Get Your Kicks On Route 66
Puolitoista viikkoa olemme seilanneet Amerikkaa sinne tänne ja nyt se sitten tapahtui! Syötyämme hotellilla aamupalaa ja saatuamme loput pyykkimme pestyksi hyppäsimme autoon ja suuntasimme viereiseen Jolietin kylään ja edelleen Route 66:lle.
Alkuperäistä Route 66:n tietä ei ole jäljellä kuin osittain ja aina väillä pitää käyttää uudempia moottoriteitä. U.S. Highway Route 66 association on pystyttänyt teiden varsille ruskeita kylttejä jotka ohjaavat reitillä. Välillä tiet kulkevat nimellä Historic Route 66, välillä By Pass Route 66 ja suurimmat tiet Highway Route 66. Tieverkosto on elänyt ja muuttunut 1930-1960 luvuilla ja välillä voi itse valita minkä vuosikymmenen riettiä haluaa kulkea. Vanhimmat versiot ovat todella autenttisia hiekkateitä peltojen keskellä.
Auto ja vanha tie, tästä saa melkoisen vapauden tunteen. Välimatkat ovat yllättävän pitkiä ja bensatankkia on syytä tankata aina silloin tällöin:) Oli lähellä ettemme jääneet tienpäälle keskellä yötä matkalla Chicagoon, kun emme löytäneet mielestämme sopivan halpaa bensaa. Sovimme että tästä lähtien tankkaamme kun tankista on vielä puolet jäljellä.
Söimme Romeovillessä lounaan ja aloimme matkata kohti St Louisia. Pienten kylien ja kaupunkien läpi puikkelehtiva reitti on todella kaunis maisemiensa suhteen. Aluksi ympärillä on silmänkantamattomiin maissipeltoja ja siellä täällä näkyy maatiloja, kanoja, lehmiä ja farmareita. Ulkolämpötila on 97 fahrenhaittia eli noin 35c. Kuuma ilma väreilee asfaltin päällä ja tienpinnasta näkyy kangastuksia. Erityisen hienolta näyttää vastaantulevat autot jotka pitkällä suoralla näyttävät leijuvan tyhjän päällä ilmassa. Kivalta näyttävää myös värikkäät pikkukaupungit joiden läpi tie kulkee.
Seuraavan parin tunnin ajan näimme vaikka mitä. Eksynyt kilpikonna käveli ainakin tuhatta valtatien yli ja saimme aivan viime hetkellä väistettyä sen. Kilpikonna, hei kuin siistiä!:) Myöhemmin käännyimme pienelle sivutielle jota ei käytä muut kuin route 66 kulkijat ja saimme heti iloisen tervehdyksen paikalliselta mieheltä joka oli leikkaamassa kotipihansa ruohikkoa.
Wilmington Illinoississa pysähdyimme Rocket Launchpad –huoltoasemalle, joka on kuin suoraan 1950- luvulta. Sen edessä on kuusi metriä korkea patsas miehestä joka pitelee kädessään pientä avaruusrakettia ja siitä huoltoaseman nimi. Tämä on yksi viimeisistä vanhasta huoltoasemaketjun maamerkeistä joita on ollut 66 -reitin varrella vuosisadan puolivälissä. Aluksi kaikki patsaat olivat samanlaisia, mutta pian omistajat alkoivat tuunata niistä oman näköisiänsä ja tälle kaverille tuli haalari, kypärä ja raketti.
Kuvasimme matkan ensimmäiset videot GoPro –kameralla. Leikattu video löytyy netistä näinä päivinä, ehkä.
Matka Chicagosta St Louisiin kestää noin viisi tuntia suuria valtaväyliä pitkin, mutta koska kuljemme maitokärrypolkua niin matkaan meni yli yhdeksän tuntia. Niko puutui jo ennen puoltaväliä. Olimme St Luisissa joskus kahdeksan jäkeen illalla. Hotelli on siisti kolmikerroksinen talo aivan keskustassa, kolmannella kadulla. Heti hotellin takana taivasta vasten näkyy kaupungin kaareva maamerkki, joka nousee kymmenien metrien korkeuteen korkeiden talojen takaa. Lämpötila on yli 30 astetta yöllä. Kävelimme vielä kaupungille ja käyvimme urheilupubissa syömässä iltapalaa ja juomassa yömyssyt.
Seuraavana päivänä on tuskakuuma, lämpötila hipoo 41 celsiusta. Yritämme epätoivoisesti käyskennellä St Louisin kaduilla mutta turhaan. Päädymmä Macy’sin ilmastoituun tavarataloon viilentymään.
Sitten leikimään kaupungin monumentille. Nämä taitavat kuulua samaan sarjaan kuin nojaaminen Pisan kaltevaan torniin.
Pahoitteluni jo nyt että täällä on niin paljon asiaa ruoasta, jostain se ilo on revittävä. Illalla on tarpeeksi viileää ja suuntaamme Pappy’sin kuuluisaan pihviravintolaan kaupungin toisella laidalla. Tämä on paikallisten paratiisi, tarjolla on lihaa sen kaikissa muodoissa. Lihaa valmistetaan 14 tuntia ravintolan ulkopuolella olevissa uuneissa.
Illalla vielä keskuspuistoon kuvaamaan JP:n matkassa –luontodokumenttia Folke Westin tyyliin. Tämä ei taida saada julkaisulupaa Suomessa:)
Jokainen Amerikassa matkaileva tarvitsee paikallisen kutsumanimen. Toby on tästä lähtien Thorne, Niko on Nick, Raido on Ralph ja JP on John. Ettäs tiedätte, nii!