Harlem sijaitsee Manhattanilla heti Central Parkin pohjoispuolella ja jatkuu siitä pohjoiseen. Alue tunnetaan erityisesti tummaihoisten kulttuurista. Pienen taustatyön jälkeen sain selville että useat maailmankuulut muusikot ovat nousseet täältä suuren yleisön tietoisuuteen paikallisten musiikkipubien lavoilta joita on siellä täällä kadunkulmissa.

Vielä 1960 -luvulla Harlem on ollut syrjinnän, rasismin ja marginaaliin ajettujen kansalaisten asuttama alue. Nykyisin suurin osa taloista näyttää hiljattain remontoiduilta ja kadut siisteiltä. Useat ikkunat on vuorattu umpeen vanerileveyillä.

Epäluulo valkoihoisten ja tummaihoisten välillä tuntuu kytevän edelleen hiemankin syrjäisemmillä kaduilla kävellessä. Saimme heti ensimmäisenä iltana kuulla kommentteja omasta vaaleasta ihonväristämme ja tämä pysäytti taas hetkeksi ajattelemaan kuinka me suomalaiset kohtaamme ihmisiä vieraista kulttuureista.

Harlemin alueen ihmiset vaikuttavat kuitenkin rennoilta ja iloisilta. Ihmiset kokoontuvat iltaisin ulos kadulle ja vaikuttaa siltä että kaikki tuntevat toisensa. Myös äidit ja pikkulapset viihtyvät ulkona nuorten ajellessa autolla ympäri ghettoblasterien soidessa täysillä.

Myönnän että ensimmäinen ajatus kadunvarsilla norkoilevista ihmisistä on epäillyttävä. Tuntuu siltä että kaikki tuijottavat meitä. Suomalaisessa kulttuurissa on sopimatonta pysähtyä paikoileen ja istutua tuntikausiksi jonkun vieraan talon portaille vain olemaan ja katselemaan ympärille, täällä se on elämäntapa. Myöhemmin ymmärtää että ei ole väliä keitä olemme, kaikki ohikulkijat joutuvat tähän samaan syyniin.

New Yorkin monikulttuurisuus tuntui aluksi häkellyttävältä. Parin päivän jälkeen tämä tunne muuttui kuitenkin miellyttäväksi koska sopeudumme joukkoon omina itsenämme eikä meistä enää välitetä.