Elämäni levyhylly: Ultra Bra

Ultra Bran vuonna -97 julkaistu albumi Kroketti oli ensimmäinen itse ostamani levy. Sitä ennen hyllystäni löytyi C-kasetteina muutama lastenlaulukokoelma, Princessan nimikkojulkaisu (muistaako kukaan kyseistä tähtöstä?), Mascaran Erittäin hyvä sekä tietysti Spice Girlsiä. Kroketin ostin viikkorahoillani huoltoaseman levyhyllystä, matkatessani isän kanssa Helsingistä kotiin. Olin kuullut aiemmin radiosta Sinä lähdit pois– biisin ja rakastunut, ja hämmästelin levyn kantta, jossa ei pelattu nimestä huolimatta krokettia vaan hypättiin korkeutta.

”Sinä lähdit pois minä katselin parvekkeelta
Loittonevaa selkääsi, kiersit vesilammikot
Ja arvaan ettet murehdi tätä eroa”

Ultra Bran runolliset lyriikat saattoivat mennä meikämuksulta osittain ohi, mutta toisaalta tarinahan on lie kuulijan korvissa. Tulkitsin tekstejä ja paikoin paatoksellisia sävellyksiä pikkuvanhalla otteella, ja ensi tahdeista alkaen albumi imaisi minut mukanaan emotionaaliseen aallokkoon. Olin varma, että kyseisestä bändistä löysin sielunmaisemani ja tunteideni tulkin, vaikka en onneksi tuossa iässä ollut erosuruja, potkuja tai muita aikuisuuden itkuja liiemmin kokenut. Muutama viattomuuttani koetellut sattumus polulleni oli kuitenkin osunut, joten ehkä käsittelin niitäkin mahtipontisten melodioiden kautta, kun lähipiirillä ei oikein riittänyt sanoja tukemiseeni.

”Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että maailma tuhoutuu
Kaksintaistelussa suurvaltojen
Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että ihminen murskautuu
Silmänräpäyksessä historiaan”

Myöhemmin haalin kokoelmaani muitakin bändin julkaisuja. En tiedä,vaikuttivatko Sinnemäen ja kumppanien loihtimat sanoitukset musiikkimaun ohella myös poliittiseen kantaani, koska sittemmin minua on vassariksi väitetty (ja kiihkeimmissä kiistoissa kommariksikin haukuttu), hehe. Politiikka oli lapsosella autuaasti ajatusten ulkopuolella, tai niin kuvittelin, vaikka olin kyllä niin pieneksi kakaraksi aikamoinen kettutyttö ja hiljainen vaikuttaja: Ultra Bran innoittamana kirjoitin ties mitä pamfletteja, laadin luonnonsuojelulauluja ja pelastin eläimiä. Pieni tai vähän suurempi viherpiipertäjän ja rasittavan maailmanparantajan siemen jäi itämään, ehkä osittain bändin veisujen ansiosta.

”Kun tulet lähemmäksi
Otan kädet taskuistani pois
Nostan leukaa ja hymyilen
Kun tulet lähemmäksi
Autot ovat kai pysähtyneet
Koska on niin hiljaista”

Kun ties mitkä brittipopparit sekä kotimaisten poikabändien söpöstelyt veivät teinityttöä vuosiksi mennessään, jäi Ultra Bra toviksi hyllyn perukoille pölyttymään. Sittemmin se on löytänyt tiensä korviini erilaisissa elämäntilanteissa ja toiminut lohtulevynä kovin monessa aikuisuudenkin käännekohdassa. Ultra Bran lyriikoissa on huumoria, lämpöä, haikeutta ja lohtua, sellaisia asioita, joita elämältä ja ihmisiltäkin kaipaan. Hyvä musiikki on mainio terapeutti ja mitä parhainta lääkettä yksinäisyyteen, alakuloon, uupumukseen ja muihin ihmispolonyleisimpiin vaivoihin.Tuttu levy on kuin laatikollinen Buranaa, jonka kaivaa kädet täristen esiin kivun kolottaessa. Biisit soimaan ja lasi vettä päälle, silmät kiinni, kohta tämä hieman helpottaa.

”Heikko valo
Tulee huoneeseen
Jossa on ohuet verhot
En ehkä tarvitse sinua
Nyt huhtikuussa
Kylmällä säällä
Tulen viereesi”

Minuun iski kovaa ja korkealta esimerkiksi Vesireittejä-albumin kappale Rubiikin kuutio, joka tiivistää mielestäni mitä kauneimmin kaipauksen ja ihmissuhteen päättymisen tuottaman ikävän. Kuuntelin kyseistä biisiä paljon pitkän avoliittoni (voi että, sellaisessakin tuli elettyä) päättyessä vuosia sitten, ja olen etsinyt kappaleen käsiini sittemmin useamman kerran ystävyyksien hiipuessa tai ihmissuhteiden muuten kadotessa elämän melskeessä. Ihmiset, joihin olen tykästynyt tai peräti hullaantunut, ovat lähes aina olleet älykkäitä, sellaisia, joiden kanssa voi sanailla, ja voisiko kaipuun keskustelua kohtaan kauniimmin sanoiksi pukea kuin:”Minä kaipaan, kaipaan kiihkeitä puheitasi, sanoja, jotka valuvat päälleni kevyenä sateena. Ne, joiden kanssa nyt kuljen, ovat miellyttäviä, mutta sanovat niin vähän.” Voi miten usein olenkaan hyräillyt tätä kappaletta seurassa, johon en tunne kuuluvani, kurkkien ikkunasta näkyisikö vaikka sitä tuttua autoa, etsiskellen kadonneita kasvoja kassajonossa tai miettien jotain juttua, jonka kuulin kauan sitten. Joskus olen laulanut biisin mukana kovempaakin, vähän itkien, ja miettinyt kuka kokoaisi minulle Rubiikin kuution kun en itse osaa.

”Minä suojelen sinua kaikelta,
Mitä ikinä keksitkin pelätä.
Ei ole sellaista pimeää,
Jota minun hento käteni ei torjuisi.”

Olin Ultra Bran comeback-keikalla, tietenkin, keltaisiin sadetakkeihin sonnustautuneiden kolme-neljäkymppisten vellovassa meressä. Oli kesä, ei ollut vielä koronaa ja minä itkin ja nauroin ja lauloin kuuntelin. Sanoja ja säveliä yksityisestä yhteiseen, niin paljon kaihoa ja lempeä ettei tosikaan. Epävireinen kuorolaulu yleisössä ja mahtavan moniääninen tulkinta lavalla, tutut solistit ja soittajat vähän vanhenneina mutta viehkeinä, joku ympyrä kai sulkeutui mutta musiikki jäi yhä elämään. Ehkä kirjoitan vielä joku päivä runoja, ehkä kohtaan pojan kuukausien tai vuosien takaa, ehkä jonain tulevana kesänä ei ole maskeja ja voi halailla tai suudella jotain väärää tai oikeaa. Ainakin voi aina kuunnella mahtipontisia melodioita ruuhkabussissa ja imuroida kotona Ultra Bran sanojen siivittämänä.

”Väsyneenä tiskaa yöllä
Rikkoo lasin riisuu vaatteet
Menee sänkyyn sitten joskus
Peiton alla saattaa tulla mieleen..
Kun vaihtuu vuosituhat
Toteutuu kaikki uhat
Lentokoneet törmäilevät
Toisiinsa Euroopan ilmatilassa”

kulttuuri musiikki rakkaus oma-elama
Kommentit (6)
  1. Huoltikselta minäkin ostin Ultra Bran Kroketin aikoinaan ja levy nivoutuu hyvin vahvasti erään Nurmeslaisen rinnetalon toisen kerroksen parveekkeelle, missä istun ja juttelen Turjakkeen 11 vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa levyn lyriikoista ja muista elämää suuremmista asioista.
    Kohdussa potkiskeli juniori ja Minä suojelen sinua kaikelta -biisi sai käden nousemaan vaistomaisesti vatsalle ja palan kurkkuun. Herkkää ja samalla niin s-tanan voimakasta!

    1. Huoltsikan levyhylly(kin) siis yhdistää meitä, vaikka eri vaiheissa elämää oltiinkin Kroketin raikuessa.
      Oi mikä ihana muisto, fiilis välittyy niin että pala nousee kurkkuun mullakin. ”Herkkää ja stanan voimakasta” – sitäpä juuri!

  2. ”Sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi, kiersit vesilammikot
    ja arvaan ettet murehdi tätä eroa” 🎶

    Tuo on ensimmäinen muisto, joka tulee aina mieleen Ultra Brasta. 😊

    1. Oi kyllä!
      Kiitos kommentista ❤️☺️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *