Ihanakamala ysäri

Tajusin, että 60-luku on yhtä kaukana nykynuorisolle kuin meille oli 20-luku

ja 90-luku on nykynuorison 60-luku.

Joku puhui hirveän kaihoisasti ysäristä, mutta sitä ei kannata liiaksi romantisoida. Kamalan riitasointuista aikaa, kasarille jämähtäneitä aikuisia ja todella tiukkoja asenteita. Silti koen hirveää nostalgiaa, kun näen jengin pukeutuneena samanlaisiin housuihin ja paitoihin, joita näin lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani.

Kun katselee ysärin ja vielä 2000-luvun alussa otettuja kuvia, niin aina taustalla on #jäätäväläävä. En tiedä mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutten muista, että siihen aikaan olisi kiinnitetty samalla tavalla huomiota samoihin asioihin kuin nykyisin.

Kikkailun vuosikymmen

Muutama juttu nykyajan ysärilarpista muistuttaa siitä, miten kaikessa piti periaatteessa hieman taiteilla selviytyäkseen, koska mikään ei ollut helppokäyttöistä. Nykyisin kaikki toimii parilla napilla, ja luo illuusion osaamisesta, vaikka tietokoneen ohjelmoinneista lähtien piti opetella tekemään itse. En siksi voi olla miettimättä, että tietävätkö nykyajan lapset ja nuoret miten moni juttu oli käytännönsanelemaa eikä perustunutkaan vapaaehtoisuuteen?

Letitetyt etuhiukset

Joskus nuorisomuoti syntyi tai eli pakon sanelemana: esimerkiksi edestä letitetyt hiukset olivat arkipäivää niille, jotka eivät saaneet pestä hiuksiaan niin usein kuin tarvitsi. Etuhiukset rasvoittuivat näkyvimmin, joten sosiaalisissa paineissaan piti keksiä kaikenlaista, että pystyi peittelemään näitä puutteitaan.

Joissain perheissä aivan pokkana estettiin murrosikäisiä menemästä liian usein (lue: tarpeen vaatiessa) suihkuun. Syynä ei ollut suinkaan kallis vesi vaan uskomukset siitä, että liian usein käytynä ihminen likaantuu vain nopeammin. Nykytiedon valossa ja ilmankin tiedetään, että asiassa ei ole logiikan häivääkään, mutta pidetään hiljainen hetki ysärin hienhajulle mikä ei toivottavasti enää toistu samassa kaavassa. Voi niitä keskusteluita, kun porukka kertoili koulun käytävillä miten nihkeää oli kun isäpuoli oli käynyt vääntämässä lämminvesihanan kiinni ja suihkupäivät oli ennalta määrätty. Muistan myös tyttöjä jotka kävivät pesemässä tauoilla kainaloitaan.

Hiusmuotia suomalaisilla fiskarsseilla ja mututuntumaosaamisella!

Moni teinityttö kasvatti lapsena nyrhittyä etutukkaa pois pinnien ja hiuslakan avulla. Siinä vaiheessa kun etuhiukset olivat riittävän pitkät, sai siirtyä käyttämään pääpantoja. Etutukan kasvatus oli terveiset kasarilla eletystä lapsuudesta.  Silloin (myöskin ysärillä..) oli politiikkana nyrhiä varsinkin tyttöjen hiukset itse fiskarsseilla. Joskus taustalla oli innokaasti kampaajana puoskaroiva mummo, mutta usein asenteena vain oli, että se on vain lapsi, ei sen hiuksista tarvitse välittää. Onneksi nykyisin lapset viedään säännöllisesti kampaajalle tai parturiin ja lapselta kysytään mielipide asiaan.

Hiuksia ei muutenkaan värjätty. Tai jos värjättiin, sävyt olivat aika luonnonläheisiä, jollei blondia lasketa. Muistan että oli hurjaa värjätä hiukset Henna Sinfonylla ja jollain Poly Country Colorin sävyllä ”blommon”. Kiharat oli yleisiä meidän kylällä, samaten kasarijäännemallit. Joskus näin kaupungilla naisen, jolla oli kirkkaan pinkki tukka. Se näytti ihanalta.

Etuhiusten vaalennus tuli Geri Halliwelilta.

VAATTEET OLI AATTEET

Vaatteiden löysyys, huonosti istuvuus ja sameinen likaisuus johtui taas siitä, että vaatteita ei yksinkertaisesti kaikilla ollut. Moni isäviikonloppuaan viettänyt lapsi tuli likaisissa vaatteissa kouluun, ja paita vaihtui vasta kun pääsi takaisin äidin pesukoneen luo. Vaatteita myös kierrätettiin sisarusten kesken ja sen takia ne olivat usein huonosti istuvia tai pojilla näkyi punaista.

Tuohon aikaan oli todella tarkkaa, ettei vaatteita käytetty ristiin. Esimerkiksi hameessa kulkeva mies oli vain hyvä vitsi tai luettiin mt-ongelmaiseksi (kiitos 2020-vuosikymmen, että olet olemassa). Siitäkin huolimatta, että vaatteet olivat joissain piireissä melkoisen tiukassa, niin vaatteet olivat vakavasti otettava selkeä viesti; uusnatsit erottuivat pilottitakkiensa ja maihareittensa kanssa siinä missä löysähousut eli housujen roikottajat menivät skeittilaudat kainaloissaan. Se vaati ilman nettiä melkoista vaivannäköä etsiä erikoisliikkeet, joista spesiaalit kamansa kävi hakemassa. Varsinkin teininä se vaati myös vanhempien panostusta asiaan.

Bändipaitoja ostettiin keikoilta tai alan liikkeistä, ja ne oli sikahintavia. Lisäksi bändipaitoja ei käytetty, jos yhtyettä ei kannattanut. Oli noloa jos ei tuntenut bändiä, jonka paitaa kantoi. Sellaista ei vain tapahtunut.

Vaatteita ei muutenkaan saanut samalla tavalla halvalla. Tai jos sai, ne olivat yksinkertaisesti sellaisia et saumat eivät kestäneet mitään. Perus läppä Seppälästä oli ”ota vaate, käännä se nurin ja venytä. Jos saumat ratkeavat, älä osta. ” Kokeilin tätä pienenä kuultuani sen, ja piilotin vaatteen sukkahousujen sekaan myymälään kun se epäyllättäen hajosi. Muistaakseni koot oli hintsussa ja mä löysin pienenä 40kiloisena mun ekat farkkuni vasta 2000-luvun puolella, kun kauppiaat honasivat, että myös teini-ikäiset tarvii denimiä.

Kirppis oli noloa mutta halpaa

Tietyssä mielessä kirppareitten hintojen nousu on hyvä juttu, koska kirpparit on nykyisin cool. Sen sijaan ysärillä halpa hinta korreloi asenteiden kanssa: kierrätysvaatteet on kamalaa kamaa. Toisaalta pahimmat persaukiset olivat niitä, joilla ei välttämättä ollut rahaa edes mattoon, mutta tiukimmat mielipiteet kierrätysvaatteiden osalta.

Kirpputorit olivat tuohon aikaan aidosti kirpputoreja. Kamaa sai käytettynä halvalla eikä uuden hinnalla. Esim. teininä vitsillä käyttämäni kettu- ja minkkiturkit oli kaikki kirppikseltä ja käytin niitä riemulla tietäessäni, että ihmisillä riittää kylällä kerrottavaa. Sain ne työpalkkana pakkauspuolella hääräämisestä. Joskus kirpparinpitäjät myös lahjoittivat tavaraa ja vaatetta ilman maksua, jos kokivat sillä auttavansa ihmisiä – tai sitten vain siitä syystä, että halusivat päästä eroon roinistaan.

Flanelli tai siis metsurinpaitoja ei pidetty missään lanteilla ja ne oli kundien paitoja. Lippis roikkui farkkujen lenksusta, ja sen lippa piti taivuttaa ankannokan muotoon. Joskus taivutus meni pieleen ja lippa katkesi kuin kirjekuori keskeltä. Joskus myöskään kundien ylikasvaneet grunge- hiusmallit eivät johtuneet mistään tietoisesta tyylivalinnasta, vaan siitä surullisesta syystä, että faija oli ryypännyt parturirahat tai ne vei vouti.

Joku sanoi pari vuotta sitten, että leveälahkeiset farkut näyttävät noloilta ja hassuilta. Sanoja oli teinipoika, mutta itse muistoissani taas saman ikäisenä pidin äärimmäisen nolona kasarijäänteitä eli hiihtareita ja lantion ja takapuolen kohdalta liian löysiä farkkuja ”boyfriendfarkut”, jotka olivat taas tiukat lahkeista. Niin kutsutut legginsit olisivat olleet kauheat laittaa kouluun ysärillä, koska jazz- ja trumpettihousut olivat pop.

Sen lisäksi oli hugo-, he-man ja muumipaitoja, vaikka suurin osa taisi olla kasarilta enemmänkin. Muumit ja mylittlepony olivat kovia juttuja, mutta lapsilla ja teini-ikäiset eivät vetäneet niitä päälleen edes vitsillä. Kirjoitan ne tahallaan väärin, koska noin ne esiintyivät meidän kirjeissä ja kirjevihoissa.

Oli päheetä jos oli isoveljen vanhat supersankarilakanat.

Boomereiden teinityttöviha

Monessa perheessä olivat tasapuoliset säännöt ja se näkyi limudiscojen tanssilattioiden sukupuolijakaumana. Kun kello löi 00.00, 90% juhliin jääneistä oli poikia. Eli tytöillä oli sääntönä lähteä kotiin tai jättää riennot väliin, kun samoista perheistä pojat mennä viilettivät missä tykkäsivät.

Tyttöjä yritettiin pukea uutterasti mahdollisimman peittäviin vaatteisiin ja huorittelu oli arkipäivää. Tämä siitäkin huolimatta, että valtaosa vanhemmistamme olivat itse eläneet minihameaikakauden (60-luvun..) ja meidän käyttämämme vaatteet olivat niinkin hurjia kuin ihonmyötäisiä vaatteita ja napapaitoja. Harva kehtasi kulkea niin, että kaikki vilkkuu. Jos pukeutumisohjeisiin suhtautui vähemmän nöyrästi, oli vain hankala nulikka. (Olen edelleen hankala nulikka). Opettaja saattoi minultakin ohi kulkiessaan vetää toppia alapäin navan päälle ja samalla paljastaa rintaliivini. Jatkuva rutina oli siitä, että kuljin napapaidoissa, mutta minähän kuljin, koska mulla oli treenattu vatsa ja kärsin koulun huonon ilmanvaihdon takia hirveästä kuumuudesta. Annan itselleni pisteet tästä, koska tuossahan aikuiset seksualisoivat urakalla alaikäistä ja Suomessa ei ole rikos kulkea vatsa paljaana.

Miesten paidattomuutta ei sen sijaan saanut kommentoida. Persevaon paljastavat shortsit ja vyölaukku kruunasivat koko komeuden varsinkin kesällä, lippis oli myös plussaa.

meikkaaminen oli taidelaji

Meikkaaminen piti opetella itse epäselvistä nuortenlehtien ohjeista, joissa oli välillä todella erikoisia neuvoja arkipäivään sovitettavaksi. Usein lehdissä oli kursailematonta tekstiä näissä yhteyksissä. Esim. eräässä Suosikissa oli Courtney Loven kuva ja tekstinä kuului ”Hän ei ole koskaan ollut mikään kaunotar…” Jutun yhteydessä mainostettiin kirkkaanvärisiä luomivärikyniä.

Ysärillä kukki hirveästi ihan ihmeellisiä ihon- ja hiustenhoitouskomuksia, joiden varjolla tyttöjä enemmänkin kontrolloitiin kuin tuettiin. Kuulemma hiukset kasvavat paremmin, jos ne leikkaa ja kuulemma suomalaisten naisten hiukset ovat ohuet, joihin ei ole muuta keinoa kuin sakset. Nyt tiedän, että ihmisiä on moneen eri junaan ja tämäkin yleistys joutaa romukoppaan. Joukon jatkoksi kerrottakoon muitakin helmiä:

  • akne lähtee pesemällä
  • mustapäitä ei saa puristella edes puhtain käsin
  • Ihokarvoja ei saa höylätä, koska ne palaavat takaisin entistä pahempina..
  • … mutta nainen ei saa olla karvainen
  • kulmakarvat nypittiin siittiön mallisiksi

Ylipäätään kaikki kauneudenhoito olisi pitänyt perustua siihen, ettei se saa toistua liian usein: hiuksia ei saanut laitattaa kuukausittain, koska se oli turhamaista ja vie rahaa. Sheivaaminenkin oli periaatteessa kiellettyä, koska se vaati säännöllisyyttä.

Kumma kyllä, sheivaamiskielto koski taas tyttöjä, mutta poikien parranajelusta ei puhuttu mitään.

Laittautumista koskivat muutenkin ihan ihmeelliset säännöt.  Meidän kylällä oli ihan huisin suuri juttu, kun joku ilmestyi bussiin hiukset kierrettynä pinneille, ja tämäkin idea ammentui todennäköisesti Suosikista kun Gwen Stefani poseerasi blondattu tukka pinneillä keskiaukeamalla. Vaikka tekniikalla sai ihanat kiharat, niin se oli silti oman aikansa hiustyyli.

Yksi oudoista pukeutumissäännöistä oli, ettei saanut pukeutua liian hienoksi tai oli menossa muuten juhliin. Oikeastaan kaikessa piti hieman kursailla, ettei vain ole kenenkään yläpuolella – ja taas ne jotka olivat, saivat tehdä ihan mitä halusivat. Yritin joskus tulla kouluun paremmissa vaatteissa, niin sain täystyrmäyksen ja käskyn lähteä kotiin vaihtamaan ne, koska minun kuului pysyä lestissäni. Luokkajako, katsos.

Musaohjelmista muistan sellaiset kuin Rokkikukko ja myöhemmin tuli Jyrki. Joillain onnekkailla näkyi Viva ja saksankieliset lastenohjelmat. Jos halusi saada jonkun biisin talteen, se piti nauhoittaa itse radiosta tai ostaa kasettina ja myöhemmin cd:nä. Joskus radio oli päällä vain sen takia, että saisi kuulla edes kerran jonkun tietyn biisin. Jos siihen aikaan olisi ollut Youtube, Spotify tai mitään tällaisista musiikin suoratoistopalveluista, niin se olisi pelastanut monta tuntia Matin ja Tepon turhalta kuuntelulta.

Be thin, but not too thin

Liikkua piti paljon ja lihava ei saanut olla. Ei saanut myöskään olla liian laiha, koska oli anoreksia. Ravinnon piti olla tasapainoista, ja allergiat olivat ihan utopiaa varsinkin vanhemmalle väelle joka ruoan laittoi. Silloin lähiruoka ei ollut mikään juttu, koska se usein oli sitä ja ruoassa keskityttiin käytännöllisyyteen. Ensimmäiset vegaanit ja vegetaristit aiheuttivat enemmän hämmennystä kuin ihailua. Maitoa piti juoda, vaikka se oksetti ja tämäkin oli tytöille kasautunut ongelma. Muistan vieläkin kun paikallislehdessä ilmestyi juttu missä syyllistettiin teinityttöjä liiallisesta vedenjuonnista maidon sijaan. Nyt voin vain ihmetellä, että mitä ihmettä.

Syömishäiriöllä peloteltiin, mutta asiasta ei saanut edes asiatietoa ”ettei nuorisoa kannusteta syömishäiriökäytökseen”. Se oli vain sairaus, mikä yhtäkkiä yllättää kulman takaa ja syömishäiriöinen tajuaa kyllä itse olevansa syömishäiriöinen. Tajusin vasta aikuisena, että olin itse kirjoon kuuluva, mutta tiedonpimityksen takia en osannut hankkia apua siihen.

Satanismi on my mind

Saatana saapui Piikkiöön ysärin lopulla. Yhtäkkiä jostain nousi hirveä häly ja satanismi oli joka paikassa. Saatana vain hiipi kuin aiemmin mainittu syömishäiriö eikä lähtenyt kulumallakaan, ja keksittiin erilaisia toimia estää sen vaikutukset. En vieläkään tiedä mistä tuossa oli kyse, mutta tästä kirjoitan joskus erikseen.

Ysäristä edelleen..

Kommenteissa joku jo mainitsikin Yves Rocherin. Sieltä sai tilata kuvaston kautta meikkejä, itseruskettavia ja suojakertoimia. Muistan edelleen Ming shu- hajuveden. Muita postimyyntilafkoja oli Hennes & Mauritz, Hobby Hall ja miljoona muu paikka, joita ei taida enää olla olemassakaan. Kaikkea pystyi tilaamaan kirjoittamalla tilauslomakkeen manuaalisesti käsin, ja se piti muistaa allekirjoittaa päiväyksineen. Joskus posti hukkasi tilauslomakkeen, ja tämä yleensä selvisi perään soittamalla. Yleensä yritykset tarjoutuivat kuitenkin ottamaan tilauksen vastaan näissä tilanteissa puhelimitse jos vain tavaraa riitti.

Aika ilman somea ja kännyköitä..

Osaatko ajatella elämääsi ilman puhelinta, instan storyja ja snappia?

Heräät aamulla, ja laitat telkkarin päälle ja odotat tasatunnin uutisia. Radiosta kuului kolme kanavaa ja jollei mikään muu kuulunut niin radiosatapisteyksi (lapsen lässytyksellä). Kavereitten kuulumiset sai kauppareissulla, soittamalla tai kirjoittamalla. Minullakin oli ysärillä monta kirjekaveria, läheteltiin slämyjä, ähmyjä jne. Kouluissa pyöri kirjevihkot ja kaverikirjat. Vaikeista asioista kommunikoitiin kirjeitse, mutta muuten hätäisissä jutuissa soiteltiin lankapuhelimella. Jos et ollut kotona, et ollut tavoitettavissa ja luojalle kiitos automaattisesta puhelinvastaajasta.

Illalla ennen nukkumaanmenoa kirjoitin päiväkirjaa lukulampun valossa. Kerroin päivän kulkua lapsen käsialalla. Ehkä hienoin esimerkki on vuodelta 97: ”Siskoni jäi auton alle. Ostimme tänään kaloja.” Paljonpa pikkusiskon onnettomuus kiinnosti! Vasta kännyköiden yleistymisen jälkeen yhteydenpito helpottui, mutta se normalisoitui näin vilkkaaksi vasta vuosien kuluttua.

Kaveritapaamisissa hengailtiin porukalla. Ylilaudalla oli kerran hyvä kertaus tästä:

 >pyöräile maken luo

>onks make kotona

<ei

>okei

>pyöräile takaisin kotiin/etsi makea vihjeiden perusteella

Joskus myös vanhemmat keksivät tekosyitä puhelimessa lastensa puolesta. Muutama mimmi oli erikoistunut ohareiden tekoon, eli sopi ensin tapaamiset, mutta jätti reilusti ilmoittamatta siitä. Jos perään erehtyi soittelemaan, niin äiti keksi jonkun hätävalheen ja tämä selvisi viimeistään seuraavana päivänä koulussa. ”Hä, emmä missää partiossa eile ollu!?”

Kaveriporukoilla pelattiin pullonpyöritystä. Teineillä alkoholia kului paljon, ja nuoriso oikeasti ryyppäsi kaksin käsin jos vain jostain alkoholia sai. (Kiitos 2020-luku ja raitistunut nuoriso.)

Valokuvat piti viedä erikseen kehitettäväksi ja siinä kesti ikuisuus. Oli aivan tuuria millaisia kuvia tuli ja tästä johtuen kaikille ei kameraa annettu, koska jotkut olivat rehellisesti susihuonoja kuvaamaan.

Kakuissa oli juhlissa aina sokerikirsikoita ja halkaistuja kiivejä. Oli plussaa jos Pauli-eno toi videokameran kesäjuhliin.

  • Henru87 😀
muoti ajattelin-tanaan meikki
Kommentit (2)
  1. Ai että, kyllä niin ysärilapsi muistaa =) Muistatkos vielä Yves Rocher- tilaukset? Entä kun suojakerroin 6 oli ok, ja sk12 käyttivät vain todella vaaleat ja helposti palavat.

    1. Omg muistan! <3 Juuri vähän aikaa sitten selailin erään vintagepuodin verkkokauppaa, ja siellä oli myynnissä näitä YR:n meikkilaukkuja joita sai tilaajalahjana! Ne olivat ihanan tuoksuisia ja toimitti hyvin myös kynäkotelon virkaa koulussa 😀
      Muistan myös nuo suojakertoimet, mutta myös itseruskettavat, joiden sävy oli melkein poikkeuksetta porkkana..:3 Unohdin muuten listaltani sellaiset ysärihitit kuten hiusmascarat, tekohiustupsut ja liimattavat tekokynnet sekä purukumeista saatavat purkkatatsat! 😀

      Onko sinulla muuten muistikuvia siitä, mistä kaikesta oli kuvastoja tai katalogeja? Hennes & Mauritzin kuvasto piti jossain vaiheessa hakea itse postista, Hobby Hallin kuvasto tuli ihan laatikkoon ja sen lisäksi oli vielä joku muu firma Yvesin lisäksi, mutta muistikuvani ovat suht rajalliset. Oli jännittävää selata kuvastoa ja kirjoittaa manuaalisesti käsin mitä haluaa ja laskea ja ynnäillä miten paljon koko roska tulee posteineen maksamaan. Sitten se jännittävä odotus ja mikä pettymys jos posti olikin hukannut tilauskuoren.. Sitäkin meinaan sattui!

      – Henriikka

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *