aloin käyttää sitä viime viikolla tunneillani lukiolaisille", kertoo Linus-niminen opettaja Dagens Nyheterissä. Ihan kuin kyse olisi jostain uudesta opetusmetodista tai piirtoheittimestä. "Ei tullut mitään reaktiota. Ehkä oppilaat kuuntelivat huonosti tai sitten he vain hyväksyivät saman tien."

Ihanaa että me suomenkieliset vältymme koko debatilta, lopputuloksesta riippumatta (sitä paitsi en tajua, miksi ruotsalaiset konstruoivat henin, lainaisivat ennemmin meiltä hänet).

Samaisen Linuksen ja hänen puolisonsa Saran kaksi lasta kasvatetaan sukupuolineutraalisti. Lapsilla on erikoisnimet (Sasha ja Nikki), he eivät ole tyttöjä tai poikia vaan hen tai barnet, ja he vaihtoivat päiväkotia, kun edellisessä lapsia puhuteltiin tytöiksi ja pojiksi.

Näitä sukupuolineutraalijuttuja on Suomessakin ollut, jopa Imagessa, mutta minä en jotenkin saa tätä pureksittua. Mitä mieltä tästä pitäisi olla? Inhoan pinkki/sininen-jaottelua, mutta olisiko tässäkin asiassa joku keskitie, tolkku ja kohtuus?

Mitä sanotte? Ja tiedättekö, onko muissa maissa ja kielissä käyty hen-debatteja?

Kommentit

Marsublog

Olen debatissa hen-kannalla, lähinnä siksi että inhoan vastapuolen antifeminististä jengiä. :D Ruotsalaisesta debatista on muutenkin niin vaikea saada otetta, yleisin reaktioni on jotain "bitch please".

Voisin kuvitella laittavani lapseni genus-tietoiseen päiväkotiin, koska muistan ainakin omasta lapsuudestani kokeneeni päiväkodin konservatiivisuuden epäreiluna, koska olin hölöttävä ja "aktiivinen" tytöksi ja kotona minua oli kohdeltu niin sukupuolineutraalisti, minuna.

Hen on ok, mutta on akuuttejampikin ongelmia. Hen on vastapuolelle jopa vähän olkinukke.

Hienosta aiheesta keskustelua! "Kieli on valtaa". Tämä on totuus ja tiedän sen. Tässä asiassa on monia eri puolia, joita on huomioita ja eriteltävä kielikohtaisesti ja esimerkiksi ammattisanastojen kohdalla.

1. Meillä suomen kielessä vältetään näppärästä pronominien sukupuolittuminen. "Hän" on nyt hän: tyttö tai poika. Tällä tavoin monimutkainen tai yksinkertainen asia hoituu "pois". Olisi tavallaan ihanaa, jos meilläkin olisi omat pronomininsa tytöille ja pojille. Mutta silloin oltaisiin juuri tässä ongelmassa, missä ollaan oltu aina! Minusta olisi jotenkin ihanaa naisena tulla pronominin tasolla kutsutuksi naiseksi: "hon", "elle", "she"... . En kokisi sitä syrjivänä tai loukkaavan. Kysymys ei kuitenkaan ole minusta, vaan yhteiskunnasta ja muista. Neutaalisuudella on kuitenkin oma harmautensa. Se vie pois väriä, tasoitta tietä tylsyydelle, oikeudenmukaisuuden hinnalla kylläkin.

2. Kieli on valtaisa vallankäytön muoto. Itse pyrin välttämään oman nykyisen miehen nimeni käyttämistä, kuulemista tai jopa sen tunnistamista. Se ei ole osa "minua", enää. Liene ollut koskaan. Tämä on monien trans-ihmisten tuttu tilanne. Voi tuntua pieneltä asialta kun yrittää opettaa ihmistä käyttämään sen vanhan väärän nimen sijasta uutta nimeä. Kyse ei kuitenkaan ole pienestä asiasta: kyse on identiteetin hyväksymisestä, persoonasta, sosiaalisesta hyväksymisestä ja uskottavuudesta. Kaikki riippuu pienistä asioista ja nimi on yksi niistä. Jotkut ystävistäni valitsevat moniselitteisen nimen itselleen: nimen, joka ei välttämättä paljasta sukupuolta eikä identiteettiä. Valitsevatko he samalla identiteetin neutaalisuuden? En tiedä, tätä joskus surullisena mietin. Itse tiesin olevani Ida jo pitkän aikaa sitten. Nyt vain yritän opettaa niitä, jotka nimen tietävät, että se on IDA eikä IIDA.

3. Sukupuolineutraalit ammattinimikkeet eivät sinänsä tähän teemaan kuulu, mutta sivuan aihetta lyhyesti. Ennen oli "talonmies", nyt on "kiinteistönhoitaja", ennen oli "lakimies", nyt on "asianajaja".... Näissä asioissa ollaan ja pitääkin olla tarkkoja. Joskus minulle aika kärkkäästi sanotaan, että "onko sillä nyt väliä, yhdellä sanalla...?". Kyllä sillä vaan on.  Joskus mietin sanojen kuten "opettajatar" tai "tarjoilijatar" käyttöä. Niissä on oma söpöyttä, mutta söpöys ja juridisuus eivät yleensä kohtaa.

4. Sukupuolineutraalisuus sotketaan usein seksuaalisuuden kanssa. Näillä asioilla kun ei ole mitään tekemistä keskenään. Olisi helppo sanoa, että sukupuolineutraalisuutta puolustavien henkilöiden toiminta nähdään osana "setaideologiaa", mitä se koskaan on. Sukupuolineutaalisuudessa on pikemminkin kyse kielestä ja juridiikasta. On totta, että minunkin kohdalla asia löyttäytyy tiiviisti yhteen oman sukupuolisen identiteettini kanssa. Mutta ei seksuaalisen identiteettini kanssa, ei! Asia on minulle tärkeä ja arka, koska tunnen ja tiedän itseni toiseksi kuin mitä minä itse peilistä näen ja mitä minä ihmisten suusta kuulen oman nykyisen nimeni muodossa.

5. En tiedä vesitänkö paljon sanomaani, mutta itse haluan olla nainen ja tulla kutsutuksi naisena. Omat lapseni ovat minulle tyttö ja poika. Eli tavallaan kaikesta luonnonoikkuudestani huolimatta olen valmis hyväksymään perinteisen mies-nainen, tyttö-poika -asetelman. Se, mitä nämä asetelmat rooleineen, odotuksineen, uskomuksineen pitävät sisällään, onkin aivan toinen juttu. Siitä toisaalla. Vaikka minun blogissani.

sanumaria

Mä en ymmärrä mitä vikaa on siinä että naisia kutsutaan naisiksi ja miehiä miehiksi. Ja olen ihan samaa mieltä kuin idamaria, että kyllä sen sukupuolen voi ihan myöntää sellaisenaan (idamarian tapauksessa muutos naiseksi on tapahtumassa, ja olisi sitten taas väärin kutsua häntä mieheksi). Roolit, asenteet ja uskomukset tulee jostain muualta kun siitä että kutsutaanko naista naiseksi ja miestä mieheksi. Tosta ruotsalaisten säätämisestä voisin sanoa vaan että get over it. Voisinpa melkeen kyllä allekirjoittaa noi idamarian kommentit täysin. Ja lisätä vain että en tajua miksi on väärin tyttöjen olla tyttöjä ja poikien poikia.

Hosuli
Hömppäblogi

Edellisiin kommentteihin: joo, paitsi että kaikki eivät koe olevansa miehiä eivätkä naisia. Yhteiskunta on kaikilta osin niin kahtiajakautunut sukupuolen osalta, että oon kans henin kannalla, vaikka ymmärrän myös asian toisen puolen. Näin kielitieteilijän näkökulmasta korostaisin juuri sitä kielen valtaa.

Ehdottamasti haluaisin laittaa lapseni sukupuolisensitiiviseen päiväkotiin. (Ehkä se -neutraali on sanana vähän omituinen, kun sukupuolta ei ole järkevää kieltää, vaan tärkeää olisi tuoda esiin sukupuolen moninaisuutta. Muttei yleensä toki ole kieltämisestä edes kysymys.)

Ja itse asiassa Suomessakin on käyty näitä samoja keskusteluja, ei tosin ihan viime vuosina: http://www.kielikukkanen.fi/2011/han_-_nainen_vai_mies_1111_4.html - karua, karua.

Joanna Palmén
Rönsy

Hyviä kommentteja, kiitos. Ja kiitos erityisesti Idamaria, olipa kiva kuulla näkemyksiä trans-näkökulmasta!

Kielellä tosiaan on valtaa. Itse en sinänsä vastusta tyttöjen kutsumista tytöiksi jne, mutta musta on lisäplussaa suomen kielelle ettei se korosta sukupuolittuneisuutta yhtä paljon kuin melkein kaikki lähialueidemme kielet. En minä ole joka tilanteessa ensisijaisesti nainen, saatan olla paljon enemmän helsinkiläinen, suomalainen, kolmekymppinen, toimittaja, vasenkätinen, jne, mitä ikinä. Eikä mikään pronomini määritä muhun näitä ominaisuuksia kuitenkaan. Miksi sitten sukupuolen. Se on ominaisuuteni, mutta ei missään nimessä niin ensiarvoisen tärkeä kuin mitä kieli antaa ymmärtää.

Ja vaikka romaanisten kielten feminiinit ja maskuliinit mukamas eivät sukupuolita jokaikistä substantiiviä, niin kyllä ne minusta sen tekevät. Esim ranskassa on niin paljon ammatteja, jotka eivät vieläkään ainakaan luontevasti käänny naiselle (une écrivaine? Hell no!), eli on esimerkiksi kirjailijoita ja naiskirjailijoita, eikä sitä nais-etuliitettä voi jättää pois.

Mutta Marsu, oot varmaan ihan oikeassa siinä, että hen-debatten ei ehkä oikeasti olisi se tärkein asia, ja saattaa jopa tehdä haittaa tärkeämmille asioille.

Oisko Hosuli sukupuolisensitiivinen eri asia kuin -neutraali? Mä haluaisin lapseni päiväkotiin, jossa kyllä voisi kutsua tyttöjä tytöiksi, mutta ei oletettaisi automaattisesti tyttöjen leikkivän nukeilla ja poikien autoilla - vaikka ne sitten oma-aloitteisesti niin tekisivätkin. Eikä värikoodattaisi lasten maailmaa.

Tar-päätettä sen sijaan inhoan. Tiedän niin paljon ihmisiä, jotka käyttävät sitä nimenomaan osoittamaan toimittajattaren tai opettajattaren tai kuljettajattaren alempiarvoisuutta suhteessa "perusmuotoon", että olen alkanut pitää sitä suomen kielen diminutiivina (niinku Ronaldon diminutiivi on Ronaldinho).

Kiitos Hosuli myös kiintoisasta linkistä, enpä tiennytkään tästä! Huvittavaa, että Suomessa naispronominiksi on haluttu vielä juuri tuota samaista heniä, joka Ruotsissa halutaan neutriksi. Ja loppuun sieltä hieno sitaatti Tauno Yliruusilta: "Hän on maskuliininen pronomini; se alkaakin samoilla kirjaimilla kuin härkä."

Liia Lai (Ei varmistettu)

Olen aina pitänyt suomen hän-pronominia ehdottomasti parempana ratkaisuna kuin muiden kielten sukupuolijakoa (tämähän ei mitenkään liity esim. siihen, että tapani sekoittaa he/she, il/elle jne. vieraitakin kieliä puhuessani karkoitti kerran pois maailman suklaasilmäisimmän ranskalaispojan, joka luuli, että minulla on tyttöystävä). Kuitenkin yliopiston ensimmäisellä sukupuolentutkimuksen kurssilla kerrottiin, että sukupuoleton hän voi myös jättää piiloon erilaisia valtarakenteita, kun niiden sukupuolittumiselle ei ole mitään käsitettä. En itse allekirjoita väitettä, koska ajattelen, että ainakin arkikielessä erottelulla vaan rakennetaan lisää kahtiajakoa, mutta ajatus on silti kiinnostava.

Mietin asiaa pitkää ja aamun aloitin miettimällä. Joanna ja Hosuli olivat jo pohjustaneet sitä, mitä mietin: eroa sukupuolisensitiivisyyden ja sukupuolineutraalisuuden kesken. Ero on huima. Itse syyllistyin muutamaan lapsukseen tässä erottelussa eilen, joten korjaanpa sanojanikin.

Sukupuolisensitiivisyydessä on kysymys hienovaraisuudesta. Arvostamisesta, siitä, millaisena näemme toisen aidosti. Siihen liittyy myös suojelemista tahtomattaan. Ajatellaanpa poikaa, joka menee päiväkotiin tyttönä. Tämä klassinen esimerkki. Yhtään spekuloimatta, onko siis kyseessä trans-lapsi, kertoo tämä fiktiotilanne paljon pojasta (eli mahdollisesta tytöstä) ja heidän perheen tilanteesta. Tässä tilanteessa tulee kaikkien toimia sensitiivisesti, hienovaraisesti. Yhteiskunnan osalta tämä niin usein unohtuu. Sen sijaan tarjotaan moralisointia, diagnooseja, syytöksiä ja perheneuvontaa. Voin vain kuvitella, kuinka avuton tilanne vanhemmilla tässä on. Sensitiivisyyden toinen puoli on, että todennäköisesti päiväkotiin menevä poika (tyttö) haluaa tulla kohdelluksi ja kutsutuksi tyttönä. Näin minäkin haluan. Onko tämä sensitiivisyyttä? Ei ehkä ole. Minua ei saa kutsua mieheksi eikä miehen nimellä ystävieni kesken. Se on iso virhe. Olen oppinut ystävieni kesken virheitä tekemällä tästä. Olen vahingossa kutsunut miestä, joka on oikeastaan nainen, mieheksi. Häpesin niin itseäni. Jos vaadin muilta samaa, on vaadittava samaa myös itseltä. Kielellä ja nimillä on merkitystä. Sensitiivisyydessä on kysymys kunnioittamisesta ja herkkyydestä, tavallaan. Ollaan punaisella alueella, mutta käytännön arjessa kaikki menee ihanasti - kaiken kyllä oppii.

Sukupuolineutraalisuus on minulle harmaa vyöhyke. Siihen liittyy paljon itsensä häivyttämistä, pois pelaamista. Juridisuus ja oikeudenmukaisuus takaavat kaikille samat oikeudet ja lähtökohdat. Neutraalisuudessa on siitä viime kädessä kysymys. Harmaus on siinä vain sivuseika. Ihminen, joka tietoisesti valitsee ennemmin neuraalisuuden kuin sensitiivisyyden, tietää mitä tekee. Pukeutumisen, hiusten ja eleiden avulla itsensä pois häivyttäminen onnistuu itse asiassa hämmästyttävän hyvin. Nimi on vain piste kakun päällä. Kun joku kysyy "kumpi tuo on, nainen vai mies?", on ilmeisesti onnistuttu. Minä näen asian toisin. Tein aikanaa tätä jääden aivan yksin. En ollut tevetullut niin miesten kuin täydellisesti naisten maailmaan. Osa ihmisistä valitsee tämän tietoisesti ja ovat hyvin onnellisia siitä. Tähän ei sinänsä liity neutraallisuutta. Transgender-ihminen on sellainen, joka on kahden maailman -miehuuden ja naiseuden - onnellisessa välitilassa. Itse kokeilin sitä, hetken. Jäin totaalisen yksin, taas. Halusin myös heti katkaista sillan miehuuteen.

Yhtä kaikki, sensitiivisyyttä en korostanut aikaisemmin tarpeeksi; en ollut tarpeeksi sensitiivinen. Pahoittelen, jos tuotin mielipahaa jollekin. Tiedän ihmisiä, jotka päivittäin kohtaavat ei-sensitiivisiä ihmisiä, joiden vallankäyttö kielen kautta on murhaavaa. Tällöin olisi hieno vaipua neutraalisuuden maastoon. Mutta ratkaiseeko se kaiken? Ida on söpö naisen nimi. Selvä naisen nimi, toisin kuin esimerkiksi Rauni. Ehkä Ruotsin prinsessa muistaa nimeni kun miettii esikoisen nimeä, jos sieltä tyttö tulee...

Joanna Palmén
Rönsy

Liia Lai, tossa Hosulin jakamassa linkissä puhutaan just tuosta asiasta, tsekkaa.

Ida, jotenkin noin mäkin tuon sanojen eron tulkitsisin. Paitsi että mulle sukupuolineutraalius, jos nyt ei puhuta enää lasten kasvatuksesta vaan sukupuolineutraaliudesta ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja yhteiskunnassa ei ole itsensä häivyttämistä eikä poispelaamista. Kuten tossa yllä jo kuvasin, mulle naiseus ei ole suinkaan mun päällimmäinen identiteetti, "itse". Se on osa mua, mutta ei se asia, jota mä ennen kaikkea haluaisin itsestäni joka suuntaan viestiä. Enkä kutsuisi tätä myöskään harmaudeksi. On kai "värikkyyttä" muunkinlaista kuin sukupuoleen liittyvää?

Kiitos Joanna kommenteistasi! Ehkä neutraalius näkyykin parhaiten juuri kielen tasolla. Kaikki muu onkin sitten itsestään kiinni. Sana "hän" on tavallaan väritön, mutta värittömyydessään niin moni-ilmeinen. Annoin liian kärkkään kuvan neutraalisuudesta. Joanna antoi oikean sisällön olla-verbin monipuolisuudelle ja neutraalisuudelle. Värikkyyttä on todellakin muutakin kuin sukupuolesta pelkästään lähtevää. Sinänsä minua aina harmittaa kirjoittaa transsukupuolisena henkilönä. Haluaisin kirjoittaa ihan vain tavallisena Idana ja antaa oman persoonani kautta sisällön sille, mitä olen. Olen paljon muutakin kuin sukupuoleni. Toivon, että kaikki näkisivät sen. Tämä Joanna tuoma asia on minulle hieno aasinsilta tuoda tämä asia esille, ja se koskee ihan kaikkia!

Joanna Palmén
Rönsy

Kiitos itsellesi Ida! Juuri tässä keskustelussa oli kiva että osallistuit transsukupuolisen identiteetillä, mutta keskustellaan toki jatkossa monipuolisempinakin persoonina :)

Hosuli
Hömppäblogi

Transsukupuolisuuden käsittelyssä on aika tyypillistä selkeä jaottelu kahteen sukupuoleen. Se on erittäin ymmärrettävää, koska moni kokee nimenomaan syntyneensä väärään sukupuoleen - oikea olisi juuri se toinen. Mutta on myös paaaaljon ihmisiä, jotka eivät koe kumpaakaan sukupuolta (tai ainakaan sukupuolirooleja) omakseen.

Neutraali-/sensitiivinen-keskustelussa sekoittuvat termit iloisesti aina välillä, mutta pitäisin oleellisena sitä, että sukupuoliin liittyvät valtarakenteet tiedostettaisiin eikä sukupuolta sinänsä yritettäisi kieltää, koska niin mikään ei muutu paremmaksi - ja toisaalta sukupuolessa ei sinänsä ole mitään negatiivista, vaan se voi olla aivan mukava asia, jota joku haluaakin korostaa itsessään. Mutta koska sukupuoli ei ole biologisesti eikä sosiaalisesti mikään yksiselitteinen asia, pitäisin positiivisena sitä, että esim. päiväkodissa lapsia ei koko ajan jaettaisi tyttöihin ja poikiin myöskään kielen tasolla. Onhan ne paljon muutakin. Juuri lapsiin kohdistuu niin valtava sukupuolittamisen paine. Antais niiden olla sellaisia tyttöjä, poikia tai jotain muuta, kuin haluavat ja tuntevat parhaaksi.

Joanna Palmén
Rönsy

No näin juuri. Kiitos H!

laalaa (Ei varmistettu)

Omat ruotsia puhuvat lapseni ainakin sekoittavat niin lahjakkaasti han ja hon pronominit, että niiden olemassaolosta ei ainakaan voi syyttää heidän sukupuolikäsitystään...kamalaa sotkua, siinä samassa menisi hen yhtä hyvin, tai hyn, hin, hån – whatever.

Mun mielestä lapsen oikeus on hahmottaa oma sukupuolensa, sillä se on tärkeä osa-alue minuuden rakentamisessa. Aikuisen vastuu ja velvollisuus taasen on viestiä lapselle, että lapsi omana itsenään, ja täten myös sukupuolensa edustajana, on hyvä juuri sellaisena kuin on: riittävä, pystyvä, kaunis, ainutlaatuinen ja rakastettu.

Oman suppean seurantatutkimuksen perusteella lapsi iloitsee sukupuolestaan ja sukupuolielimistään. Lapsi tykkää myös puhua siitä, kenellä on pimpsa ja kenellä pippeli. Sukupuoli on lapselle yksi ulottuvuus, joka auttaa hahmottamaan omaa itseä ja ympäröivää maailmaa. Siis yksi ulottuvuus monista!

Sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ihanne taas lähtee käsityksestä, että ihminen on tyhjä taulu (tabula rasa), ja hänet (kätevä kyllä kieltämättä tuo hän-pronomini!) kasvatetaan jonkinlaiseksi. Lapsi on kuitenkin paljon muutakin kuin kasvatuksen tulos. Sukupuolilla on omat biologiset ja hormonaaliset eronsa, joiden olemassaolon kieltäminen tuntuu ainakin itsestäni erikoiselta.

Pointti olisi mielestäni se, että kasvatuksessa ei pyrittäisi neutraaleihin sana/väri/vaatevalintoihin, vaan siihen että jokainen Estelle, Mikko, Ruu, Benjamin, Annika, Ville, Haider tai Zuhur saisi pimpsastaan tai pippelistään huolimatta valita sen lelun, leikkiseuran ja leikin, mikä itsestä tuntuu luonnollisemmalta ja me aikuiset lopettaisimme näiden valintojen arvottamisen.

Hosuli
Hömppäblogi

Nyt on pakko vielä sanoa, ettei sukupuolisensitiivisyys käsittääkseni todellakaan lähde tabula rasa -ajatuksesta. Jokaisella lapsella on oma sukupuoli-identiteettinsä, ja sitä tulee tukea. Biologiselta (ja siten hormoniselta) kannalta sukupuoli on todella monimutkainen konstruktio, eikä biologia läheskään aina käy yksiin lapsen identiteetin kanssa. Nykytietojen valossa tuo identiteetti tai käsitys sukupuolesta ilmeisesti kehittyy kohdussa.

Taisin sanoa jo aiemmin, että sukupuolen kieltäminen ei ole tietenkään ole järkevää. Mutta moninaisuuden huomioon ottaminen on. Sukupuoliroolit ovat monelle kovin ahdistavia. Siitä olen aivan samaa mieltä, että "tyttömäisten" tai "poikamaisten" leikkien arvottaminen pitäisi lopettaa.

Kommentoi