“Draw me like one of your French girls” – Katseen kohteena

Älä sano kaunis
Älä sano ruma
Älä kerro mistä nautin
Älä kerro mihin sulan
Älä sano etten riitä
Älä sano et mä riitän
Ku sä et tiiä mitään siitä
Miten itseni piirrän
Mä oon vapaa
(F)

Mitä näet, kun katsot peiliin? Mitä toivoisit muiden näkevän, kun he katsovat sinua?

Parikymppisenä en kyennyt kunnolla katsoa kuvajaistani. ”Katso”, sanoi ystävä ja tuuppi minua kohti eteisen peiliä kun olimme lähdössä bileisiin. Minua itketti ja nyhdin typerää liian tiukkaa pikkumustaani alaspäin, en kyennyt kohtaamaan katsetta, en hänen enkä omaani peilistä. Nyt katson päivittäin ihmisiä silmiin, ja yritän palauttaa katseeni itsevarmuutta imitoiden takaisin toisen kasvoja kohti silloinkin, kun yllättävä itsekritiikin puuska kääntää silmien suunnan kohti kattoa.

Aika monella ihmisellä on poseerausilme, jonka he ottavat käyttöön kameran tai peilin edessä. Selfiekulttuuri on lisännyt tietoisuutta omasta naamasta, jokainen huoliryppy ja naurujuonne on päivittäisessä syynissä. Instagramia koristavat toistensa kaltaiset kuvat, aina paras puoli ja sama ilme vähän eri taustalla tai asulla. Jonkun toisen ottama valokuva näyttää väärältä ja vieraalta, paljastaa kaiken sen mitä on yrittänyt piilotella.

Imartelevimmaksi koettu ilme on kai yleensä hammashymy, mutta se voi olla myös jotain yllättävämpääkin. Erityisesti oman naaman kuvaamiseen mahdollisesti vähemmän tottuneet keski-ikäiset miesoletetut saattavat hakea tuimaan äijäilmeeseen inspiraatiota leffojen pahiksilta. Itse näytän kuvissa yleensä aileen wuornoksen ja kiukkuisen mymmelin rakkauslapselta, eli itseltäni kai. Myönnettäköön, että pahimmat etukameraräpsyt ovat kriittisen kolmekybän rajapyykin jälkeen päätyneet roskakoriin ja instagram heivattu hemmettiin. Ei jaksa sitä kaikkea vaaditun filtteröinnin määrää. Maski naamassa vietettyjen vuosien jälkeen peilailukin on jäänyt vähemmälle.

Doven mainoskampanjassa siloitellun somekuvan alta kuoriutuu pieni, vielä aika untuvikon näköinen tyttö.Ajatus siitä, millaiselta nykynuorten tulisi näyttää, on aika lohduton. Harvalle suomalaiselle on siunaantunut kilokaupalla tukkaa, täyteläiset huulet ja kurvikas peräosasto tai sixpack, italokiehkurat ja vauvanpyllyn sileä iho. Jos sellaisia ihanteita täytyy ruveta tavoittelemaan jo lapsena, on tulevaisuus pitkälti oman naaman ja navan ympärillä pyörimistä. On sääli, jos alaikäinen ipana kokee seksikkyyden tavoittelun tärkeäksi ja setämiehet tai törkytädit  limaisen kommentoinnin sopivaksi.Toivoisin, että ainakin aikuiset antaisivat nuorille kasvurauhan, eivätkä kommentoisi heidän ulkonäköään tai lähestyisi seksuaalissävytteisin sanankääntein.

Olen epäilemättä kritisoinut lapsellisesti jonkun julkimon överiä kauneuskirurgiaa tai yliampuvaa gaalakolttua, mutta noin muuten uskallan  väittää, etten ole koskaan haukkunut kenenkään ulkonäköä päin naamaa tai vihakommentoinnut somekuvia. Mielestäni on alhaista solvata ihmisen ulkomuotoa, asiaa jolle hän ei voi eikä tarvitse voida yhtään mitään. Kuka on itse niin täydellinen, että on valmis heittämään ensimmäisen kiven ja musertamaan toisen itsetunnon vain siksi ettei naama tai napa miellytä? Törkeät sanat toisten olemuksesta kertovat huutelijasta itsestään kovin paljon. Käytöstä saa toki kritisoida, jos kokee että on jotain aiheellista sanottavaa.

Jos olit se, joka et pystynyt katsomaan silmiin, se joka huusi lehmäksi kadulla, se joka ohjeisti että minun pitäisi hymyillä enemmän tai se joka tarttui liian kovasti käsivarresta kiinni baarin vääristävien peilien edessä kun en jäänyt kuuntelemaan sössötystä, painu helvettiin. Vaikka en olisi sinun palasi kakkua, voit keskittyä katsomaan peilistä itseäsi etkä puuttua muiden virheisiin. Olen ihan helmi tyyppi, niin kuin sinäkin voisit olla , ja si(kam)a(ises)t(i käyttäytyvät) eivät kai tee helmillä mitään?

Kauneus on todellakin katsojan silmässä, ja mielestäni ihminen näyttää lähes poikkeuksetta kauniilta, kun häntä katsoo kauniisti. Joskus kun näen toisen kasvoilta vilaukselta miljoona ajatusta, elettyä elämää ja tukahdutettuja tunteita, kyyneleet nousevat silmiini. Rakastan valokuvata ihmisiä, kameraan tallentuu usein jotain, mistä ei muuten saa kiinni. Kuvia katsellessa olo on kiitollinen. On merkittävää, kun joku asettuu katseen alle, jakaa palan itsestään.Vielä kun itsekin oppisin olemaan väistämättä kameraa. Minä se vain olen.