Mitä ei saa mainita biisissä? Tamponi.


Kolme miestä Saksassa keksi vaaleanpunaisen hanskan, jota voi käyttää poistaessa tamponia! Tämä käsine nimeltään (tietysti) ”Pinky” muuntuu pieneksi pussukaksi, jotta menstruoivat voivat hävittää tamponit  joutumatta katsomaan tai koskettamaan verta. Luoja paratkoon! Uskallan kyllä katsoa ja koskea omia genitaalejani ja osaan pestä käteni sen jälkeen. Jos ukkeleita kauhistuttaa pimperon kaivelu ilman kumihanskaa, kehotan heitä pysymään tuntuvan turvavälin päässä kyseisestä värkistä. On irvokasta, että vaikka pornosivustoilla lentää roiskeita joka makuun ja mauttomuuteen asti, normaalit ruumiintoiminnot pitää piilottaa pinkkiin pussukkaan.

Myönnetään, ihmiskehon eritteet eivät itsellenikään ole niitä kaikkein rakkaimpia asioita, mutta toisaalta toleranssi roiskeisiin kasvoi ollessani (ilman koulutusta) useamman vuoden hoivakodissa rasvaamassa palleja, tyhjentämässä virtsapusseja ja vaihtamassa vaippoja. Ruumiintoiminnoista yleisesti vaietuimmat ovat kuitenkin kuukautiset, kenties siitä syystä, että suurin osa menstruoivista on naiseksi identifioituvia. Jos peniksellisiltä valuisi verta genitaaleista keskimäärin kerran kuussa, veikkaan että tuskan lievittämiseksi olisi keksitty tehokkaampia keinoja aikaisemmin, enemmän ja paremmin. Menkkojen mentyä menojaan alkavat vaihdevuodet, jollaiset on kyllä muillakin kuin naisilla, mutta joista muikkeleita useammin muistutellaan, jos hiki vähänkään valuu ja tunteet heittelehtivät.

Omat kuukautiseni taisivat alkaa yläasteen alussa. Olin sukulaisten kesämökillä ja verta alkoi valua yhtäkkiä yllättäen pitkin reisiä. Itkin vatsa kouristellen huussissa enkä kertonut kellekään. Skippasin saunan, kaivelin kaapeista tädin terveyssidevarastoja ja ramppasin yöllä vessassa. Lapsuusvuosina pohdituttaneet ja vähän odotetutkin menkat olivatkin vain ihan kurjat ja kamalat. Vaivaton kesäloma muuttui sotkuiseksi sähellykseksi, ja sen jälkeen siteet kulkivat mukana kaikkialla. Tamponin tunkeminen sisään olikin aikamoinen revohka, eikä kukaan ollut kertonut, että hei sitäkin voi liukastaa, jos sattuu olemaan ahdistavan ahdas ja kaikin puolin kireä tyyppi.

Ihmisillä on kovin erilaisia tapoja kestää ja ”viettää” kuukautisia, ja varmaan siihen vaikuttavat kivut sekä muut tuntemukset. On kuukuppiuskovaisia jotka julistavat kipposten ilosanomaa niin, että ovat valmiita survomaan muovitötterön vaikka väkisin toistenkin pimperoon. On luonnonmukaisiin viboihin luottavia hörhöttäriä, jotka pistävät pilluun sieniä ja sammalta ja vuotavat tietoisesti kuuta tuijotellen. On ylitsevuotavasta feminiinisyydestään nauttivia naisia, menkkaseksiin mieltyneitä muikkeleita, ehkäisymenetelmien ansiosta vuodoista eroon päässeitä sekä raivomenkkailijoita kuten allekirjoittanut, joka inhoaa hormonaalista ehkäisyä mutta tuntee sisäelintensä tulevan kaikista ruumiinaukoista ulos, kun se aika kuukaudesta on käsillä. Ja se aika kuukaudestahan ei ole kahden kolmen päivän, vaan lähemmäs viikon inferno kaikkine lieveilmiöineen.

Menkkailu on kallista, mielestäni kuukautissuojien tulisi olla verovapaita. En voi edes kuvitella, millaista on niillä , jotka joutuvat kuukautisten aikaan tunkemaan kitusiinsa ties mitä rättejä, piilottelemaan savimajan takana tai muuten peittämään koettua syntisyyttään tai saastaisuuttaan muilta yhteisön jäseniltä. Itse olen sentään saanut olla ihan samassa tilassa toisten kanssa, ja yksin asuvana voin toki tätä nykyä maata illat ihan yksin kaurapussi vatsalla ja suklaata ahmien, itseäni surkutellen. Tuska on erityisen turhauttavaa, kun en ole edes lisääntynyt ja täyttänyt maata mukuloilla. Hyvästi viheliäiset munasolut, valukaa viemäriin.

Vaikka kuukautiset ovat mitä luonnollisin tai ainakin väistämättömin asia suht monen ihmisen elämässä, silti veri hävettää. Kuinka monesti olenkaan pyörinyt miettien, mille kassalle menisin super extra large-säästösidepakkauksen kanssa, miten lukemattomia kertoja olen vilkaissut peilistä, onko persauksissani japanin lippu ja miten kauhea onkaan se nolouden aalto joka pyyhkäisee yli, jos on vuodattanut verta lakanoille yökylässä. Olen yskinyt rapistellessani sidettä auki yleisessä vessassa, kiikuttanut tamponeja ympäri vierasta taloa etsien roskista, käynyt pesulla puolen tunnin välein ja istunut epätoivoisena palaverissa kehtaamatta sanoa, että ellen pääse piipahtamaan vessassa, vuodan kuiviin suoraan sohvalle.

Vaikka menkkaveritaidetta pidetään kaiken sekopäisyyden multihuipentumana, ymmärrän kyllä pointin. Mielestäni on oikein ja kohtuullista, että kuukautissuojamainosten vuoto on punaista eikä kliinisen sinistä, että valokuvissa voi näkyä housuista tursuava side tai tamponin naru, ja että on OK sanoa ääneen, että kylläpä oksettaa ja turvottaa kun on kuukautiset alkamassa. Baarin vessan sideboksi on vähintään yhtä olennainen kuin kondomiautomaatti, ja jokaisella lapsella on oikeus saada asiallista tietoa kuukautisista.

Nykypenskojen murkkuikä alkaa yhä aiemmin, ja jokainen verta vuodattava lapsi ei ole lähellekään aikuinen. Pidän tarpeettomana menkkojen mystifiointia naiseuden initaatioriitiksi, ja esimerkiksi hyvin nuorelle tytölle tai sukupuolensa kanssa kipuilevalle ne ovat varmasti kaikkea muuta. Mieluummin tsemppaava asialinja kuin pimppipartyt, vaipat pöksyyn vaan ja baanalle! Kaiken minkä muut pystyvät tekemään, sinä pystyt tekemään verta vuotaen!

En usko, että muutun kuukautisverellä läträäväksi menkkajumalattareksi, mutta toivon että voin olla osaltani edistämässä menkkoja normalisoivaa kulttuuria. Jokaisella on toki oikeus pitää kuukautiset omana tietonaan, mutta myös saada tietoa ja tukea niiden handlaamiseen. Jonkun menkat ovat niin kivuliaat, että jumppatunti ei innosta, jollakin ei tunnu missään ja joku vuotaa kuin seula. Kuukautispuhe auttaa myös tunnistamaan, milloin kaikki ei ole ihan ok ja kipujen, vuodon tai muiden oireiden vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin. Koen että on myös vallan jees, jos isä, poikaystävä tai muu menkaton tyyppi voi nakata kasuaalisti kuukautissuojat ostoskoriin, ei kavahda veriroiskeita lakanoissa ja voi vaikka silittää kipeää vatsaa jos kanssaeläjällä on kuukautiset.

kuva : Monika Kozub on Unsplash
otsikko: Vesala – Nyt kommentoin

hyvinvointi terveys hyva-olo
Kommentit (2)
  1. Otsikko sai minut hihkaisemaan riemusta kun muistin Sleeppareiden biisin Mr Dampax https://www.youtube.com/watch?v=-KCOFt1MYcc
    Ei toki siinäkään lauleta sanaa tamponi, mutta kyllähän tuo ”Tampaksi” ainakin biisin tekoajan naisille on synonyymi tamponille vaikka yksi tuotenimi kymmenien joukossa nykyään onkin.

    Itselläni naiseuden riemut alkoivat jo ala-asteella, mutta oma äitini oli asiasta jo infoa ehtinyt pitää, koska itsellänsä olivat myös hyvinkin nuorena alkaneet (ja tämähän periytyy).
    Ei meillä isompia bileitä pidetty, mutta aamupalapöytään äiti nosti kakkua ja sain extrahalauksen myös isältä ja veljeltäni.

    Tuosta voinet päätellä, että meillä niin isä kuin velikin toi kaupasta tamponeja ja siteitä ilman isompia otsanrypistelyjä tai punasteluja.

    Iso vaikutus siihen, tuleeko kuukautisista häpeiltävä ja piiloteltava ”kirous” on varmasti sillä miten kotona asiaan on suhtauduttu – sisäänkasvaneet asenteet kun tuppaavat olemaan niitä vaikeimpia muutettavia. Itse en ole tämän(kään) asian kanssa häpeilemään oppinut, joten eivät siihen oppineet omatkaan lapseni.
    Pojasta ja tyttärestä polvi paranee, kunhan me jaksamme oman mahdollisen häpeämme päihittää ja lapsillemme kuukautisistakin normaalin asian tekemään!

    HUh, tulipas ponteva lause tuosta viimeisestä…mutta mie nyt kuitenkin olen sitä mieltä että turha pistää nykypäivänä enää kirkon tai patriarkaalin syyksi kuukautishäpeää, asenteenmuutos lähtee meistä äideistä ja isistä, ihan ruohonjuuritasolta.

    PS: kun tyttärelläni, myöskin ala-asteikäisenä alkoivat kuukautiset ja nautimme sen kunniaksi kakkukahvit, kysyi pari vuotta nuorempi pikkuveli, että milloinkas hänen mieheksi tulemistaan juhlitaan ”juodaanko me kakkukahvit sitten kun mie saan ensimmäisen yöllisen siemensyöksyn?”.
    Siinä oli kyllä pokassa pitämistä 😀

    1. Hear hear!
      Kuten monessa muussakin asiassa, jokainen aikuinen voi osaltaan edesauttaa häpeän hälventämistä tässäkin tilanteessa. Aivan mahtava tuo poikasi kysymys, ei lienee epäilystä keneltä hän on huumorintajunsa perinyt – tai mistäs minä tiedän millainen vielä huisimpi verbalisti sinun Turjakkeesi onkaan 😀 Teidän poppoo kuulostaa kaikin puolin mainiolta, eikä menkka-asioiden käsittely tee poikkeusta siihen!

      Meilläkin jopa noin miljoonavuotias (enkä edes paljoa liioittele) isäni kantoi kaupasta siteitä ihan mukisematta, mutta muuten kehollisista asioista keskustelemista olisi varmaan voinut olla astetta enemmän, varsinkin kun vielä minunkin kouluaikoinani koulussa saatava valistus oli aika kankeaa ja kiusallista.

      Miten mä oon missannut ton biisin!!!!!! Pitänee linkata myös Vesalan Paulalle joka otsikon väitteen esitti omassa biisissään 😀 Aika riemukas tuo Tampaksin nimeäminen nimenomaan MISTER Tampaxiksi…
      ”Kun sinä juokset märkänä hiestä/ minä olen siellä ja muistutan miestä”.. apuaa :”D

      Ja pontevat lauseet ovat parhautta, loppu hyssyttelylle, sanon minä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *