26.1.2021 Winter bucket list 1.Aion vielä mennä luistelemaan. 2. Menen eväsretkelle ulos. Leipää ja kaakaota mukaan. 3.Menen pitkälle kävelylle Nuutin kanssa. (Tänään tuli jo toinen postaus päivällä. Käyhän kurkkaamassa!) -Rose
8.1.2021 10 vuoden tavoitteet Tein eilen postauksen, jossa kerroin 5 vuoden tavoitteista. Päätin vielä tehdä 10 vuoden tavoitteet postauksen, sillä on ihanaa miettiä, mitä kaikkea elämässä on saattanut tapahtua 10 vuoden aikana. 10 vuoden päästä olen ollut naimisissa monta vuotta opiskellut kiinnostavaa alaa ja valmistunut saanut hyvän työpaikan tai olen yrittäjä julkaissut useamman kirjan saanut mieheni kanssa kaksi ihanaa […]
7.1.2021 5 vuoden tavoitteet Mietin tänään, että mitä olen saavuttanut elämässäni viiden vuoden päästä ja mitä kaikkea on ehtinyt tapahtumaan. Tein listan, mitä kaikkea toivon saavuttaneeni täyttäessäni 29-vuotta. Täytän helmikuun lopulla 24-vuotta. Viiden vuoden päästä olen ollut muutaman vuoden naimisissa opiskellut kiinnostavaa alaa kirjoittamisen parissa.En olisi välttämättä vielä valmistunut, mutta valmistuminen olisi lähellä. viettänyt kesät töissä. Minulla olisi koulunkin […]
5.1.2021 2021 vuoden tavoitteet Tänä vuonna haluaisin saada työn. Olen muutaman työhakemuksen lähettänyt, mutta vielä ei ole tärpännyt. Ei ihme, sillä lopetin juuri koulun, joten en ole hakenutkaan töitä kuin muutaman viikon. Toivon saavani työn jostain myymälästä, joka sijaitsee Raisiossa tai Turussa. Eniten haluaisin töihin Kekäleeseen, sillä olin siellä suorittamassa työssäoppiä ja pidin siellä olevista työntekijöistä sekä työtehtävistä. Olen […] 2