Kaikki kauniit äänet soikaa öisin

Unet ovat viime aikoina olleet vähissä, ja näin ollen vähän vitsitkin. Koska unettomia yön tunteja kertyy, on parempi keksiä jotain rentouttavaa pikku puuhastelua kuin pyöriä silmät selällään yksin sängyssä. Tällaisia hengentuotteita olen viime viikkoina katsellut, lukenut ja kuunnellut henk(is)en(terveyten)i pitimiksi:

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Sarja:On the verge(Netflix)

“Honey, you’re beautiful, you’re smart, you’re f**cked up, you’re gonna be fine.”

Julie Delpy on IHANA; hän oli hemaisevan nätti nuorena ja vielä vain kauniimpi ja karismaattisempi keski-ikäisenä. Delpyn käsikirjoittama 40 + naikkosten arjesta kertova sarja on sekä hauska että koskettava, ja esittää naiset monipuolisina hahmoina ilman kiiltokuvaparisuhteita tai turhan tätimäistä meininkiä. Naisten välinen ystävyys kuvataan mukavan moniulotteisena, kauniina ja kipeänä. Tyyppien puheissa esiintyvät niin hankalat ihmissuhteet, ikäkriisit, kannabis kuin kakaratkin! Sarja kommentoi nyky-yhteiskuntaa olematta sormi pystyssä paasaava ja feministinen sortumatta rautalangasta vääntämiseen. On the verge on toisin sanoen kovin kiva ja koukuttava, sitä on mukava nautiskella yömys…palan kanssa viltteihin kääriytyneenä.

♥♥

Teos: Mikko Kuoppala, Hippo Taatila, Pyhimys- Sanat ja tarinat

”Pelkään, et kaikille paljastuu et mä oon sellanen ku mä oon”

Ihmettelen Bookbeatia selatessani, miten voi olla mahdollista, että sinällään hyvät lukija-arviot saanut teos on kerännyt v i e l ä paremmat tähdet lukijan äänestä – kuunneltuani ymmärsin. Pyhimys eli Mikko Kuoppala lukee teoksen itse, ja hänen äänensä on poikkeuksellisen miellyttävä, artikulaatio selkeä ja tarinointi niin kaikin puolin mukavaa, että se saa suorastaan kehräämään. Kirja on sellainen mitä mensan älykkyystason ihmiseltä voi odottaakin; yritys tulkita, taustoittaa ja selittää omia tekstejä, ja niiden välissä yritystä sanoa vähän kaikesta jotakin. Fiksuja ajatuksia, koskettavia lyriikoita ja kivoja rap-anekdootteja, mutta ei nyt mitään ihan yllättäviä avautumisia. Perheestä Pyhi puhuu ehkä tarkoituksella aika vähän, ja siksi satunnaiset viittaukset kumppaniin tai lapsiin jäävät vähän irrallisiksi. Teoksessa sivutaan addiktioita mutta ei sorruta onneksi perisuomalaiseen juopporuikutukseen, sekä käsitellään rehellisesti keski-ikäistymistä ja sen vaikutusta rap-uraan. Mikon lyriikoihin sisältyy paljon viittauksia, knoppitietoa ja narratiiveja, ja hänen mielenmaisemansa herättää hämmennystä ja ihailua. Teos olisi sinänsä kaivannut ehkä vielä hieman jäsentelyä tai tarkempaa teemoittelua biisikronologian lisäksi, mutta herran hunajainen ääni kompensoi kyllä sisällöllistä sillisalaattia aika kivasti. Ehkäpä räppärin hommien ohella tai niiden jälkeen Pyhimyksestä voisi kuoriutua kirjailija!

♥♥

Musiikkielämys: Björk Orkestral – Live from Reykjavík (with strings from the Iceland Symphony)

I’m a tree that grows hearts
One for each that you take
You’re the intruder hand
I’m the branch that you break

Björkkiä reaaliajassa, aivan ihanaa! Ikä tuo mukanaan muutoksia ihan kaikille, jopa islantilaiselle pikkujumalalle, ja tähtösen ääni onkin monta oktaavia alempana kuin nuoruuden vuosina. Sen minkä artisti äänialassa menettää, hän kuitenkin kompensoi karismallaan, ilmiömäisellä ilmaisuvoimallaan ja käsittämättömällä musikaalisuudellaan ; Björk on muutenkin kirjoittanut ja säveltänyt itse suurimman osan musiikistaan, mutta hän on myös sovittanut ja muokannut biisejä uusiksi tätä tilaisuutta varten. Jousisoittimet soivat upeasti, ja niin soittajien osuudet kuin laulajattaren jokainen kuiskauskin menevät nuotilleen. Pitkästä keikkatauosta kertovat vain lyriikoista muikkelia muistuttava teleprompteri ja leidille tyypillisten levottomien maneerien ylikorostuminen kappaleiden haastavimmissa kohdissa. Tähtösen tanssahtelut ja herkät käsiliikkeet ovat kyllä pääsääntöisesti suloista seurattavaa!Björkin live-esiintymisissä on myös se hienous, että tututkaan kappaleet eivät ole koskaan aivan samanlaisia, vaan niihin on tehty aina pieniä muutoksia tai yllätyksiä kuulijalle. Esimerkiksi Bachelorette,Harm of will ja Unison soivat todella upeasti jousisovituksina. Lisäarvoa konserttielämykseen tuo tietysti artistin eksentrinen lavaolemus sekä upea asukokonaisuus, johon kuuluu kilometrikaupalla tylliä, metallinen naamio sekä pitsihansikkaat.

♥♥

Biisit jotka soivat repeatilla:
Sairas T- Valkoinen käärme ja
John Legend – All of me.

How many times do I have to tell you?
Even when you’re crying, you’re beautiful too
The world is beating you down, I’m around
Through every mood..

……

Kärsi kivuista, kerron sun vaivasi ääneen
Kunnes näät valkoisen käärmeen
Mielesi horjuu ja menetät järkesi jälleen
Kunnes näät valkoisen käärmeen
Ei tätä pskaa voi paeta
Valkoinen takki ja käärme on edessäsi jälleen

Taidan olla itse vähän Sairas, koskapa vaihtelen näiden kahden ääripäitä edustavien kappaleiden välillä.
Toinen on mainstreampupustelusiirappirakkauslaulujen äiti ja isä, toinen taas äkäistä päihderäppiä Suomesta ja suomeksi. Molemmat koskettavat minua eri tavoin. Wikipedia kertoi, että synkissä vesissä kahlaava räppäri on ikätoverini, ehkä siksikin törkyinen mielenmaisema jotenkin resonoi. John Legendille ei taida olla mitään puolustusta, paitsi että väsyneenä ajatus ehdottomasta rakkaudesta itkettää.

Näiden ohella olen kokeillut yön pikkutunneilla sellomusiikkia, ohjattua meditaatiota, julkkisjuoru-podcasteja, kiellettyä sinisen valon tuijottelua eli ruokareseptien etsimistä somesta ja satunnaista viestittelyä kaverille, jonka tiedän myös valvovan usein öisin. 

Hyvää syyspäivää ja tulevaa yötä kaikille!

♥♥

• Kuvat:
  Juha Mustonen
  vaguevisages.com
  onelittleindian