10 vuoden tavoitteet

Tein eilen postauksen, jossa kerroin 5 vuoden tavoitteista. Päätin vielä tehdä 10 vuoden tavoitteet postauksen, sillä on ihanaa miettiä, mitä kaikkea elämässä on saattanut tapahtua 10 vuoden aikana.

10 vuoden päästä olen

Pari, Rakkaus, Soittojen Määrä, Kirja

ollut naimisissa monta vuotta

Kirja, College, Koulutus, Tyttö

opiskellut kiinnostavaa alaa ja valmistunut

Kahvi, Cup, Macbook

saanut hyvän työpaikan  tai olen yrittäjä

Kirja, Kirjan Sivut, Luku, Ruusut

julkaissut useamman kirjan

Lapset, Sisarukset, Veli, Sisko, Ystävät

saanut mieheni kanssa kaksi ihanaa lasta

Arkkitehtuuri, Omakotitalo, Etupiha

muuttanut perheeni kanssa omakotitaloon tai sitten olemme rakennuttaneet talon meille.

(Kuvat olen ottanut Pixabaysta).

Tässä 10 vuoden tavoitteeni.

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille.

-Rose

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe Työ

5 vuoden tavoitteet

Mietin tänään, että mitä olen saavuttanut elämässäni viiden vuoden päästä ja mitä kaikkea on ehtinyt tapahtumaan. Tein listan, mitä kaikkea toivon saavuttaneeni täyttäessäni 29-vuotta. Täytän helmikuun lopulla 24-vuotta.

Viiden vuoden päästä olen

Ihmiset, Pari, Mies, Guy, Nainen, Tyttö

ollut muutaman vuoden naimisissa

Teetä Aika, Runous, Kahvi, Käsittely

opiskellut kiinnostavaa alaa kirjoittamisen parissa.En olisi välttämättä vielä valmistunut, mutta valmistuminen olisi lähellä.

Kirjallisesti, Kirjoittaa, Henkilö

viettänyt kesät töissä. Minulla olisi koulunkin ohella vähän töitä.

Kahvi, Kirja, Kukat, Asetus, Romanttinen

Kirjoittanut ja julkaissut ainakin yhden kirjan

Vauva, Jalat, Isä, Äiti, Pieni Lapsi

saanut mieheni kanssa ainakin yhden lapsen.

(Kuvat olen ottanut Pixabaysta).

Tässä minun unelmani, jotka toivottavasti ovat toteutuneet, kun täytän 29-vuotta.

-Rose

Perhe Rakkaus Runot, novellit ja kirjoittaminen Opiskelu