Kuulen parran kasvun

Kollegan kanssa on pohdittu jo useammalla aamukahvituokiolla, että on se niin väärin, ettei naisille kasva parta. Tai siis kasvaa kyllä, mutta yleensä sellaisessa ei-toivotussa muodossa amisviiksinä tai yhtäkkiä yllättäen leuasta loikkaavina hajakarvoina. Miehille tuuhea parta tarjoaa mahdollisuuden verhota ikääntymisen merkkejä tai pistää jopa koko lailla naama uusiksi.

Kaikille miesoletetuillekaan ei toki parta pahemmin kasva. Väitetään että se ei kasva pahoille, mutta siitä en ole tehnyt tarpeeksi kattavaa empiiristä tutkimusta. Osa pysyy siloposkina hamaan hautaan saakka, ja saattaapa karvoitus tipahtaa kaupan päälle vielä päästäkin. Joillakin onnekkailla kupolista kariseva karva kasaantuu leuan tienoille peittäen kätevästi alleen kaksarin tai iho-ongelmat tehden ilmeestä muutenkin muutamaa pykälää maskuliinisemman.

Muistan miten opiskeluaikojen kaverini vannoi parrakkaiden miesten nimeen. Lisäpisteitä sai, jos oli vielä isonenäinen. Itse olin liian nuori ja herkkähipiäinen runotyttö kestääkseni ajatusta karkeista karvoista hinkkaamassa kumpaakaan päätäni, mutta vuosien vieriessä olen alkanut itsekin pitää kunnon merimies- tai metsuripöheikköä varsin varteenotettavana vaihtoehtona. Toki parrassa saattaa lymyillä erilaisia eritteitä, ruuantähteitä tai muuta moskaa, joten sen suht säännöllinen peseminen ja sukiminen on suotavaa.

Mitä omiin esteettisiin partamieltymyksiini tulee, pukinparta on vähiten suosikkini. Kyseisessä partatyylissä on jotain todella limaista ja lipevää, ja suosittelenkin kyseistä mallia lähinnä sutenööreille. Kokoparta on taasen aika upee tupee, mutta tuo aika erilaisia mielikuvia riippuen siitä, onko se huoliteltu vai mallia ”Rasputin”. Toki partaansa rapsutteleva Rasputini oli kai aikamoinen naistenkaataja, että ei pidä liiaksi epäilemäni pimperolta tuoksuvan puskaparran vetovoimaa.

Viiket ovat jotenkin kovin hauskat ja somat! Niissäkin on toki monenlaista mallia aina himoköyrijästä hitleriin, mutta yhtä kaikki ne sopivat melko monelle miekkoselle tai miksei muillekin, joilla naamakarvat kasvavat. Googlaamalla sanaparilla ”viiksimuoti”, tietää interwebsi kertoa, että parta ja viikset symboloivat miesmaailmassa voimaa ja asemaa. Onko karvoitus siis valtaa miesten keskinäisissä kokoontumisissa, vähän samaan tapaan kuin kookkaalla kikkelillä voi ehkä hieman reteesti heilutella saunailloissa? Koolla on kyllä tässäkin väliä, koska pensselisetämäiset lyijykynäviikset tai ne ankeat amiskarvat eivät ehkä ole se kaikkein testoteronia uhkuvin viiksimalli, kun taas mursuviiksissä on ehdottomasti pornotähtipotentiaalia.

Parta on siis tehokas keino tyylin päivittämiseen, naamioitumiseen, kumppanin hurmaamiseen ja muiden partaotusten pelotteluun. Parisuhteessa tai muussa yhteiselossa parta saattaa toki olla haitaksikin, ainakin lavuaarissa ja lattioilla lymyilevien partakarvojen muodossa. Lisäksi kovin karkeaa materiaalia oleva parta saattaa aiheuttaa hiertymiä pussailukaverin kasvoihin tai muille herkille alueille. Toisaalta ainakin kypsempään ikään ehdittyä metsuriparran harominen tuntuu semisti seksikkäämmältä kuin totaalisen sileän tissiposken taputtelu. Voisikohan saman fiiliksen saada siirrettyä myös säärikarvoihin? Miksi sheivata, kyllähän nyt aikuisella naisella täytyy puskea pieni sänki sukkisten läpi?

Jos minulla olisi tumma, tuuhea parta, katsoisi peilistä karvan verran pirteämpi ja auktoriteettia uhkuvampi tyyppi. Komia karvoitus viestisi varmaan sitä seksuaalienergiaakin, tosin tämäkin on tyhmästi lokeroitu lähinnä miehiseksi ominaisuudeksi.  Omaa kalpeaa kuunaamaani pitäisi värittää tuntitolkulla, että se edes erottuisi pelistä. Pitäisiköhän sipaista joku aamu kulmakynällä kivat pikku viikset vaihtelun vuoksi?

Kuvat: Unsplash
Otsikko: Eppu Normaali