Väärä mielipide HOMOSTA!

Anteeksi, mutta minusta HOMO! ei ollut kovinkaan hyvä teatteriesitys. Epäilen kyllä itseäni ja makuani, kun olen lukenut netintäydeltä arvosteluja ja kavereideni Facebook-hehkutusta. Olisipa edes joku kanssani samaa mieltä.

homo2.jpg

Mutta ei. Hesarin mukaan se on ”riemukas farssi, aidosti koskettaviin syvyyksiin sukeltava tragedia, älykäs satiiri, sekä taidolla toteutettu, mukaansatempaava musikaali”. Turun Sanomien mukaan ”Saisio näyttää kykynsä nostaa puhki kaluttujen keskusteluista jotain tuoretta ja iskevää”. Savon Sanomat: ”Kyseessä on kenties koskettavin ja samalla hauskin musiikkiteatteriesitys, mitä Kansallisteatterissa on nähty sitten Reko Lundánin parhaiden päivien.” Ja kermana kakulle Etelä-Saimaa: ”Katsojan pelastaa tikahtumiselta vain esityksen kiihkeä rytmi, joka naulaa hänet tuoliinsa kuin nakutettuna.”

Olen hämmentynyt. Eikö esitys ollut aivan ylipitkä? Eikö Päivi Räsänen / Sarah Palin ole jo todella kulunut pilkan kohde? Eikö ylipäänsä kirkko ja homot -kysymystä (siis nimenomaan homoasian uskontoaspektia) ole käsitelty viime aikoina riittävästi, esimerkiksi juuri Kansallisteatterissa erinomaisessa Kristuksen morsian -näytelmässä viime talvena? Ja mitä uutta tämä musikaali siihen keskusteluun antoi, käsiteltyään sitä ainakin tunnin tai ehkä kaksi?

Ja vaikka yleensä olen ensimmäisenä kritisoimassa suomalaiseen lätkäkulttuuriin liittyvää ällöttävää machoilua ja väkivaltaista ”isänmaallisuutta”, niin on kyllä melkoisen syyttelevää laittaa lätkämiehet muitta mutkitta raiskaamaan ja hakkaamaan.

Ja kun nyt käsittääkseni liikuttiin suomalaisessa yhteiskunnassa, niin burkanainen symboloimassa islamia oli varsin epäonnistunut valinta. Vaikka kuinka leikitään kliseillä, niin kuinkahan monta burkaa Saisio on Suomessa nähnyt.

Ehkä vika on vain huonossa yleissivistyksessäni, mutta en ollut koskaan kuullut Alan Turingista – ennen kuin luin hänestä esityksen jo nähtyäni Hesarista – ja olipa siis varsin vaikea seurata tapahtumia kun lavalle asteli yhtäkkiä joku Turing. Siinä vaiheessa esitystä kiemurtelin muutenkin tuolissani, pliis ei näitä hitlereitä ja stalineita ja paavaleita ja isänitroja enää yhtään lisää!

homo.jpg

Oli siinä toki hyvääkin. Alkupuolen lätkä- ja merivoimakoreografiat olivat hienoja, Pisuaarien ritarikunta -kohtaus kosketti, Juha Muje (huomatkaa Hesarissa termi ”rakastettava juhamujeus” ja Savon Sanomissa adjektiivi ”totutun mujemainen”) ja suunnilleen kaikki muutkin näyttelijät vakuuttivat. Muun muassa. Mutta melko vähän nauroin, aika usein katsoin kelloa. Arvostelujen mukaan ensi-illassa oli suorastaan historiallisen riemukas tunnelma ja suosiota osoitettiin seisaaltaan. Ennakkoensi-illassa ei kyllä ollut. Aplodit olivat pikemminkin kohteliaat kuin raikuvat. Ehkä se johtui siitä, että ennakkoensi-iltoihin sai S-etukortilla kaksi lippua yhden hinnalla.

Olisin niin kovin mielelläni tykännyt HOMOSTA! Tykkään Saisiosta ja olin juuri lukenut hänestä Imagen kiintoisan jutunkin. Mutta ei pysty, ei millään.

Jos jollain nyt on liput, niin älköön huoliko. Olen aika varmasti väärässä.

(kuvat Kansallisteatteri)

Kommentit (15)
  1. Katohan, joku muukin, vielä hieman yllättävä taho, oli kiinnittänyt huomiota näytelmän islam-kuvaan. Hyvä.

  2. Aijaa, mielipiteeni ei siis ole täysin väärä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *