Meidän koiramme Nuutti

Tässä meidän koiramme Nuutti. (Kuvassa hän on vielä pieni).

Hän täyttää huomenna kaksi vuotta ja on rodultaan japaninpystykorva. Nuutti tykkää leikkimisestä, pitkistä kävelyistä, rapsutuksista, nukkumisesta sylissä ja sohvalla. Nuutti nukkuu makuuhuoneessamme ja tulee aina aamuisin sängyn viereen moikkaamaan meitä ja odottamaan, että pääsisi ulos. Hän tulee myös tervehtimään ovelle, vaikka olisin vain vienyt roskat. Nuutti on tosi seurallinen koira ja seuraakin minua usein keittiöön asti. Iltaisin hän tykkää tulla sohvalle syliin. Olemme opettaneet Nuutille erilaisia käskyä mm. istu, makaa, anna tassu, kieri ja tanssi. Nuutti osaa käskyt myös ruotsiksi, sillä avopuolisoni on ruotsinsuomalainen. Haimme hänet Joensuusta Ruusurinteen kennelistä.

Aloitimme viime kesänä agilityn, josta hän tykkäsi kovasti. Yllätyimmekin kuinka nopeasti hän oppi siellä asioita.  Kävimme kuitenkin vain yhden kurssin siellä, mutta saatamme jatkaa harrastusta vielä.

Kävimme tänään hakemassa Nuutille lahjan Peten koirantarvikeliikkeestä Raisiosta. Nuutilla on niin paljon leluja ja pelejä, että päätimme ostaa hänelle niiden sijaan koirasuklaata ja muita herkkuja. Haimme samalla hänelle lisää ruokaa. Käymme yleensäkin siellä ostamassa Nuutin ruuat ja lelut.

Huomenna viemme Nuutin koirapuistoon, leikimme hänen kanssaan niin kuin aina, sekä annamme paljon herkkuja synttäreiden kunniaksi.

-Rose

perhe ystavat-ja-perhe oma-elama

Tavoitteena lukea 50 kirjaa tänä vuonna.

Fantasia, Kuvayhdistelmä, Ilma Aluksen

Luen tosi paljon kirjoja, mutten osaa sanoa yhtään kuinka paljon luen vuodessa. Tänä vuonna aion lukea ainakin  50 kirjaa. Se kuulostaa vähältä, koska olen pelkästään tammikuussa jo lukenut kuusi kirjaa. Mutta en välttämättä lue ihan joka kuukausi, jos pääsen kouluun tai töihin.
Olen kyllä aika lukutuokka, koska rakastan kirjoja. Varsinkin fantasiaa ja scifiä. Minulla ei ole lempikirjaa, mutta monta lempparikirjasarjaa.
Jos saan luettua viisikymmentä kirjaa vuodessa niin ostan itselleni sen kirjan, mistä tykkäsin tänä vuonna eniten.

Tammikuussa luin nämä kuusi kirjaa.

1.Usvatuulen valtakunta

Sarah J. Maas

2.Pimeyden kuningatar

Cassandra Clare

3.Varjojen valtias

Cassandra Clare

4.Anna palaa Kosonen

Jukka-Pekka Palviainen

5.Keskiyön aurinko

Stephenie Meyer

6.Kirjojen tytär

Margaret Rogerson

(Kuva on Pixabaysta).

Mitä kirjoja sinä olet lukenut tammikuussa?

-Rose

kulttuuri kirjat