On olo samaan aikaan laiska ja niin hektinen

Olen hävyttömän haastavaa seuraa jopa itselleni, sillä ristiriidat raastavat mieltäni. Keittiöpsykologinen pika-analyysi paljastaa ainakin muutaman yleisimmän ajatusparadoksini:

• Toivon että maailma menisi eteenpäin, ihmiset kehittyisivät ja keksisivät uutta, ettei yhteiskunta jäisi junnaamaan paikoilleen. Toisaalta minulla on pakkomielle kapinoida muutoksia – erityisesti teknologian uusia tuulia- vastaan ja kieltäytyä verkostoitumasta. Kouluaikoina kesti jokunen tovi ennen kuin suostuin hankkimaan kännykän, ja viimeisimmäksi pyristelin karkuun instagramin imusta. Suurin syy lienee halu olla erilainen (entinen) nuori, ja eeehkä myös vähän kalifornialainen hakkeri joka kaappasi pari viikkoa sitten instatilini ja kadotti seuraajani..
• Verenpainettani (joka onneksi on normaalisti niin alhainen että taju lähtee) nostavat besserwisserit ja ”woke” -tyypit jotka väittävät ettei tietyistä aiheista kuten musiikki, kirjallisuus, politiikka, urheilu tai tasa-arvo saisi edes suutaan avata ellei tunne ajantasaisia termejä etu-ja takaperin kaikilla kielillä. Mutta on minulla toinenkin puoleni (makuasia onko se parempi vai vielä pahempi puoli) joka rakastaa puhkianalysointia ja terminologiaa. On ilo kuunnella kun joku kertoo asiasta joka innostaa ja/tai josta hän tietää ♥. Ja onhan se nyt aika ihanaa kun puhutaan arkisten tunneilmaisujen sijaan aistihurmiosta, eksotismista ja sensualismista. Olenko vain kateellinen boheemeille älyköille? Ehkä salaa haaveilen katselevani hiljaista valohämyä glittermekko päällä loft-asunnossa, enkä kirpeänkuulaassa pakkassäässä verkkarit jalassa matkalla lähikauppaan ostamaan Ruispaloja. Toisaalta Ruispalat maistuvat ihan tosi hyvältä, ja viihdyn mainiosti illat mökin ullakolla villahousut jalassa. Olen ehkä maailman white trashein akateemikko.
• Olen itsekäs musiikin suhteen. Rakastan tiettyjä biisejä luvattoman paljon, ne saavat minut liikuttumaan kerta toisensa jälkeen ja auttavat jaksamaan – lohtulaulujen jakaminen toisen kanssa on aika intiimiä. Joskus etsin uusia indiebändejä ja kuvittelen, että kukaan muu ei vielä ole löytänyt niitä. Jotkut musiikkikokemukset ovat yksityisiä, on kappaleita jotka vaativat pimeän huoneen ja täyden keskittymisen. Toisaalta jaettu ilo on kaksinkertainen ,on hauska kuulla toisen uusimpia musalöytöjä, ja aivan huippua soittaa lapsuudenkaverille kertoakseen että lempiyhtye on tulossa Suomeen, molempien riemuitessa niin että sydän räjähtää. Myös kollektiivinen musiikin kuuntelu on mieltä lämmittävää : Kun joskus ennen koronaa baarissa soi nuoruusvuosien hitti, MGMT:n Kids, tanssilattia täyttyi ihmisistä ja kaikki nostivat kätensä ilmaan kuin yhteisestä sopimuksesta. Kun sama biisi soi istuessani pöytälampun kelmeässä valossa, se kuulostaa erilaiselta, haikeammalta.
• Vittumainen verbaliikka saa jalat altani. Kirjoittaminen on pakkomielteeni ja selviytymiskeinoni. Olen sanaleikkien ja kielellisen tykityksen ihailija,sivistyssanakirja on ystävä. Kirjoitan ylös kuulemiani hyviä lausahduksia ja lyriikanpätkiä. Toisaalta käytän typeriä teini-ilmaisuja, lähetän tylsiä tekstareita ja kommentoin lyhytsanaisesti kun ujouspuuska iskee. En jaksa aina miettiä miten muotoilisin asiani fiksusti ja kypsästi. Rakastan hassuja kirjoitusvirheitä, omituisia lauserakenteita ja sanoja jotka eivät oikeasti tarkoita mitään. Merkitykset rivien välissä ovat kiinnostavampia kuin kielioppi, viis veisaan pilkkusäännöistä! Mutta jos tahdot särkeä sydämeni, vastaa viestiin ”ok”.
• Määrittelen itseni moderniksi , itsenäiseksi dudeteksi. Avioliittoinstituution misogyniset taustat ärsyttävät, kieltäydyn olemasta tietynlainen standardinainen vain siksi että olisi se kuuluisa ”joku” vierellä. Pyörittelen silmiäni kun muijat jauhavat parisuhteellisuusteorioitaan. Sisälläni taitaa kuitenkin asua (pienen lehmän lisäksi) konservatiivi,en jaksaisi esimerkiksi polyamorisia perhekuvioita. Ja joskus, siis ihan vain joskus, mietin että jos jokin ihmeellinen ihminen joka tykkäisi reppureissailusta, metsästä ja mustasta huumorista kosaisisi, sanoisinko hänelle, etten ole naimisiin menevää tyyppiä? Ehkäpä en, ainakaan jos karkaisimme astelemaan avioon jollekin paratiisisaarelle tai kummituskartanoon.
• Pidän yllä kyynistä ja skeptistä imagoa. Tuhahtelen ja kommentoin lakonisesti. Läheiseni kuitenkin tietävät etten ole todellakaan tunnekylmä tapaus, vaan tunteita on välillä yli äyräidenkin. Kohteliaat ihmiset ja kauniit sanat koskettavat minua. Elän mukana muidenkin tunnekuohuissa. Pohdiskelen, mystifoin maailmaa ja kehittelen salaliittoteorioita. Liikutun helposti, elättelen romanttisia haaveita, ja kuuntelen melodramaattisia rakkauslauluja . Hymy pelastaa päiväni, innostun asioista kuin pikkulapsi ja unohdan hetkeksi maailman synkkyyden tanssiessani lempibändini keikalla.
• Olen tyttömäinen tyttönainen. En ole immuuni prinsessamekoille ja katson Bridget Jonesia syöden jäätelöä suoraan purkista. Olen kahlannut teininä kaikki kirjaston tyttökirjat läpi ja leikkinyt barbeilla kauemmin kuin laki sallii. En aina oikein hallitse tietoteknisiä asioita enkä osaa vaihtaa autonrengasta. Toisaalta jäykät sukupuoliroolit ärsyttävät. Mies joka uskaltaa ilmaista tunteensa ja pukeutua muista piittaamatta pinkkiin tai vaikka pilkkihaalareihin on kiinnostavampi kuin yksikään hauiksiaan appelsiinit kainalossa pullisteleva machoilija. Sosiaaliset ja kulttuuriset voimat kannustavat yksilöitä hyväksymään ja hylkäämään tiettyjä ominaisuuksia. Kapeakatseista!  Diggaan äijähuumorista ja brutaaleista kauhuleffoista.  Töissä luukutan femakkosoittolistaa, lenkillä soi sikamainen sovinistiräp jossa läiskytellään pyllyjä. I love them both!
• Tykkään laiskotella. Teemuki, hyvää musiikkia ja pino kirjoja tai leffoja – täydellistä. Jos arki käy liian ahdistavaksi, saatan vetäytyä peiton alle talviunille. Kuten  kaverini  taannoin totesi: ”Nukkuminen on valitettavan ihanaa”. Voin istua tuntikausia kämppäni lattialla askarrellenpaskarellen tai lukien randomopuksia . Jos viitsin, niin välillä voi käräyttää keittössä jotain naposteltavaa, jotta lojuminen sujuu rattoisammin. Toisaalta tuskastun neljän seinän sisälle jumiutumiseen, mökkihöperöityminen ahdistaa. All work and no play..! Tahdon istua junassa katsellen maisemien vilisevän ikkunasta, tahdon puhua syvällisiä kello kahdelta yöllä, tahdon että on menemisen meininki. Kalenteriviikko ilman yhtään tyhjää päivää on toisinaan just hyvä, voi vain viilettää paikasta toiseen ja kaatua illalla väsyneenä sänkyyn. Rakastan yötä, joskus on sääli nukkua kun pimeällä kaupunki on niin kaunis ja taianomainen ja päässä pyörii enemmän ajatuksia kuin ikinä päivällä.

Onneksi elämä onkin parhaimmillaan sekä että, eikä joko tai. 

otsikko: Paperi T – & Hendricks