”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”


Margariini
makaroni
maito
marjoja

Lasken kolikoita. Arkinen kauppalista on tiedostamatta ämmä-painotteinen. Samalla tämä ämmä miettii, miten kummassa kuluttaisi pääsiäisen. Yksin asuvana en ole pitkään aikaan tuntenut itseäni niin vahvasti kakkosluokan kansalaiseksi kuin korona-aikana. Juhlapyhät ja arki-illat on monilla pyhitetty perheelle, ja kun oman kodin ulkopuoliset aktiviteetit ovat vähissä, tuntuu oma vapaa-aika turhalta. Ei leffateatteria, ei tanssitunteja, ei kavereiden kaulailua.

En ole koronadenialisti ja pidän rajoituksia vallan tarpeellisina, mutta tunnen syvää sympatiaa sellaisia yksineläviä tai yksinäisiä kohtaan, joilla ei ole edes WhatsApp-rinkiä tai Facebook-kaveria, jolle avautua ahdistuksestaan. Tekisi mieli avata joku kuuma linja kaikille koronakammioihinsa sulkeutuneille, mutta koska voimavarani eivät siihen riitä, lunastan omatuntoni puhtaaksi vastailemalla välillä kriisipuhelimeen.

Juhlapyhät ovat muutenkin monelle haastavia; sosiaaliset paineet ja erilaiset traditiot tuovat esiin oman elämäntilanteen hankaluuden. Kun pitäisi iloita ja ripustella kortisteita, mieltä voi painaa ero, lasten meneminen ex-puolison luo, omien vanhempien menetys, tahaton lapsettomuus, yksinäisyys, mielenterveyden haasteet ja monet asiat, jotka tuntuvat erottavan muista, joulua kovin idyllisen näköisesti viettävistä ihmisistä. Näin kevään kynnyksellä mietin viime viikonlopun palmusunnuntaita. Lapsia ei näkynyt virpomassa, vain muutama lenkkeilijä taivalsi katupölyn keskellä. Maahan välinpitämättömästi nakatut kasvomaskit pyörivät tuulessa. Kuinkahan monessa kodissa riideltiin, surtiin, käytettiin päihteitä, koettiin väkivaltaa?

Olen viettänyt pyhiä joskus jonkun heilankin lapsuudenperheen luona, tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Olo omaan perheeseen verrartuna oli kuin Blue is the warmest color-leffassa:  toisen perheen kotona syötiin hopeisin ruokailuvälinein gourmet-kokkauksia, toisessa mätettiin spagettia naamaan kastikkeet roiskuen. Voitte arvailla, kumpaan perhekuvaukseen samastuin. Tunnen aina hieman tuskaa istuessani täydellisesti katetussa juhlapöydässä, häpeän jos läikytän viiniä tai en osaa syödä oikeilla välineillä. Pahin kämmini oli ehkä antautua juhlapöydässä perheen matriarkan kanssa kiivaaseen kiistaan imettämisestä (!) ja jäähynurkkauksesta, jonka seurauksena jouduin poistumaan vessaan itkemään. Ei hyvä luoja, yritäpä siinä sitten niellä porkkanalaatikkoa muina naisina.

Muistelen lämmöllä toissajoulua. Olo oli jostain syystä rauhallinen, positiivisen odottava. Tulevan vuoden puolella siintävä matka piristi ja antoi myös luvan olla ennen sitä tekemättä juuri mitään. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni jouluaaton yksin, keittelin riisipuuroa pienessä asunnossani ja katsoin tosi monta elokuvaa. En edes ylensyönyt suklaata, yksin oleminen tuntui luonnolliselta, illalla kävelin hämärällä kadulla kuunnellen lempibiisejäni ja katselin jouluasetelmia sisustusintoisempien ihmisten ikkunoissa. Mielekäs vapaa-aika on mielentila, täysin riippuvainen siitä miten muuten voi, ja millainen ajanjakso elämässä on menossa. Jos kaipaa jotakuta, vapaapäivä tai juhlapyhä yksin tuntuu kidutukselta, jos ei tiedä mitä odottaa eikä juuri nyt puutu mitään, voi oma rauha olla turvallista ja lämmintä.

Toivotan rauhaa kaikenlaisiin koteihin, yhtä arvokkaisiin riippumatta siitä onko eteisessä yhdet tai kahdet tennarit vai kasa värikkäitä kumisaappaita. Sinulla on oikeus viettää omannäköistäsi arkea ja juhlaa, vertailematta itseäsi muihin. Muista ystävää joka on yksin, kokeille soittaa ihmiselle jota kaipaat tai muistelet. Muista myös itseäsi, hoida sinua. Jos et ole turvassa kotonasi, älä jää yksin, hae apua. Yksinäisyys tai muu turvattomuus ei korjaannu hetkessä, mutta seuraavaan pääsiäiseen tai ainakin jouluun mennessä olo voi olla  jo hieman helpompi.

Kommentit (4)
  1. Vietin viime joulun yksin. Ehkä vietän tulevan juhannuksenkin, kuka tietää.
    Eroprosessissa olen käsitellyt paljon sitä, että moni päivä ja hetki on koettava yksin, ilman kumppania. Ystäviä onneksi omaan, mutta moni juhlista on perhejuhlia, joten, no niin. Onneksi viihdyn itsekseni, mutta joudun taasen asemoimaan itseni yksin asuvaksi. Osin asia on tuttu aiemmilta vuosilta, mutta päivitys omaan mieleen vie aikansa.
    Minä en vastaile kriisipuhelimeen, mutta viikon päästä chattailen toisten tukena.
    Et siis ole yksin, enkä minäkään.
    Lämmin ajatus <3

    1. Kiitos kaunis ihanasta kommentista ! vertaisuudessa on voimaa , ja näin korona- aikana se nousee arvoon arvaamattomaan!
      Samastun noihin erotunnelmiin, ja eihän elämä ole joko-tai, vaan samaan aikaan voi tuntea olevansa ihan tyytyväinen ja silti hieman kaihoisa tai yksinäinen.
      Hauskaa että sinäkin olet kuulolla chatissa, merkityksellistä hommaa!
      Rutkasti lämpimiä ajatuksia myös sinulle.🧡🧡

  2. Jostain kummasta syystä oikeasti herkisti tämä kirjoituksesi. Tai ehkä sen tunnelma.
    Sinä olet kuules ”aika ihana”.

    1. KIITOS kuukauden kauneimmista sanoista 🧡

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *