Hyvä, paha ihmistuntemus

Mist sä tuut? Vaikka emme edes kunnolla tunne niin tiedän jo mikä olet henkilöitäsi, ovatko aikeesi vilpittömät vai piileekö sinussa vaara. Harmi että vaikka saatan arvata tyypin vaikkapa antavan henkisesti turpaan, huijaavan tai heittäytyvän hirveän hankalaksi, oikeassa oleminen ihmisten suhteen ja ihmissuhteissa semisti useammin sattuu kuin ilahduttaa.

Minut ja monet muut milleniaalit on opetettu ajattelemaan, että jos ei ole matemaattisesti lahjakas, on täysi torvelo muutenkin. Minua ei kannustettu miettimään koulussa omia vahvuuksiani tai tuupittu kohti tiettyä työtä. Siksi sain oivalluksen todellisista taidoistani vasta aikuisiällä. Nyt uskallan todeta, että olen ihan hiton tarkkanäköinen ihmistuntija! Vaistoksikin sitä voisi lie kutsua.

En ole minkään sortin new age-näkijäylipapitar, mutta voin kyllä vähän vilkaista. Jospa ihmisten analysointiin riittää, että on noita-akan luonne (ja ainakin aamuisin naamakin)? Kun kelaan elämäni filminauhaa parisen kymmentä vuotta taaksepäin, muistan 11-vuotiaan Rosan, joka leikki jotain tyhmiä hullutuksia pienempien serkkujensa kanssa. ”Sinä taidatkin olla susi lampaiden vaatteissa”, tokaisi serkkuni isä minulle, hän oli jollain tavalla ärsyyntynyt mielikuvitusleikeistäni, ja ehkäpä siitä, että olin mummon mielestä kiltti tyttö. Katselin miehen väpättäviä viiksiä, pullistelevaa otsasuonta ja itsevarmuutta tavoittelevaa asentoa kädet lantiolla ja tokaisin esiteinin vakavuudella ”Ja sinä olet sika!”. Muistan vieläkin sukulaistätien tutkimattomat ilmeet ja saamani nuhtelut. Muutamia vuosia sitten episodi tuli mieleeni, ja äitini totesi ”Sikahan se mies oli.” Tunnistin siis jo varhaisessa vaiheessa millainen miekkonen oli kyseessä.

Myöhempinä vuosina olen tehnyt ääneen lausuttuja ja lausumattomia päätelmiä kavereistani ja heidän seurustelukumppaneistaan, uusista tuttavuuksista, opettajista ja esihenkilöistä. En tietenkään ole mikään erehtymätön tunne-elämän tulkki, mutta kieltämättä tunsin kauhunsekaista ylpeyttä kun jo lapsena kovin kaksisuuntaiseksi kokemani ystävä sai vihdoin aikuisiällä aiempia ajatuksiani vastaavan analyysin.

En ole yleensä pahantahtoinen kyylä, ja vaikka stalkkaan kyllä mielelläni exät, nyxät, petturit ja muut mustan listan tyypit, pääsääntöisesti pyrin käyttämään ihmistutkaa hyödyksi tai ainakin harmittomissa merkeissä. Valitettavasti tutkaa ei voi laittaa täysin pois päältä, vaan bullshit-radar, homotutka ja sarjahukuttaja-hälytys ovat alati valmiudessa pääni sisällä. Aivot raksuttavat, kun katson kanssahenkilöä silmiin, aistin hänen hymynsä, ihonsa lämpötilan ja kättelynsä jämäkkyyden. Kiinnitän huomiota äänenpainoihin, sanavalintoihin ja eleisiin, ja kaikki se tulee ihan luonnostaan, kela pyörii taustalla, vaikka keskityn juttelemaan tai tekemään yhteistyöprojektia.

Niin monesti kuin olenkin varoittanut toisia mahdollisista mulkeroista tai muista mahdottomista tyypeistä, olen itse kyllä ignorannut ison osan red flageista, kiitos läheisriippuvuuden ja ties minkä masokismin. Lisäksi ihastuttavia ja koukuttavia piirteitä kuten älykkyyttä voi löytyä kohtuu kusipäisestäkin kaverista. En tietenkään diagnosoi pelkästään narsisteja ja kusipäitä, joistakin ihmisistä säteilee jo kilometrien päähän pyyteetön hyvyys ja ihastuttava aura. Aitojen ihmisten seuraan on helppoa hakeutua, heidän lähistöllään on turvallista ja rauhallista, kun ihmistutka ei raksuta punaisen puolella kaiken aikaa.

Vuorovaikutustilanteet ovat joskus aika kuormittavia, kun aistin osapuolten intentioita ja tutkailen tahtomattani mikroilmeitä. Tuskastuttaa, kun joku naiivi rakkaushuumailija ei huomaa jakavansa kotiaan manipuloivan ja epäluotettavan aikuisvauvan kanssa, tai toimiston tyyppi ei tajua lipeviä puhuvan kollegan olevan tarkoitusperiltään kiero kuin korkkiruuvi. Joskus tekisi mieli sulkea silmät, kun keskustelukumppanin katseessa välähtää viha, tai kun tunnistan jonkun olemuksesta huokuvan pohjatonta surua. Toki välillä sorrun ylianalysoimaan, teen oletuksia ja arvailen liikaa, mutta harvemmin olen totaalisen harhateillä tavatessani ihmisiä ja tunnustellessani varoen heidän tarkoitusperiään ja persoonaansa.

Koska imen itseeni ihmisten energioita, tarvitsen välillä totaalista nollausta ja tyhjennystä metsän keskellä tai maalaustelineen ääressä. Pahinta ja raskainta viestintää on minulle kuitenkin se, jos vuorovaikutusta ei ole ollenkaan. Jos minulle ei puhuta tai viestiini vastata, tunnen kuinka tutkani pyörii tyhjää kuin kaikuluotain, jonka ääniaaltopulssi ei saa osumaan mihinkään. Hätäännyn, koen pakokauhua ja epävarmuus suorastaan väkivaltaiselta. Paras ja pahin tapa satuttaa minua on olla antamatta itsestään mitään. Reagointi vaihtelee mielialan ja ihmissuhteen mukaan. Joskus väännän kaikki nupit kaakkoon yrittäen tulostaa epäkunnossa olevasta mieleni masiinasta ulos jotain epikriisiä ihmisestä, joka on kadonnut katseeni alta, toisinaan taas osaan antaa olla, jättää merkityksettömän tyypin vaille myös itse hänelle antamiani merkityksiä ja tulkintoja.

Koska olen itsekin herkästi häpeävää sorttia, en käytä koskaan havaintojani häpäistäkseni tai lyödäkseni ketään vyön alle. En huutele herkimpiä havaintojani julkisesti enkä iske niitä pöydälle riidellessä. Olen harmillisen huono kehumaan ja puhumaan kauniisti, mutta voit olla varma, että jos olemme kohdanneet ja keskustelleet kivasti, päässäni on pyörinyt positiivisia ajatuksia herttaisesta hymystäsi, sympatiaa hermostuneisuudesta kertovasta käsiesi tärinästä tai vaikkapa ihmettelyä ihanasta äänestäsi. Joskus päällisin puolin pahiksen oloisen tyypin sisällä voi olla kimpale kultaa ja sokerilla kuorrutetun söpöliinin sisällä täyttä silkkoa, tai sitten toisin päin.

Ehkä annoin itsestäni nyt kuvan pelottavana Milla Magiana, mutta älä huoli!  Jos et toimi täysin törkeästi minua tai muita kohtaan, en minäkään murra mieltäsi mustalla magialla.

 

suhteet mieli
Kommentit (11)
  1. Mie kans...
    16.2.2022, 19:01

    Kiinnostava postaus ja varsin kiintoisaa keskustelua. Jonkun verran ihmistenlukutaitoa voi harjoitella mutta kyllä taitoa parantaa joku milla magian intiutiokin hiomattavasti. Oma ihmistenlukutaito taitaa olla ihan vaan kantapään kautta kerättyä mutu tietoa. 🤔

    1. Tervetuloa mutuilevienmillamagioiden joukkoon! 🙂

  2. Itse vierastan määritelmää ihmistuntemus, koska en todellakaan usko voivani tuntea muita ihmisiä kun en vielä 57 vuoden jälkeen tunne oikein itseänikään, mutta kanssakulkijoista on kyllä helppo ”aistia” asioita.
    Minä heitän nämä jutut juurikin MillaMagia/MatamiMimmi-kategoriaan, koska itselläni kyse on niin pitkälti fiiliksestä, kun reagoin ihmisiin.
    On ihmisiä, joiden kanssa ensikohtaamisella, ennen kuin toinen edes avaa suutansa, iskee hälytys soimaan takaraivossa _varo-vältä-äläluota_!
    Ja on ihmisiä, jotka kohdatessa sillä kuuluisalla omalla tilalla ei ole merkitystä vaan keskustelu lähtee heti melkein nokkakontaktilla.
    Rakastuessahan on isosti kyse feronomeista – liekö näissä tilanteissa kyse samoista höyryistä, joita ilmaan päästelemme? Jos oma nenä onkin herkempi aistimaan ihmisen ominaistuoksua ja reagoi niihin?

    1. Kiitos hyvästä ja inspiroivasta näkökulmasta ^_^ Tähänkin kommentoimalla ja keskustelemalla sais aikaan vaikka ihan oman postauksensa!
      Ihmistuntemus on tosiaan terminä haastava, kun sen noin ajattelee. Myönnettäköön, että puntaroin sanavalintaa itsekin ja päädyin kyseiseen termiin googailun perusteella kun havaitsin sen olevan yleisesti käytetty kuvaus 😀 Ihmistutkimus voisi ehkä kuvata toimintaani paremmin, hehe, tai sitten tosiaan puhua vain vaistoista tai aistimisista. Onhan kyseessä toki enemmän mututuntuma kuin tieto, jos vieraan ihmisen – tai vaikka tutunkin – syvintä olemusta lähtee tulkitsemaan. Tottahan tuo on, että ei kai kukaan meistä tunne täysin itseäänkään, ja pääsee siten yllättämään itsensä monessa tilanteessa.
      Jos sivuutetaan tuo liioitteleva tuntemisen termi, niin koen kyllä että toiset ovat huomattavan huonoja aistimaan ihmisistä erinäisiä asioita tai vaikkapa vuorovaikutustilanteiden dynamiikkaa. Tai voihan olla, että kyseessä on vain terve itsesuojeluvaisto ja henkilö vain on päättänyt uskoa siihen mitä ihminen sanoo, eikä miettiä tämän ajatuksia ja rivien välejä yhtään sen enempää.
      Juuri tuollaisen hälytyksen joitain ihmisiä kohdatessa tunnistan itsekin. Olen malko monesti puuskahtanut esimerkiksi että ”Voi ei, taas pershäiriöinen tyyppi”ja harvemmin osunut ihan metsään.
      Voipi olla että jotkut ominaishöyryt ovat osaltaan vaikuttavia tekijöitä , oma höyrypäisyys nyt ainakin! 😀
      Mitä Matamimimmeilyyn tulee, minä kategorisoin sille tasolle lähinnä sellaiset etänä tapahtuvat tulkinnat ja energioidenvaihdot ihmistä lainkaan kohtaamatta, ja kaiken krtitiikin ja epäilyksien kuittaamisen sillä että jonkun tietoisuus on kovin laaja ja toisella taas aivan alhaisella tasolla.
      Nyt taas katosi punainen ja sininenkin lanka joten kiitos hei 😀 <3

      1. hahaha, MatamiMimmely on kyllä minusta paljon realistisempaa ja elämänläheisempää kuin nämä etätulkinnat, -aistinnat ja -hoidot, -parantamisesta puhumattakaan (kukin toki tyylillään, mutta…)

        1. Okei no hyvä!
          Tämä vähän helpottaa oman elämänsä noita-akkana elelyä 😄

    2. Minusta siinä ilmiössä, mistä tässä puhutaan, on kyse lähinnä siitä, että ikään kuin tunnistaa, mikä toinen on miehiään tai naisiaan. Toiseen tutustuminen kaikki syvyyden luodaten on hieman eri asia, ja se voi viedä vuosikymmeniä. Ja itsessäkin tosiaan riittää ihmettelemistä. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *