Vaaterekin molemmat puolet: lastenvaatteet hetkessä ojennukseen

Lastenvaatteiden organisointi. Video on viime vuodelta, mutta järjestely on käytössä edelleen.

En onnistunut lisäämään mediaa keskelle tekstiä, joten läiskäsin linkin Facebook- tililleni.

Olen pian vuodenpäivät yhdistellyt lastenvaatteet henkaroimalla ne valmiiksi, ja kaikesta työllistävyydestään huolimatta entinen kaaos on poissa ja aamut ovat helpompia vaatteiden kaivamisen vaivalta. Huomasin myös toisen positiivisen puolen, eli lapsi itse innostui ja alkoi opetella viikkaamaan vaatteitaan.

Lastenvaatevuori = kaaos?

Aiemmin lastenvaatteet olivat pitkälti yksi kirjava kasa, josta erottui pari sukkaa. Ainakaan meillä ei mikään konmaritus tai viikkaustekniikka kaappien järjestyksen osalta. Henkaroimalla selvitin senkin härdellin suhteellisen pysyvästi, ja samalla karsiutui pois kaikki liian pienet, nyppääntyneet ja huonot vaihtoehdot pois. Vaatteen käyttämättömyyteen on aina jokin syy ja huvikseen säilyttely on mielestäni turhaa. Plussaa, että samalla tulee mietittyä yhteensopivia värejä ja kuoseja, ja parasta on kun aamuisin lapsi itse valitsee (äidin tai isin opastuksella) mieluisat vaatteet päällensä. Lisäksi hän on itse oppinut tällä tavalla miettimään mitä vaatteita tarvitsee: ”Tästä puuttuu vielä sukat ja neuletakki.”

  • Henkaroimalla näkee, mitkä vaatteet ovat eniten käytössä.
  • Siihen on aina jokin syy, jos jotkin vaatteet ovat jääneet käyttämättä eli kaappiin: ovatko ne liian pieniä, suuria tai nyppääntyneitä tai kumpikaan -ei lapsi eikä äiti- siedä sen kuosia tai materiaalia?
  • Pestyjen vaatteiden silityksen jälkeen on helppo niputtaa valmiiksi kokonaisuuksiksi housut, paidat ja aluspaidat
  • Käyn välillä tekemässä vaihdot kaapista, eli vaatteiden kiertotalous toimii kun tietää missä mennään
  • Olen jättänyt kaappiin vuodenaikaan sopimattomat, hieman liian isot tai muuten vain odottamaan jääneet vaatteet, jotka vaihdan tilalle
  • Henkarointi auttaa hahmottamaan, mitä vaatteita oikeasti tarvitsee hankkia uusia ja mitä voi laittaa kiertoon. Liian pieneksi jääneet karsiutuvat näin nopeammin kuin vanhalla tyylillä, ja joskus pystyn antamaan eteenpäin kokonaiset setit.
  • Nopeuttaa aamuja ja toisaalta myös iltapäiviä
  • Lapsi oppii organisointitaitoja osallistuessaan henkarointiin
Hyvinvointi Tutoriaalit

Olen niin yli sinusta, vuosi 2021

”Tänä vuonna lupaan tehdä lujasti töitä sen eteen, että olen parempi versio itsestäni.”

Ja juuri kun olin ehtinyt kirjoittamaan tämän tänne, jouduin lähtemään päivystykseen valtavien mahakipujen ja epämääräisten tuntemuksien takia. Onneksi valitsin gynen sijaan yleislääkärin, koska nyt sain laajemman otannan tilanteestani.

Olen näemmä ihminen, jonka keho ei kestä stressiä ja sen oheisvaikutuksia yhtään. Sain vihdoin lähetteen labroihin, jossa otetaan laajat verenkuvat ja tutkitaan kaikki anemiasta lähtien, ja lääkäri katsoi minua pitkään ja kysyi lopulta: ”Onko ollut rankka jakso elämässä?”

Minun ei tarvinnut edes vastata, koska vanhat konkarit näkevät tällaiset asiat jo olemuksesta.

Sen vuoksi julistan itselleni stressirauhan vuodelle 2022. Vuosi 2021 oli kaikkinensa hyvin uuvuttava ja rankka, mutta sitä pitkäkestoista stressiä on vaikea saada laukeamaan ja kroppaa rauhottumaan.

Löysin tässä taannoin lauseen joka sopii jatkoksi aikomalleni jesseilylle: ”…Ei ole mitään rajaa sille miten perusteellisesti palat loppuun.”

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys