Pari suhdetta ja muita suhteettomuuksia

Pitkästä parisuhteesta erottuani olen omaksunut suht kivuttomasti (who am I kidding, kolmen vuoden yhtäjaksoisen itkemisen jälkeen) yksinelävän identiteetin. Sellaista ihmistä ei ole näköpiiriin tullut, joka olisi tätä statusta horjuttanut. Ainakin yksin asuminen sopii minulle hyvin! Jos ei kuun kierron kanssa kimpassa kasaantuvaa kroonista unikaverin kaipuuta lasketa, tykkään herätä yksin, katsella leffoja yksin, laittaa ruokaa yksin ja erityisesti suorittaa hygienia- ja kosmeettiset toimenpiteet yksin. Olen kuitenkin kovin kiinnostunut erilaisista elämänmuodoista sekä työn että ihan siviiliuteliaisuuden puolesta, ja ollakseni yksin elelevä pohdin päivittäin varmaankin suhteettoman (ehehe) paljon erilaisia suhdemuotoja ja ihmisten keskinäisen olemisen ja elämisen koukeroita. Puin myös mielelläni kavereideni parisuhdepulmia – kuten sanonta kuuluu, koutsi ei pelaa.

Katsoin Yle Areenasta sarjan Suhde², jossa käsiteltiin – kohtuullisen kevyesti ja kompaktiin pakettiin puserrettuna – erilaisia suhteita ja elämäntapoja. Kovin paljon yllätyksiä ja avartavia näkökulmia minisarja ei tarjonnut, mutta kuitenkin ihan asiallisia ajatuksia erilaisista tavoista olla ihmissuhteissa ja tehdä omannäköisiä valintoja. ”Naistenlehden kannessa jaetaan iloisia uutisia perheenlisäyksestä, puhelinliittymän mainoksessa ydinperheellä on edullinen yhteissopimus ja realityohjelmassa etsitään sitä yhtä ja oikeaa. Parisuhteen ja ydinperheen normit solahtavat arkeemme huomaamatta, luoden samalla ennakkokäsityksiä, odotuksia ja jopa paineita.”, toteaa sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Vilja Roihu. Juontajan pestissä nähdään hieman Bridget Jonesmaista hupsuutta maneereissaan viljelevä Essi Lamppu, joka tunnetaan Yle kioskin ihmissuhteita käsittelevistä , erityisesti Suhteeton-sarjan sketseistään, jossa Essin sinkkuhahmo sanailee samaistuttavasti sinkkuelämän ja ihmissuhteiden iloista, suruista ja toilailuista.

Sarjassa käsiteltiin kuutta erilaista suhdemuotoa, ja jokaisen kohdalla yritin peilata ja miettiä, miten omat normini ja toisaalta illuusioni ihmissuhteistaheijastuvat siihen mitä haastateltavat tyypit kertovat arjestaan, arvoistaan ja ajatuksistaan.

Jakso 1: Avoimessa suhteessa

Avoin suhde ja polyamoria menevät paikka paikoin päässäni iloisesti sekaisin, mutta kumpikaan ei täysin resonoi omiin tarpeisiini ja haluihini. Ajatus jonkinlaisesta vapaudesta on toki sinällään ihana, mutta kokisin aika haastavaksi taiteilla omien kiintymyssuhdepulmien kanssa suhteessa, jossa mahdollinen mustasukkaisuus ja hylätyksi tulemisen tunteet olisivat arkipäivää. Toisaalta esimerkiksi eriävät seksuaaliset tarpeet voisivat johtaa tähän ratkaisuun, niin kuin ohjelman pareillakin on tapahtunut. Esimerkiksi helsinkiläiset Sara ja Jussi ovat eläneet yhdessä kahdeksan vuoden ajan ja avanneet suhdettaan asteittain. Sara on kinky ja kiinnostunut shibarista, japanilaisesta sidonnasta, Jussia taas sitominen ei kiinnosta. Tuntuu jotenkin vähän vieraalta ja kolkoltakin, että siinä missä polyamoriassa painotetaan erilaisten ihmissuhteiden merkitystä, avoimessa suhteessa fokus tuntuu olevan vaihtelevassa seksiseurassa. Kai se on uskottava, että parhaimmillaan panoratkaisu palvelee molempia ja heidän heilojaan. Livenä olen ainakin tavannut henkilön, jota ajatus kumppanin liiton ulkopuolisista suhteista kiihotti jopa niin paljon, että ne sisältyivät hänen masturbointifantasioihinsa. Hänellä ei itsellään ollut sivusuhteita, ja vaikka valinnat olivat molempien omia ja kai vapaaehtoisia, en voisi ehkä kuvitella odottavani kotona runkkaamassa, kun kumppani kuksii toisaalla. Toisaalta poissa silmistä, poissa mielestä? Mikäpä minä olisin rajoittamaan, jos toinen haluaisi lisää piiskaa ja pornoa arkeensa ja minä en. Vaatii kyllä sillä tavoin vastuullisen heilan, että tuliaisena omaan tupaan ei sitten tuoda seksitauteja eikä (ilman yhteistä päätöstä) myöskään suhteen ulkopuolisia lapsukaisia.

Jakso 2: Polyamoriassa

Polyamoria on usein enemmänkin identiteetti kuin tarpeiden tyydyttämiseksi sovittu järjestely (kuten avoin suhde): Ihminen voi kokea olevansa polyamorinen tai ”poly” vaikka hänellä ei olisi yhtäkään suhdetta tai hän olisi suhteessa vain yhden ihmisen kanssa. Ne, joille polyamoria on sisäsyntyinen, identiteetin kaltainen piirre kertovat, että he eivät sovi maailmaan, jossa intiimien tunteiden tulisi kohdistua vain yhteen henkilöön. Toki polyamoristen ihmisten joukossa on myös heitä, jotka ovat vain valinneet polyamorian käytännön syiden kuten pitkän välimatkan tai kumppanin polyamorisuuden vuoksi. Täytyy myöntää, että itselleni polyamorinen elämäntapa näyttäytyy aika individualistisena, mikä on ehkä ristiriidassa siihen, että rakkautta on rajattomasti jaossa. Ainakin dokumenttien piirtämä kuva polyamoriasta korostaa oman identiteetin jatkuvaa tarkkailua ja tiettyä korostamista, sekä melkoisen mekaanista sääntöviidakkoa koskien suhteita eri ihmisten kanssa. Polyamoriaan liittyy myös omaan korvaani kiusallisisia termejä kuten ”polypallo”, jotka saavat kaikki seksuaaliset haluni katoamaan alta aikayksikön! Toisaalta tunnistan omastakin historiastani tyyppejä, joille useampi kumppani on tai olisi varmasti vallan hyvä ratkaisu, johtuen heidän suurista odotuksistaan ja tarpeistaan ihmissuhteissa sekä kyvystä ihastua sekä ryhtyä seksuaalisin tekoihin ihmisten kanssa melko helposti. Parhaimmillaan polyamoria lie tarkoittaisi turvaverkkoa, jossa on paljon rakkautta, tukea ja yhteisöllisyyttä. Ainakaan elämä ja kalenteri eivät ole tyhjiä, kun säätää aikatauluja muutaman murun ja ehkä vielä muksujenkin osalta! Ohjelmassa soolopolyilustaan puhuu virkistävä hahmo,Medianomiopiskelija, vammais-, mielenterveys- ja seksipositiivinen aktivisti Pinja Eskola. Cp-vammainen Pinja identifioituu soolopolyksi, eli hän ei halua jakaa arkeaan kumppaneidensa kanssa, mutta silti hänellä on kaksi romanttista suhdetta samanaikaisesti. ” En halua olla yhdelle kaikki” kertoo Pinja ihmissuhdetarpeistaan.

Jakso 3: Perheessä

Entäs kun avoimessa suhteessa tai polymeiningissä eletäänkin muksujen kera? Millaista on perhearki, kun aikuisia on enemmän kuin kaksi? Jakso jätti itseni hieman epämääräiseen olotilaan ajatusteni ja kysymysteni kera, sillä toista mukana ollutta perhettä kuvattiin niin, että Saana ja Samuel höpöttelivät ja Saanan heila Wiilo poseerasi vierellä. Toki kyseessä oli aivan varmasti Wiilon oma toive ottaa hiljaisempi rooli, mutta koska asiattomat ajatukset valtaavat mieleni helposti, näytti hieman kornilta, kun perheenäidin puhetulvaa kuunteli vieressä ruskea tyyppi, joka istuu kuin maskotti naisen vierellä. ”Mulle on vähän hankalaa tuo keskusteleminen”, saa Wiilo mutistua, ja jää epäselväksi johtuuko tämä kielitaidosta vai persoonasta. Jos kommunikaation taso on tuo, tulee väistämättä vaikutelma siitä, että vaikka polyamoriassa painotetaan erilaisia, syvällisiä suhteita, on tässä tapauksessa kyseessä lähinnä fyysinen vetovoima. Ehkä kyse on vain omista ongemistani, kun koen suurta epämukavuutta Saanan ja Wiilon istuessa tiukasti käsikkäin ja Samuelin katsellessa kaksikkoa pöydän toiselta puolelta. En tiedä millaisena porukan arki näyttäytyy lapsille, tuskin kovin kummallisena jos kolmikon dynamiikka on normaalitilanteessa vähän tasavertaisempi. Mihinkään hysteriaan en koe lasten osalta olevan aihetta, huonoja ja hyviä perheitä löytyy kaikenlaisista kuvioista. Ainakin lasten kanssa olevia kivoja aikuisia löytyy määrällisesti enemmän, sikäli mikäli perheen pyörittämiseen panostetaan vähintään yhtä paljon kuin romanssihommiin.

Jakso 4: Anarkiassa

Miksi jonkun ihmissuhteen on välttämättä oltava etulyöntiasemassa muihin? Onko suhteita pakko määritellä ja arvottaa? Luulen, että jos minulla olisi erilainen tausta ja ehkä jokunen vuosi vähemmän ikää, saattaisin löytää itseni ihmissuhdeanarkistin ideasta. Parasta aikaa ihmissuhteissa on usein alkuvaiheen tapailu, se kun kaikki on sopivan epämääräistä ja sopivan intensiivistä ilman tarvetta kilauttaa kihloja tai muutenkaan mussuttaa mistään sitoutumisesta. Ohjelmassa arjestaan kertova taiteilija Sanni kokee itsensä kyllä myös polyamoriseksi, mikä ei taas itsessäni vaan jostain syystä resonoi. Kauhean kivalta kuitenkin kuulostaa, ettei oman arkensa tärkeiltä ihmisiltä tarvitse vaatia mitään tiettyä eikä myöskään olla heille kaikkien ihmissuhdetarpeiden täyttäjä. Kai se voisi toimia, että jotain ystävää voi vaikka pussata ja toisen kanssa puhua pöhköjä, eikä kummassakaan kyseessä olisi kuitenkaan kumppani, jota olisi tarvis esitellä sukujuhlissa tai somestatuksessa? Ainakin yksin asuvalle hetkittäinen hellyys kivan kaverin kanssa voisi olla riittävä sitoumuksen taso. Kaikenlainen leimojen lyöminen on kai tarpeetonta- Kun en ole mennyt lisääntymään, en ole vastuussa myöskään pikkuihmisestä, joka tahtoisi kutsua äidiksi tai kaipaisi perherutiineja turvakseen. Ei painetta perhelomista, yhteisestä asuntolainasta, ei pakollista puintia suhteen ”etenemisestä”. Toki mietin, tuoko suhdeanarkia liikaakin epämääräisyyttä ihmissuhteisiin? Jos toiset eivät koe anarkiaa omakseen tai vaikka kokisivatkin, toisiko ajatus rajattomuudesta ihmissuhteisiin tarpeettomia jänniteitä ja kiusallisuutta? Pitäisikö kuitenkin aina käydä keskusteluja siitä että kuuluuko tähän suhteeseen salaisuuksien kertominen, seksi tai muu intiimiys vaiko ei? Pelkään että haave omalla painollaan soljuvista suhteista on ehkä hieman liian idealistinen, me ihmiset kun olemme vaikeita, haikeita ja mustasukkaisia tyyppejä. Oli kaveruus millä tasolla tahansa, yhteyden(pidon) ylläpitäminen on itselleni tärkeä asia, josta en tingi. En kaipaa enää enempää tuttuja, jotka vastaavat viestin, kun jaksavat ja yleensä eivät jaksa. Haluan olla jossain määrin ystävän prioriteettilistalla, puhuminen on pakollista, pussailu paikoin plussaa mutta yleensä poissa laskuista.

Jakso 5: Sinkkuna

Halusinpa olla mitä tahansa, sinkkuhan minä teoriassa ja käytännössä olen. Sana tuo minulle mielleyhtymän johonkin hetkelliseen välivaiheeseen ennen kuin sopivaa seuraa löytyy, siksi ajattelen ennemmin olevani itsellinen tai yksinelävä naikkonen. Usein tuntuu, että sinkkuus on kaikkien muiden mutkikkaiden suhdekuvioiden rinnalla kaikista kummastelluin suhdemuoto. On merkki jostain eriskummallisuudesta tai epäonnistumisesta, ellei rinnalla ole vakituista kumppania. Aina vain omituisemmaksi menee, jos varsinkin naisihmisenä asuu yksin ja vieläpä lapsettomana! Osa kommenteista kaikkoaa iän myötä, mutta vanhanpiian viitta lasketaan livakasti harteille viimeistään siinä kolmenkympin korvilla. Tiedostan tympiintyväni erityisesti niistä tyypeistä, jotka ovat kiinnostuneita vain mahdollisista suhdesutinoista ja villeistä sinkkusäädöistä, eivätkä muut kuulumiset kiinnosta. On aika ankeaa, jos minuuteni määrittyy vain mahdollisten miessuhteiden mukaan! En ole sarjadeittailija enkä aviomiehen metsästäjä, eikä kuulu tapoihin (muutamaa kauheaa poikkeusta lukuun ottamatta) kuuluttaa koko muailimalle milloin sain seksiä. Toisaalta oli kyllä aika söpöä, kun Marita Kat..Karita Mattila twiittasi iloissaan seksinsaamisestaan. En itse tekisi samoin, mutta kyllä siinä murrettiin monia tabuja kypsemmän naisihmisen seksuaalisuudesta, naisten seksipuheesta ja siitä, että seksin ”saaminen” olisi naisille jotenkin helpompaa kuin miehille. Ohjelmaan ei ole etsitty tai löydetty ketään elämänmittaista sinkkuilijaa tai kypsempään ikään ehtinyttä uussinkkua, mutta kirjailija Henriikka Rönkkönen tarjoilee ihan kiinnostavaa vertailua siitä, miten eri tavoin häneen suhtaudutaan nyt kun hän on parisuhteessa vuosien sinkkuelämän jälkeen. Parisuhde nähdään helposti saavutuksena, mikä luo suhteelle melko paineistetut lähtökohdat. Palkintomies tai – vaimo? Ou jee miten söpöä. Toimittaja jututtaa myös Juttaa, joka elää itsensä näköistä ja täyttä elämää ilman stressiä romanttisen suhteen löytämisestä. Jutta, mistä hän jäisi paitsi ilman seurustelusuhdetta. Häntä ei pelota ajatus esimerkiksi lapsen hankkimisesta yksin. Supersporttinen ja hehkeä nuori nainen on sikäli kiva esimerkki itsellisestä ihmisestä, että joskus sinkkuuteen liitetään tökeröjä oletuksia jonkinlaisesta luovuttamisesta ja itsensä retuperälle päästämisestä.

Jakso 6: Etäsuhteessa

Viimeiseen jaksoon päästessä aloin olla jo aika täynnä suhdeasiaa. Loppuun oli lätkäisty ehkä vähiten normeja ravisteleva mutta ei suinkaan vähiten haastavin keissi, eli etäsuhde. Etäsuhteissa ihmiset saattavat asua samassa kaupungissa, eri kaupungeissa tai toisella puolella maailmaa. Joonas Pesonen puhuu ohjelmassa omasta etäsuhteilustaan ja pohtii, miksi ulkopuolelta esitetään oletuksia parisuhteen portaikosta, jossa etäsuhde nähdään lyhyen ajan vaihtoehtona ja jotain tarttis tapahtua, mieluiten yhteen muutto. Usein etäsuhteessa eläviltä kysytään ikävän kestämisestä, läheisyyden kaipuusta ja tulevaisuuden suunnitelmista, mutta mitä jos mikään näistä ei ole relevantti kysymys? Perinteisessä parisuhteessa elävä ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, että jos toinen ei elä samanlaisessa suhteessa kuin itse, hän ei välttämättä myöskään kaipaa siihen kuuluvia elementtejä. Etäsuhteeseen liittyy tietty epävarmuus suhteen kestämisestä ja jatkuvuudesta, ja yhteydenpito on haastavaa – ja koskettaminen usein mahdotonta pitkiin aikoihin. On luotettava toiseen ja oltava luottamuksen arvoinen ilman jatkuvaa silmällä pitämistä, minkä nyt soisikin olevan dynamiikka kaikissa aikuisten välisissä suhteissa. Erilaiset epäsuhdat ja -tasapainot etäsuhde tuo armotta esiin: Miten suhde jakselee, jos toisella on hauskaa ja rikas sosiaalinen elämä, ja toinen onkin tahollaan yksin ja onneton? Entä jos toinen on introvertti ja haluaa tavata kerran kahdessa kuukaudessa, ja toinen toivoo, että killinkejä kerääntyisi niin että näkeminen mahdollistuisi joka viikonloppu?  Toki ikävöinti voi olla ihanaakin, soihan kaipaus Ismo Alangonkin mukaan kauniimpana kuin rakkaus. Etäsuhde voi romanttisimmillaan olla jälleennäkemisen riemua, rakkauskirjeitä ja laatuaikaa, mutta toki myös arkista nahistelua, etääntymistä tai mustasukkaisuuden kokemuksia.

Mielestäni tärkeitä tekijöitä kaikissa suhdemuodoissa ovat perusturvallisuus ja luottamus – välillä tuntuu, että ne asioista ehkä vaikeimmat saavuttaa. Eli sitten missä ihmissuhdekombinaatiossa tahansa, on helpottavaa, jos voi luottaa siihen, ettei kukaan satuta tarkoituksella ja kaikki osapuolet ovat vapaaehtoisesti messissä. Sinkkuna suhaavaa auttaisi eniten tieto siitä, ettei ole yksin vaikka asuu ja elelee pääosin itsekseen. Tukea ja turvaa lähi-ihmisiltä kaipailee itse kukin, anarkistisesti tai perinteisemmin speksein. Vai ovatko nämä toiveet ja halut sittenkin pikkuporvarillista bullshittiä jota minulle on syötetty läpi elämän? Miten erottaa onko vapaa ja yksin vai yksinäinen? Kaikki mikä ei ole nimettävissä ja lokeroitavissa, koetaan helposti uhkaksi, joten sinkkuna olen jo aikamoinen perhenormien polkija, saati sitten jo totaalisen pimeällä puolella vaeltavat polyamoriset poppoot. Toisaalta tuoreen uutisen mukaan piilevästä patriarkaalisesta ajattelusta huolimatta muut perhemuodot ovat menneet avioliittojen ohi alle 40-vuotiaiden elämässä. Ydinperhe on ihana asia sellaiselle, joka siitä nauttii ja joka on löytänyt tyypin, josta tykkää, mutta kaikenlainen pakottavien boksien avaaminen on helpottavaa. Vapautuksen muuttokuorman roudaamisesta ja ehkä vastauksen oman tilan tarpeeseen tuo vaikkapa living apart together, erillissuhde. Eletään ja annetaan toisten elää tahtomallaan tavalla, nyt ja vuosien vieriessä.