Myötätunto lisää niin antajan, vastaanottajan kuin sivustaseuraajankin hyvinvointia

Vaikka olen blogissa ja yleensä elämässä leimaantunut ihmisvihailijaksi, haluan korostaa olevani aika ajoin myös antaumuksellinen ihmisihailija. Olen kyylä tarkkailija, ja tykkään seurailla kanssaihmisten söpöjä ja sympaattisia puuhia – en silleen ivallisesti vaan ihan kaikella rakkaudella ja empatialla! Minua ihastuttaa esimerkiksi…

…Vanhemmat herrasmiehet, joilla on kampa mukana, ja he sukivat sillä tukkaansa ennen kauppaan menoa. Minusta eleessä on jotain liikuttavaa ja perin juurin viehättävää.

….Tyypit, jotka jäävät juttelemaan kaupan kassalle niitä näitä välittämättä takanaan örisevistä muka-niin-kiireisistä jonottajista. Kaikessa rauhassa rahapussiaan kaivelevan ja niitä näitä höpisevän rouvan päivän kuulumisten kuuntelu ja ostosten läpikäyminen on päivän zen-hetki.

…Kun joku saa minut kiihtymään.  Olen aika rauhallinen tyyppi ja pinnani on ainakin työelämässä loooooputtomaaaaan pitkä, ärsyttävyyteen saakka. Siksi ilahdun aina hävyttömän paljon jos joku haastaa minut, ja väittely pistää hieman kiehahtamaan. Sitä tuntee olevansa elossa kun veri kuumenee!

…Auttaminen. Ai että miten ihanaa on , kun joku pitelee hissin ovea auki, juoksee perään ojentamaan toiselta pudonneen hanskan tai tarjoaa vanhukselle paikkansa bussissa. Kotiin saattaminen, puhelimen lainaaminen hädän hetkellä tai kyydin tarjoaminen ovatkin sitten jo ihan kyynelehtimisen arvoisia tekoja!

…Hevarimiehet. Savossa kasvaneena tutuksi tulivat levykaupan sedät, joiden pitkän partakarvoituksen ja mustanpuhuvan outfitin alla asui lempeän lupsakka sydän. Nuo herttaisesti möreällä äänellään viäntävät ukkelit huudattivat itse kirkonpolttomussiikkia helevetin kovvoo, mutta eivät yhtään virnuilleet etsiessään minulle levypinoista Placeboa, My Chemical Romancea tai The Killersiä.

…Erilaiset nuoret. Tunnen lämpimän ailahduksen bongatessani teinarin tai vähän vanhemmankin tyypin, jolla on sateenkaaren väriset kynnet, hillitön irokeesi, naama täynnä rautaa ja kaikkien vaatteiden päälle vedettynä pinkit verkkosukkahousut. Aivan ihanaa että joku haluaa ilmaista itseään, jaksaa nähdä vaivaa ja vielä kestää kaikkien katseet. Tämä tätsy katsoo vain ihaillen!

Koska tämän hetken trendikkäin self help-teema on itsemyötätunto, yritän katsoa aika ajoin myös itseäni armollisin silmin. Siihen sekoittuu kyllä helposti aimo annos sääliä, mutta teen parhaani. Myötätuntoisia tuntemuksia minua kohtaan yritän kehitellä erityisesti silloin kun…

… Raahaan autottomana aivan liian suuria kantamuksia. Kun on vaeltanut viisi kilometriä kauppaan ja vielä pari seuraavaan tarjouspuurohiutaleiden perässä, alkaa kotiin päästyään olla jo aika heikko ja tärisevä. Jälkihikeä pukkaa ja tekisi mieli kaatua kauppakasseineen eteisen lattialle ja hakata nyrkeillä lattiaa. Aika elähdyttävä kokemus oli myös parikymmentäkiloisen koiran kantaminen eläinlääkäristä kotiin (väittivät ruojat että se oli jo vironnut nukutuksesta mutta vitut, sammui kilsan päässä klinikasta), jouduimme kyllä jäämään puistoon pikku välipötköttelylle.

… se painaa rintakehää, kuristaa kurkkua ja pyrkii suusta ulos…nimittäin Mielipide. Tasapainoilen rakkauden ja hyväksynnän kaipuun ja sekavien ajatusteni ilmaisun välillä, taivun tahtomattanikin jälkimmäiseen ja jään yksin liehuttamaan merirosvolipua. Sanani saavat suhteettoman painoarvon, ironiani ei välity, provokaationi saa selän kääntymään. ”Ei sinua jaksa”. Silloin yritän itse halata itseäni ja sanoa että ei se mitään hupsu, ne ei vaan tajuu sua.

… Töppäilen taas kerran teknisten laitteiden kanssa. Kiroilen mikrofoniin aamupalaverissa, lähetän irvokkaan etukameraselfien kaverin puolisolle tai kytken työpaikan hälytysjärjestelmän kolmatta kertaa päälle – pikkuvikoja! Hoen itselleni että minä en ole diginatiivi enkä insinööri, minä saan olla tekniikkafobinen riemuidiootti jonka työvälineinä ovat olleet aikojen alusta ja ovat täst edeskin kynä ja paperi.

Olkaamme armollisia itsellemme ja toisillemme! Tuttavani tosin sanoi, että se on tekosyy olla tekemättä yhtään mitään kunnolla. Sillä mennään.