Herkkii, epävarmoi, yksinäisii – Yhdistää vaan tunne että ei oo meitä

 



Selviytymistilas meille ei oo tilaa
Minä minä minä muiden ilmaston pilaa
Ei oo mitään vasenoikee -horisonttii
Ainoastaan pettyneitä jotka toivoo remonttii
Rakkautta olis muttei keinoi sen ilmasuun
Feministeille Fazerin sinistä
Potentiaalin ja potenssin hiljasuus
Syöttää subjektille Pfizerin sinistä

Olen välillä kokenut itseni verrattain vähäisesti isänmaalliseksi, mutta mietin aika usein, millaiset asiat minussa ovat tosiasiassa kulttuurimme tuotosta. Matkailu sekä työskentely eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa on osoittanut niin yhtäläisyydet kuin eroaavaisuudetkin välillämme, sekä auttanut minua löytämään paljon positiivisia asioita yhteiskunnastamme.

Koen tasa-arvon, tai ehkä laajemmin yhdenvertaisuuden erittäin tärkeäksi. Vaikka Suomessa esiintyy vihapuhetta ja väkivaltaa, on esimerkiksi naisen asema ja meillä ja yleensä pohjoismaissa toki parempi kuin muualla maailmassa. Kannan huolta siitä, ettei meillä ole oikein kykyä keskustella esimerkiksi maahanmuuton ja yleisesti monikulttuurisuuden haasteista. Rasisti-kortin heiluttelu tai suvakkisolvaukset eivät vie asioita eteenpäin.Meidän on tiedostettava ja sanoitettava ääneen esimerkiksi se, ettei väkivalta kuulu minkään kulttuurin ominaispiirteisiin, ja Suomen lain mukaan esimerkiksi fyysinen kurittaminen tai pakottava kontrolli ei ole sallittua. Koin huolestuttavaksi sen, kun kohtaamani sosiaalialan työntekijät totesivat, että maahanmuuttajille on annettava aikaa, ja siksi he eivät ”heti ole soittamassa poliisia” jos nämä lyövät lapsiaan. Uusien  toimintatapojenn oppiminen vie kyllä aikaa ja vaatiiintensiivistä tukea, mutta ei lapsia voi jättää odottamaan tätä muutosta. Millaiset edellytykset kasvaa ja kehittyä on olosuhteissa, joissa perheväkivallan annetaan jatkua jopa vuosia?

Oma perheeni ei ole uskonnollinen eikä muutenkaan kulttuurisesti kovin värikäs. Lapsuuteeni kuului verrattain vähän arvokeskusteluita, eikä perheellämme ollut erityisiä rituaaleja tai muutakaan leimallisesti suomalaisuuteen (eikä tietenkään muihinkaan kulttuureihin) liittyviä rituaaleja. Toki kalakukko ja vimmattu murteen viäntäminen tulivat tutuiksi, Savossa kun asuttiin.

Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin
Mut ei me voida vaa kaivautuu bunkkeriin, omiin ajatuksiin
Ja kuvitella mielessä mitä sillon tehdä mä voisin
Jos kaikki ois toisin

Olen pyrkinyt olemaan enemmän niin sanottu maailmankansalainen,mutta myönnän että taidan olla pahimmillani stereotyyppinen,yksinäisyyteen vetäytyvä suomalainen, joka ei aina jaksa omaksua uusia ajatusmalleja tai kulttuurivaikutteita. Nautin kuitenkin kovasti esimerkiksi taiteista, joten sitä myöten olen tutustunut eri maiden musiikkiin, maalaustaiteeseen ja kirjallisuuteen, ja pystynyt omaksumaan erilaisia tarinoita ja teosten taustalla vaikuttavaa historiaa. Suomen (sotahistoria) on hävettävän hakusessa, mutta sen sijaan vaalin kyllä parhaani mukaan vaikkapa äidinkieltäni, raapustelen tekstejä ja luen runoja. Kuulemieni kipeiden sotakokemusten merkitys on minulle se, että osaan arvostaa rauhaa.

Taistelen kaiken aikaa omia ennakkoluulojani vastaan ja yritän kohdata ihmiset yksilöinä. Koen kuitenkin ajoittain länsimaista kolonialistista tarvetta ”vapauttaa” erityisesti naiset yhteisöistä ja kulttuureista, joissa koen heidän tulevan väärin kohdelluksi. Suomikin on toki esimerkiksi perheväkivaltatilastoissa huolestuttavan korkealla, ja meillä on monia – esimerkiksi sodan seurauksena syntyneitä –ylisukupolvisia painolasteja, joita tulisi purkaa. Puhumattomat miehet ja marttyyrinaiset ovat suomalaisissa perheissä pitkä perinne.

On näköpuhelin ja satasella lennot
Mut pelottaa noi omituiset ihmisolennot
Jos oltas betacuck-fightclub saataisko me itsetuntoo?
Löydettäskö maailmasta paikat, hoidettaisko itsemme kuntoon?

Vaikka haluan tiedostaa etuoikeutetun asemani, en koe että ihan oikea tapa keskustella on esimerkiksi huhujen mukaan joissain yliopistoissa käyttöönotettu marssijärjestys, jossa puheenvuoron saa ensin järjestyksessään se, joka on alisteisimmassa asemassa – valkoiset heteromiehet viimeisenä. Kaipaan avointa vuoropuhelua, jossa puhuu se, jolla kulloinkin on asiaa. En voi tietenkään täysin tavoittaa vaikkapa mustan naisen kokemusta toiseudesta yhteiskunnassamme, ja näin ollen hän on omien kokemustensa asiantuntija. Kysyä ja kommentoida saa toivon mukaan maallikkokin.

Parhaiten uusien ihmisten tapaaminen onnistuu, kun kohtaa jokaisen yksilönä, ei minkään suuremman massan edustajana. Koska kulttuurisilta ja kielellisiltä yhteentörmäyksiltä ei voi aina välttyä, avoin ja humoristinenkin asenne auttaa. Myös ihan kantasuomalaisten kesken tavat ja aatteet saattavat törmätä tulisestikin. Nauran itselleni, ja toivon sen helpottavan myös toisen oloa. Kysyn tyhmiäkin kysymyksiä, ja minun on aika helppo pyytää anteeksi, jos huomaan loukanneeni. Siinä missä small talk on ihan hyväkin pitää turvallisilla vesillä ja olla tarpeen vaatiessa puhumatta politiikasta, seksistä ja uskonnosta, ihmissuhteissani ja tarpeen mukaan työssänikin pyrin olemaan suorempi. Tahtotilani olisi turvallinen ilmapiiri, jossa kumpikin voi kertoa tai jättää halutessaan kertomatta mitä vain.

En sopeudu, auta
Jotain puuttuu, ote lipsuu, ei ilman kynsiä saa tartuttuu
Herkkii, epävarmoi, yksinäisii
Yhdistää vaan tunne että ei oo meitä

Toimin vuosia sitten tukihenkilönä Aasialaistaustaiselle pakolaisnaiselle. Hänen asemansa niin kotimaassa, kuin suljetussa yhteisössä Suomessa olivat rankkoja, ja häveliäisyys sekä kielimuuri estivät puhumasta monista asioista. Suhde rakentui arkisten, konkreettisten asioiden hoitamiselle. Aloimme rakentaa hänen elämäänsä Suomalaisessa yhteiskunnassa pienin askelin, moni asia oli uutta: gynekologikäynti, matkustaminen julkisilla liikennevälineillä, pesutuvan käyttäminen, asiointi virastoissa. Matkustaessamme bussilla maahanmuuttovirastoon meille kehittyivät omat rutiinit; yhteistä kieltä ei juurikaan ollut, joten osoittelimme asioita ikkunasta, söimme evääksi hänen valmistamiaan perinneleivoksia ja kuuntelimme hänen kotimaansa musiikkia.

Uskon että tietoa ja ymmärrystä ei voi koskaan olla liikaa, ja avoin ihmettely ja opettelu on parempi kuin eriytyminen ja vastakkain asettuminen. Koen että kulttuurin tehtävänä on vaalia elämää juhlistavia ja kunnioittavia traditioita sekä arvostaa omaa taustaa ja historiaa. Kun kunnioitamme toistemmekin tapoja ja perinteitä, on helpompi keskustella avoimesti myös vahingoittavista toimintamalleista. Erityisen avartavia kokemuksia ovat ryhmät, joissa vaikkapa maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset kokoontuvat yhteen. Lauluissa, leikeissä, ruuissa ja asuissa näyttäytyy kaikki se rikkaus mikä tekee kunkin kulttuurista ainutlaatuisen. Kun syyrialaiset istuvat suomalaisen puusaunan lauteilla kertoen oman maansa legendoja, ollaan integraation ytimessä.

*Lyriikat : Pyhimys – Kynnet Kynnet 

puheenaiheet ajattelin-tanaan tasa-arvo uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (2)
  1. Suomalaisuus kärsii liian usein alemmuuskompleksista. Kovin hyvää ei voi seurata, kun monelle suomalaiselle on samanaikaisesti tärkeää varmistaa, ettei kukaan vahingossakaan tahtomattaan altistu suomalaiselle kulttuurille ja että kaikilla muilla kuitenkin on varmasti täydet mahdollisuudet harjoittaa omaa kulttuuriaan. Mitenkäs siinä sitten käy? En ihmettele, että tilanne turhauttaa joitakin, vaikka keinot turhauman ilmaisuun ovat paikoitellen asiattomat.

    Minusta saa ääneen ja häpeilemättä sanoa, että suomalaisuudessa on paljon hyvää ja arvokasta. Suomalaiset ovat rehellistä, suoraa kansaa. Vaikka Suomessakin valehdellaan ja varastetaan, kulttuurin perusomaisuus on kuitenkin tietty rehtiys. Suomessa voi perinteisesti jättää oven lukitsematta ja uskoa siihen, että asiat hoituvat, kun niin on sovittu.

    Suomi on tosiaan myös hyvin tasa-arvoinen maa. Tämä on toki helppo unohtaa, kun kuunnellaan tiettyjen vähemmistöjen kovaäänistä kritiikkiä ja kun jokaiseen löydettyyn epäkohtaan suunnataan valonheittimet. Yksi syy siihen, miksi suomalainen tasa-arvo ei aina välity, on myös edellä mainittu suoruus: suomalainen herkästi sanoo, mitä ajattelee, silloinkin kun ei ajattele mitään hyvää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi asenteiltaan ja arvoiltaan syrjivämpi kuin ne, jotka muotoilevat puheensa vähemmän pöyristyttävään muotoon. Tämä helposti unohtuu.

    Sitä suomalaista rehellisyyttä voitaisiin enemmänkin soveltaa esimerkiksi kulttuurien kohtaamiseen liittyvään keskusteluun. Tällä hetkellähän osaa kansasta turhauttanee nimenomaan se, ettei mitään kriittistä saisi sanoa ja ilmiselvistä ongelmistakin pitäisi vaieta, jos niistä puhuminen ei oikein istu agendaan. Tällainen keskusteluilmapiiri ei todellisuudessa ole lainkaan omiaan ruokkimaan suvaitsevaisuutta ja eri kulttuurien harmonista rinnakkaiseloa.

    1. Sinäpä sen (taas) sanoit! Miten sitä osattaiskin olla avoimesti ylpeitä omasta kulttuuristamme, kunnioittavia toisten tapoja kohtaan mutta sopivan kriittisiä molempiin suuntiin. Vaikeneminen ei ole ratkaisu mihinkään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *