C’est la Normandie

1.jpg

Hei!

Puolessa välissä ollaan. Vettä sataa saavista päivästä toiseen, ja läheiset ilmoittelevat meidän iloksemme ihania lämpöennätyksiä kotiterasseilta Suomesta. Työkaverimme ennustivat tänään sadesään jatkuvan enää viikon. Toivoa siis on? 😀 Mutta, voiko kenkä- ja korusuunnittelijaan luottaa sääkysymyksissä, saa nähdä. Mieliämme on painanut hidas postailu. Kohta jo kolmen viikon takainen Normandian reissu puskee yhä mieleen. Meri tuoksuu nenässä ja nousuveden yllättäneissä lenkkareissa.

Aamutuimaan kiisimme reput selässä läpi tyhjän Rue Lafayetten Saint Lazaren asemalle. Asema junanvihellyksineen ja kauniine katoineen kertoivat jo alkavasta seikkailusta. Kellotaulu näytti varttia vaille kahdeksan, kun nousimme väenpaljouden mukana junaamme. Köröttely Pariisista koilliseen Normandian rannikolle kesti vain kaksi tuntia. Le Havre odotti hiljaisena kahta lomailijaa. Jatkoimme bussilla matkaa Etretaan, pieneen rantakylään. Parin euron busimatka ei tuntunut edes opiskelijan kukkarossa. Ikkunoissa vilisi rypsipellot, lehmät ja pikkuruiset kylät. Kaikkialla oli hiljaista ja hidasta. 

29.jpg

Kun saavuimme kylän keskustaan, sen tärkeimmät tiet näkyivät ensi silmäyksellä. Huvittuneina silti haimme Infosta kartan ja hakeuduimme sen avulla hotellille meren tuntumaan. Meri ja Norsukalliot ottivat meidät haltuunsa. Tuntui kuin olisi ollut kotona. Hiljaista, raikasta ja hieman vilpoista. Tuuli lennätti hiuksia, kun vielä tuolloin tietämättöminä keräsimme kiviä, kuin mitkäkin Nipsut timanttiluolassa. Myöhemmin meille selvisi, että kivien keräämisestä voi saada yhdeksänkymmenen euron sakot. Ei ihme, sillä täydellisen pyöreät kivet olivat maailman suojeltua kauneutta. Kallioiden huippuja tuskin näki sumuverhon läpi. Sinne oli pakko kiiruhtaa heti ensimmäisenä, jotta näkisimme vielä nuo kuuluisat maisemat saman pävän aikana.

2.jpg3.jpg4.jpg5.jpg6.jpg7.jpg8.jpg9.jpg11.jpg10.jpg12.jpg13.jpg15.jpg

16.jpg

14.jpg17.jpg18.jpg19.jpg

Ylhäällä kallioiden korkeuksista katsottuna meri loisti valkoisena, ja horisontti oli kadonnut sumun sekaan. Kaikkialla oli todella kaunista. Istuimme hetkeksi alas kalliolle ja kuuntelimme. Silmät kiinni hymyilimme kun lokkien siivet hakkasivat ilmaa vasten, tuuli tanssi korvissa, pikkulinnut lauloivat ja kärpänen lensi viereiseen kukkaan. Pariisissa luontoa ei oiken ole. Olisin halunnut  rutistaa koko hetken pieneksi mytyksi taskuuni ja viedä sen mukanani kaupungin vilinään, jossa sunnuntaikin on varmasti kymmenen kertaa äänekkäämpi kuin mikään turistiryntäys Etretassa.

Kokonaisen torstaipäivän kiipesimme ja kapusimme jylhiä kalliomaisemia. Illalla heitimme talviturkit hyiseen Atlantiin nauravien kalastajien katsellessa touhuamme. Vain yksi päivä sai mielen tyhjäksi, hengityksen tasaantumaan ja muutti meidät hetkeksi taas turisteiksi. 

 

20.jpg21.jpg22.jpg23.jpg24.jpg25.jpg26.jpg27.jpg28.jpg
30.jpg

Aamulla nautimme vielä hetken aaltojen äänistä istuen rantakivillä. Haikein mielin jätimme Etretan pikkukylän, ja jatkoimme takaisin Le Havreen, jossa nousimme tällä kertaa bussiin suuntana satamakaupunki Hon Fleur. Puolen tunnin ajomatkan ja suuren sillan selätettyämme olimme taas aivan uudessa paikassa, joka vilisi ihmisiä. Värikkäät viirit johdattivat suloisen hotellimme luo vilkkaan kävelykadun tuntumaan. Aurinko paistoi ja vaihdoimme shortseihin ja hameisiin. Satama muistutti kovasti Köpistä. Pieni kaupunki valmisteli putiikkejaan juhlakuntoon, sillä seuraavana sunnuntaina olivat Hon Fleur- päivät. (jotka me valitettavasti missasimme). 

 

31.jpg33.jpg34.jpg35.jpg36.jpg37.jpg

Hon Fleurissa nautimme mukulakivikaduista, väreistä ja putiikeista. Emme voineet olla huomaamatta ovimatoilla lötköttäviä koiruuksia, jotka tapittivat ovi toisensa jälkeen silmiimme. Koirakuume, joka on meillä kasvanut (kenties ikääntymisen myötä) ei ainakaan näillä kulmilla laantunut. Jälkiruokaviini Calvadoksen kotiseuduilta oli pakko ostaa pari maistiaspulloa mukaamme. Mukaani tarttui myös ekovillainen huopa, joka on valmistettu Latviassa ja on Ruotsalaista merkkiä. Hupsis, ei ehkä niin paikallinen löytö, mutta silti mukava, koska kirjoitan tätäkin tekstiä siihen kääriytyneenä. Illalla nautimme olutta ja merenantimia lämpölamppujen alla satamaravintolassa. Vastakkaisella rannalla karuselli pyöri ja hotelli odotti meitä     nukkumaan. 

 

32.jpg

Lauantaina hyvästelimme puolestaan nämä maisemat ja palasimme jälleen Le Havreen, jossa tapasimme ystävämme Idan. Le Havre ei antanut parastaan, sillä hotellimme, jossa meidän piti yöpyä paljastui huijariksi. Emme siis jääneet nukkumaan tupakanreikäisten lakanoiden väliin, joista Ida oli maininnut katsatettuaan hotellin ja paettuaan paikalta. 

 

38.jpg39.jpg

Harmaa Le Havre tarjosi hyvää ruokaa ja lähes surkuhupaisan koomisia hetkiä. Hauskaa oli kuitenkin. Seura pelastaa silloin kun ravintoloita ja vessoja ei näy mailla eikä halmeilla, ja silloin kun kun luulee kadottavansa kameran. Me suuntasimme illaksi Pariisiin bailaamaan. Saint Lazaren asemalla haistelimme ilmaa tyytyväisinä. Ah siellä tuoksui koti; Pariisin tuoksu: pissa, tupakka, parfyymit ja pakokaasut. 

Suosittelemme retkeä Normandiaan! Ette kadu 🙂

 

Nyt nukkumaan, Emilia palaa vielä reissutunnelmiin vinkkipostauksellaan. 

 

x Norma

 

Kuvat: Norma Lauritsalo ja Emilia Aukee

 

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Helsingissä sataa juuri nyt. Ehkä toisenlainen sade kuin Normandiassa tai Le Havressa.
    Mukava lukea ja ennen muuta katsella kuvia, joissa on tarina.
    Voikaa hyvin!
    Voimia ja tupakattomia lakanoita 🙂
    t. Timo Nerkko

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *