”Haluatko heilasi luomuna vai laitettuna?” – Sisäistettyä naisvihaa somessa


Sisäistetty naisviha ei ollut vielä kovin isosti pöydällä silloin kun allekirjoittanut kulutti yliopiston penkkiä naistutkimuksen luennoilla. Sittemmin oppiaine on muuttunut smoothisti sukupuolentutkimukseksi, ja olen itse saanut uutta ymmärrystä ja inspiraatiota nykynuorisolta, joka on ottanut tarkempaan tarkasteluun tavat, joilla naiseudesta ja tyttöydestä puhutaan.
Miksi ihmeessä naiset vihaavat toisia naisia?

”Pick me girl” tarkoittaa naista tai tyttöä, joka hakee miehistä hyväksyntää vihjaamalla suoraan tai epäsuorasti, ettei ole muiden naisten kaltainen. Termi upposi omaan tajuntaani oikeastaan vasta kun huomasin vetäväni jokusen kilon herneitä nokkaan bongatessani eräästä Facebook-ryhmässä keski-iän ylittäneen naisen aloittaman kyselyn siitä ”Arvostavatko miehet naista etsiessä tekokynsiä ja lisätäytteitä takapuolessa tai rintamuksessa?”. Profiilikuvan perusteella henkilöllä itsellään ei mainittuja asioita ollut, joten oletan että johdattelevan kysymyksen päämäärä oli saada buustausta omalle luonnolliselle lookilleen, ja sydämiä satelikin tädin toimesta (tietenkin) niille vastaajille, jotka ilmoittivat tomerasti, että kyllä luomu on paras.

Olen  sortunut arvostelemaan mielessäni tai kaverin kanssa toisten naisten valintoja, mutta mielestäni oman itsetunnon perustaminen nettipalstan miekkosten mielipiteille ja vieläpä tekemällä vertailevaa tutkimusta suhteessa toisiin naisiin on aika onnetonta. Jos joku todella haluaa mielipiteen siitä, miltä oma naturelli tai täytetty naama äijien mielestä näyttää, niin miksi sitä ei voi tehdä lyttäämättä muita muijia? Kysymyksen asettelu on se mielestäni main point; Jos haluan jonkun nettiryhmän ukkojen mielipiteen omasta kropastani, on minulla oltava pokkaa kysyä että ”Pidättekö te miehet tällaisista pienistä tisseistä?” enkä verhoilla kysymystä käänteiseen, muita naisia lyttäävään muotoon että ”Mitäs miehet olette mieltä höllyvistä karmean valtavista lolloista, arvostatteko?”.

On miehilläkin ulkonäköpainetta jos jonkinlaista, joku mieheksi identifioituva osanee paremmin kertoa, esiintyykö miesten keskuudessa tällaista vertailua ja arvottamista? Tiedustelevatko isomahaiset ukkelit somessa, että ”Mites mirkut, ette kai vaan tykkää sellaisista ällöistä sixpackeista?”.  Ihmetyttää kyllä, miksi tavallisen näköiset tai kuvien perusteella jopa hieman vähemmissä määrin omasta siisteydestään huolehtivat heebot viitsivät edes kommentoida naisten ulkomuotoa koskeviin kyselyihin. Pienesti pistää ketuttamaan, kun rasvalettinen hampaaton äijä kirjoittelee että ”Juu kyllä en arvosta mittään ankkahuulia, hyi vttu!”, tai vastaavasti joku profiilikuvassaan pienten tyttölastensa kanssa kaulaileva isukki kokee aiheelliseksi ilmaista että ”Kyllä muhkeat kannut on tärkeimmät naisessa, en lähe kyseleen onko aidot vaiko eikö.”Yritän pitää mielessä, että kenenkään toisen näyttävä ulkomuoto ei ole minulta pois. On todella tärkeää todeta, että esimerkiksi asiantuntijaroolissa oleva nainen voi olla aivan yhtä pätevä tekotukalla tai ilman. On koomista ajatella, että nainen voisi maagisesti olla tai hänen pitäisi ainakin saada itsensä pikku puunauksella tietyn näköiseksi miesten tai toisten tätsyjen silmää varten: Luonnonkaunis äitihahmo mutta kuitenkin kuuma puuma. Onneksi mediassa voi jo bongata yhtä lailla meikittömiä TV-juontajia huppari päällä kuin tekotukassa ja -kynsissä viihtyviä minihameisia asiantuntijoita. Lihavalla, laihalla, laitetulla ja luomulla leidillä on kaikilla ihan yhtä lailla oikeus olla näkyvä tai halutessaan olla rauhassa.Karma tuskin rankaisee kamalan armottomasti jos letkauttelee kaverinsa kanssa epäkorrekteja heittoja katsoessaan Kardashianien övereitä lookeja, mutta oman kodin TV-nurkkauksen ulkopuolella olisi suotavaa nielaista arviot toisten asujen liiallisesta paljastavuudesta tai kauneusleikkauksien epäonnistumisesta.

Koko ulkonäkökeskustelu – ainakin somessa – on aika vitsikästä. Illuusio luonnollisuudesta välähtelee kaikkien sukupuolten puheissa, mutta harva panee puolisolta pahakseen pientä parantelua, kunhan se ei erotu liikaa eikä siitä paljoa puhuta. Googlaapa huviksesi ”Natural woman”, niin tuloksena tulee yhtä lailla pulleaa meikitöntä pellavapäätä kuin viimeisen päälle meikissä ja tikissä olevaa Playboy-malliakin. Enimmäkseen kuvahaussa esiintyy kuitenkin kaksikymppisiä huippumalleja. Tuhahdan aina kun joku peräänkuuluttaa  kumppaniltaan luonnollisuutta, ja tiedän tämän puoliskon heräävän aamukuudelta kähertämään tukkaa, tekemään kevyen meikin ja sheivaamaan säärensä että heila saa makkaran mieleisekseen. Luonnollisuus on toki jokaisen omassa silmässä, mutta kenenkään toisen fantasioihin sen ei tarvinne perustua.

Jos vaatii kumppaniltaan vimpan päälle viimeisteltyä lookia,vähintä mitä voi tehdä on tarjoilla sitten samaa sorttia itsekin. En saatana pistä papiljotteja yöksi vain herätäkseni hemaisevana jonkun tuhnuisen korston vierestä – tosin enpä kyllä jaksaisi varmaan vaikka vieressä kuorsaisi itse Brad Pitt paplarit omilla kutreillaan. Jos tykkää yli kaiken isoista implanteista, meikittömyydestä, pitkästä tukasta tai isosta pepusta, kannattaa varmaan etsiä mieltymyksiä vastaavaa seuraa eikä vaatia täysin vastakkaista tyyliä edustavaa tyyppiä muokkamaan itsestään mussukalleen mieleistä.Please, älä kommentoi työpaikan muikkelia sanoen että ”Näytätpä väsyneeltä” kun tämä on poikkeuksellisesti saapunut töihin ilman meikkiä, saati tuomitse tyhmäksi tyttöä, joka tulee työharjoitteluun metrin tekoripsissä. En koe korrektiksi hillua asiakaspalveluhommissa puolialasti tai aivan häröissä avaruusmeikeissä, mutta palautan päivittäin mieleeni sen faktan, että platinablondi megamimmi on hommissaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä ihan yhtä hyvä kuin muutkin tai saattaapa olla parempikin. Sama pätee toki toisinkin päin, vaatimaton tyyli tai vaikkapa ylipaino ei tee kenestäkään epäpätevää, tyhmää tai epäkelpoa työhön tai ihmissuhteisiin. En ole täysin tietoinen, millaisia kommentteja miehet kaipaavat, saavat tai ovat saamatta ulkomuodostaan, mutta ainakin dadbodysta satelee somessa huomattavasti sallivampaa palautetta kuin naisen isosta mahasta. Läski on leideille sallittua vain erittäin rajatuilla alueilla.

Kuka tykkää mistäkin, toisissa ja itsessään, ja tärkeintä on, että viihtyy itse kehossaan niin hyvin kuin mahdollista. Jokaisella on oikeus olla luomu ilman kehotuksia tehdä itselleen jotain, tai tuunattu kuulematta kommentteja ankkahuulista. Jos jotakuta ei näkymä miellytä, voi olla hiljaa. Ollaan sisäistetyn naisvihan ytimessä, kun naisoletettu kerää buustausta omalle ulkonäölleen toivoen haukkuja toisenlaiselta näyttäville naisille. Sopisi toivoa, että ikä tekisi viisaammaksi näissä asioissa, mutta näin ei näemmä aina ole. Toivottavasti kovin moni sukupuolesta riippumatta ei arvota omaa tai toisten olemusta ja olemista suuntaan tai toiseen netti- tai yhtään minkään kommenttien perusteella. Jokaisella on omat kauneuskäsityksensä, kaikkia ei laittautuminen kiinnosta pätkääkään, kaikki meistä kurtistuvat ja kunnioituksen kanssa ei kehon koolla tai naaman asennolla pitäisi olla mitään merkitystä.

Kuvat: Unsplash

kauneus parisuhde
Kommentit (6)
  1. On se vanha sanonta, ihminen on ihmiselle susi ja se kyllä valitettavasti pätee hyvin vahvasti myös sukupuolistettuna nainen on naiselle susi. Vaikka miten yrittäisi selittää itselleen, että heikkoa itsetuntoa tai omaa epävarmuuttaan joku kanssasisartaan mollaa ja morkkaa, niin järki tai sydän ei taivu sääliin vaan kiukku pukkaa päälle noissa tilanteissa.
    Esimerkkisi tapaista oman valintansa pönkittämisestä ilmenee valitettavan usein ihan face-to-face-keskusteluissakin ja ikä ei tunnu todellakaan tuomaan viisautta asian tiimoilta. Voi sitä myrkyn määrää kun sattuu istahtamaan baarissa/kahvilassa/ravintolassa väärään paikkaan ja pääsee kuulemaan ikätoverien kommentteja milloin mistäkin asiasta.
    Kaikki verbaalisyleskely vielä kuorrutettuna juurikin viattomasti omalla luonnollisen ikääntymisen charmin hyväksynnällä ja kehumisella (ei tietenkään mainintaa omista geelikynsistä, isolla rahalla värjätyistä hiuksista, tehotipoista sun muista).
    Nuoremmat naiset viskovat puukkojaan aivan samalla tavalla, usein ilkeily kohdistuu sitten sen arvosteltavan ”halvemmalla” tehtyyn lookiin tai ketjuliikkeistä hankittuihin kuteisiin. Onhan se nyt aivan eri tason asia onko ne kulmakarvat, ripset ja hiustenpidennykset tehnyt joku Boutique vai naapurin Elli.

    Omalta sohvalta mie kommentoin urakallakin julkisesti esillä olevien ihmisten habitusta, enkä siitä tavasta ikinä varmaan luovukaan, mikäpä on ollut suurempaan hubaa kuin Linnanjuhlien kättelyjonosta poimia karseita kolttuja tai hassunhauskoja hiusrikitelmiä, mutta ei tulisi mieleenkään sheimata tai väheksyä sen enempää kanssasiskoa kuin -veljeäkään omaa itseäni kohottaakseni.
    Toki jos vaikkapa tyttäreni olisi litrasia silikoneja ottamassa tai huuliaan triplaamassa, brassipepusta nyt puhumattakaan, niin pitäisin kyllä saarnan asiasta, mutta senkin ytimenä olisi terveys, ei hänen kauneusihanteensa.

    Taisi mennä asian sivusta, mutta hei kiva kun olet taas ehtinyt asioita miettiä ja ajatuksiasi jakaa tänne. Ehti tulla jo ikävä 🙂

    1. Kiitos kommentista aiheesta sekä erityisesti sen vierestä! ^_^ Kiva kun oot täällä!

      Jep, en ole itsekään todellakaan mikään pyhimys tai edes semihyvä kanssasisar, olenhan kasvanut aikuiseksi juurikin noiden mainitsemiesi Linnanjuhlien asuvalintoja arvostellen ja nykyäänkin tulee kaverin kanssa salaisissa huono ihminen-illanvietoissamme kommentoitua vähemmän korrektein sanankäänten realitytähtösten muodonmuutoksia – tästä törkypuheesta en minäkään luovu 😀
      En kuitenkaan ikinämilloinkaan menisi kertoilemaan negatiivisia näkemyksiäni kenenkään siviilisaaran ulkonäöstä porukassa henkilölle itselleen saati toisille. Ymmärrän kyllä hyvin että oman tyttären brassipeppupohdintaa saattaisi ja kannattaisikin vähän kyseenalaistaa. Jos läheinen ihminen pohtisi mulle ääneen että pitäiskö ostaa uusi naama, varmasti kommentoisin kärkevästi että mietihän nyt vielä, mutta jos hän tekisi näin/ olisi näin jo tehnyt, en olisi niin julma että sanoisin että ”Teitpä ison virheen, olet hirveän näköinen”, tietoisena siitä että toinen elää naamansa kanssa loppuelämänsä ja vieläpä ison rahasumman siihen investoineena. Kritiikki kauneuskirurgiaa ja sen aiheuttamia terveyshaittoja kohtaan on kyllä erittäin tervetullutta, on sääli että jo kovoin nuoret tyypit syynäävät peilistä vikojaan.
      ”Verbaalisyleskely vielä kuorrutettuna viattomasti omalla luonnollisen ikääntymisen charmin hyväksynnällä ja kehumisella”- no just näin! Jos ja kun on luomusti ihana, voinee luottaa siihen että toisetkin sen huomaavat ilman muiden alentamista. Itsensä kohottaminen toisia morkkaamalla jos joku rumentaa viehkonkin tyttösen tai tätösen.

  2. Todella tärkeä ja supermielenkiintoinen aihe – jossa uin vähän vastavirtaan, joten sori siitä jo valmiiksi. 😀

    Viime aikoina on esitetty paljon sentyylisiä ajatuksia, ettei naisten ulkonäköä saa kommentoida mielellään mitenkään, varsinkaan miehen näkökulmasta. Paljon tätä perustellaan juuri sisäistetyllä naisvihalla ja vastaavilla käsitteillä.

    Tässä on kuitenkin yksi ongelma. Nimittäin samalla monia ulkonäköön liittyviä ilmiöitä selitetään sillä, että yhteiskunta asettaa paineita ja vaatii – tarkoittaen tällä yleensä nimenomaan patriarkaalista yhteiskuntaa. Esimerkiksi: on törkeää arvostella naisia siitä, että he käyvät kauneusleikkauksissa, koska he vain vastaavat miesten hallitseman maailman vaatimuksiin. No okei. Jos sovitaan, että asia on näin, minusta on aiheellista seuraavaksi kysyä, että eikö miesten hallitseman maailman vaatimuksia saa sitten ravistella. Jos niitä saa ravistella, eikö siihen sovi hyvinkin sellaisten kysymysten pohdinta, kuten että kaipaavatko (edes) miehet naiselta todella rinta- tai huulitäytteitä tai 24/7-kestomeikkiä?

    On todella ristiriitaista, että samalla kun pahimmillaan uhriudutaan siitä, millaisia paineita ulkonäön suhteen koetaan ja millaisiin toimenpiteisiin niiden vuoksi ryhdytään, kuitenkin myös suututaan, jos joku sanoo, että hei, ei tarvitse. Minusta on erittäin epäloogista ensin laittaa irtoripset ja ilmoittaa tekevänsä se miesten vaatimusten vuoksi, ja sitten hermostua, jos joku avaa suunsa ja kertoo, mitä hän miehenä asiasta oikeasti ajattelee.

    En oikein tiedä, mitä miehiltä nykyisessä asenneilmapiirissä odotetaan. Olen päätellyt, että ehkä lähinnä syyllisen roolia – ovathan he syypäitä naisten ulkonäköahdistukseen ja samalla heiltä on kielletty kaikki kannanotot, joilla he voisivat asiaan vaikuttaa.

    Siitä olen sentään hyvinkin samaa mieltä, ettei törkeitä kommentteja ole suotavaa laukoa eikä koettaa nostaa itseään painamalla muita alemmas. Tämä toki koskee kaikkia sukupuoleen ja aiheeseen katsomatta. 🙂 Niillä eväillä uskoakseni myös ulkonäkökeskustelussa päästäisiin pitkälle: kyllä suunsa saa avata, jos muistaa käytöstavat ja sanoo muista mieluummin positiivisia kuin negatiivisia asioita. Sellainen keskustelu, jossa kyseenalaistetaan vallitsevia käsityksiä ulkonäköihanteista, on mielestäni jopa tarpeellista. Mutta sekin edellyttää, että suunsa on saatava ja uskallettava avata.

    1. Hei kiitos kommentista, kiva lukea erilaisia näkökantoja asiaan!
      Pakko vielä vastailla näin unenpöpperössä vähäsen, kun on niin kiinnostavia pointteja 😀
      Mulle tuli ekoina ajatuksina mieleen että:

      -En tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi, mutta en suinkaan syytä MIEHIÄ naisten ulkonäköpaineista, vaan suurelta osin naiset aiheuttavat (markkkinatalouden edesauttamina) niitä toinen toiselleen. Sisäistettyä naisvihaa yritin nimenomaan kuvata pääosin naisten jotka vihaavat näyttäviä naisia näkökulmasta.
      – Mielestäni toisen ulkonäön kommentointiin pätee hyvin nyrkkisääntö ”Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, ole vaiti”. Luonnottomista kauneusihanteista on hyvä ja todella tärkeä puhua ääneen, mutta minusta sen pitää tapahtua yleisellä tasolla eikä arvostellen jonkun yksittäisen kauneusoperaatiossa jo käyneen ihmisen ulkomuotoa. On aika hirveää kuulla rumaa palautetta leikellystä naamastaan, jonka kanssa joutuu elämään kun ko. hommaan on lähtenyt – ja ehkäpä juuri huonon itsetunnon ja/tai ikävien kommenttien vuoksi.
      -Harva mies varmaan olettaa tai odottaa naiselta kestomeikkejä, mutta aika moni myöskin olettaa tietyn lookin tulevan naisilta luonnostaan tai varsin vähällä vaivannäöllä 😉 Toisaalta, aika moni nainen kaunistautuu omaksi ilokseen ja koska on kiinnostunut estetiikasta ja muodista, ei kai tekotukkaan tuhlaaminen ole suurempi pahe kuin johonkin kolttuunkaan?
      – Kirjoitukseni lähti liikkeelle pitkälti siitä ärsytyksestä, joka syntyy siitä kun naiset pönkittävät omaa itsetuntoaan haukkumalla ja alentamalla muita naisia. Minulle ei ole tehty kauneusleikkauksia, mutten ikinä lähtisi keräämään miehiltä enkä naisilta mielipiteitä siihen että ”Eikös olekin luomunaiset paljon kauniimpia kuin operoidut?” Jos Mirkkuliisa kaipaa kommenttia omasta luomunaamastaan, hän voi pyytää kommentteja siitä, ei kysyä miesten tai muiden mielipidettä (toivoen haukkuja) Liisalotan leikatuista kasvoista.
      – Toki toivoisin että erityisesti nuoret tytöt ja naiset (kuten pojat ja muutkin) saisivat keho-ja kasvurauhan ja käsityksen siitä että ovat hyviä sellaisena kuin ovat, mutta se ei tapahdu kommentoimalla ikävään sävyyn kauneushoitoihin tai -leikkauksiin turvautuneita ihmisiä. Kunnioitus on kuitenkin tärkein asia ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
      – Joo, on ihan ok sanoa että ”Tuo sininen mekko on parempi” tai ”Et sinä minun mielestäni kaipaa tekohuulia”, jos joku mielipidettä itseltä kysyy, mutta kysymättä en menisi laukomaan kenenkään ulkomuodosta kommentteja. Jos jollakin on oikeus sano toiselle että ”Hyi , sun silikonit on törkeän näköiset” , niin onko vaikka kumppanilla oikeus sanoa saman rehellisyyden nimissä että ”kyllä, olisit oikestaan nätimpi kun leikkelisit itseäsi sieltä ja täältä”?

      Minusta ennen kaikkea naisten tulisi tukea toisiaan.

      Kiitos ajatusten herättämisestä! ❤️

      1. Kiitos vastauksesta! 🙂 Taisin itse kommentoida vähän hämmentävästi sen takia, että kommenttini yritti olla kannanotto paitsi postaukseesi, myös aiheen ympärillä velloneeseen keskusteluun yleisemmin. Ei välttämättä selkein mahdollinen kommentointistrategia. 😉

        Minulle on viime aikoina alkanut pistää silmään kaikki sellainen, joka vaikuttaa tähtäävän keskustelun tyrehdyttämiseen ulkonäön ympärillä. Ulkonäköihanteet eivät lakkaa olemasta, vaikkei niistä puhuttaisi. Samoin se seikka tuskin muuttuu, että suurimmalla osalla lienee esim. parinvalinnassa myös ulkonäköön liittyviä mieltymyksiä. Jos keskustelu näistä paheksutaan hiljaiseksi, en usko, että sillä on pidemmän päälle tervehdyttävä vaikutus, päinvastoin. (Siitä huolimatta muiden solvaamisen ja muun asiattomuuden saisi toki jättää väliin!)

        Tuo esimerkkisi vanhemman naishenkilön esittämästä kyselystä ei ollut mielestäni kovin paha. En tiedä, kuinka sanatarkka sitaattisi oli, mutta jos kysytään, arvostavatko miehet lisätäytteitä, sehän ei ole hyökkäys ketään tiettyä henkilöä kohtaan. Itse en myöskään näe tätä halventavasti rakennettuna kysymyksenä, siis sellaisena ”ette kai te miehet vain arvosta hyllyviä megalolloja ja niiden bimboja kantajia?”. Itse asiassa pidin kysymystä suhteellisen neutraalina. Tietysti siihen voi tulla vastauksia, jotka aiheuttavat mielipahaa ”lisätäytteiden” kantajille (ja voi toki olla, että sitä haettiinkin…). Toisaalta voidaanko lisätäytteitä ja niiden takana vaikuttavia kauneusihanteita ylipäätään kyseenalaistaa, ellei niistä saada muotoilla mitään arvostelevia näkemyksiä? (Ja ei, ”hemmetin ruma kumihuuli” -tyyppiset kannanotot eivät silti ole OK!)

        Tietyt asiat ulkonäkökeskustelussa kyllä häiritsevät itseänikin – siis noiden törkeyksien lisäksi. Vaatimusten ristiriitaisuus esimerkiksi aikaansaa halun pyöritellä silmiä. Siitä on hyvä esimerkki juuri se, että kerrotaan luonnollisuuden olevan kaunista ja sitten pidetään luonnollisena 30 eri meikkituotteen yökerho-lookia. Luonnollisuuden kaipaamisessa ei mielestäni sinänsä ole mitään pahaa – ei siltikään, vaikka se suosii ns. luonnonkauniita ihmisiä – mutta jos peräänkuuluttaa luonnollisuutta, saisi hitto vie edes ymmärtää, mitä se on. 😀

        Yksi häiritsevä ristiriita on se, että samalla kun kuolataan laitettuja naisia, pilkataan naisia laittautumisesta. ”Aina sillä kestää tunti itsensä laittamisessa, ennen kuin voidaan lähteä mihinkään!” Vielä yksi esimerkki, jonka yhteydessä meinasin jo sanoa rumasti: Keski-ikäisellä miehellä oli itseään paljon nuorempi naisystävä, ja varsin kovasti ulkonäköönsä panostava sellainen. Kuitenkin ko. mieseläjä kehtasi valittaa, kun naisystävä ei hänen mielestään innostunut riittävästi luontoharrastuksesta eikä tykännyt lähteä alkeellisiin olosuhteisiin erämaahan. Niin että ensin pyydystetään viimeisen päälle laitettu nainen ja sitten valitetaan, kun tämä ei tekokynsiensä ja suoritusrautojensa kanssa halunnutkaan lähteä telttailemaan ja kyykkypissaamaan kannon juureen… Huoooh.

        Minua eivät haittaa muiden ulkonäkömieltymykset, eivät edes ääneen lausutut, mutta jos haluaa tai vaatii keskenään ristiriidassa olevia asioita, on vaarassa olla aika rasittava lähipiirilleen ja myös sivullisille kuulijoille.

        1. Haha! Ajattelit ja keskustelit siis liian laajasti minun rajoittuneelle mielelleni 😀

          Totta, eihän siteeraamani kysymyksen asettelu sinällään ruma tai herjaava ole, mutta jotenkin vain tuntuu lapselliselle että aikuinen nainen jolla itsellään ei fyllinkejä ole, kyselee että ”arvostavatko” miehet täytteitä ja sitten sydämin tykkäilee niistä jotka eivät. Jotenkin kiusallista ja turhaa. Miksei sitten kysy omasta näkökulmastaan että arvostavatko luomua, vaan haluaa lukea niitä kommentteja ankkahuulista ja puolipalloista. Toki riskinä on myös pahoittaa oma mielensä jos muiden mielipiteillä on niin kovin väliä ja moni vastaakin että joo kyllä nainen on paras mahdollisimman täytettynä :”D

          Tosi hyviä esimerkkejä sulla! On aika hupsua peräänkuuluttaa luonnonkauneutta ja sitten olettaa sen tarkoittavan tunnin puunauksella luotua aikaansaannosta. Sehän nyt valitettavasti on fakta että toiset ovat klassisen kauniita luonnostaan, mutta ehkä ihan joka jormalle tai jormastiinalle ei löydy syntymässä huippumallin luustoa saanutta rakastajaa tai kumppania?
          Totta tuokin, että on tyhmää naureskella pilakllisesti toiselle saati sanoa muiden kuullen että ”hitto kun tuo vaimo viipyi ikuisuuden kylppärissä ennen lähtöä”, jos kuitenkin toivoo toiselta virheetöntä glamour-lookia kiharoineen ja tekoripsineen.
          Ai kauhee, samaan aikaan hulvaton ja surullinen tuo teltta pystyssä mariseva miekkonen! Hänellä oli varmaan harhakuva juurikin sellaisesta nuoresta kaunottaresta joka herää aamulla täydessä tällingissä tekokynnet tanassa valmiina hakkaamaan halkoja ja kyykkypissailemaan viehkona ja viimeistellyn oloisena…………………………………………………………………….kraah.

          Viimeinen virkkeesi ”Minua eivät haittaa muiden ulkonäkömieltymykset, eivät edes ääneen lausutut, mutta jos haluaa tai vaatii keskenään ristiriidassa olevia asioita, on vaarassa olla aika rasittava lähipiirilleen ja myös sivullisille kuulijoille.” on kyllä kovin oivallinen kiteytys!!!!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *