Hullun epätodellista, mutta totta. Uusi koti, Pariisi
Bonsoir!
Pariisia eletty nyt kolme päivää. Tuntuu vieläkin, että silmissä olisi unihiekkaa. Epätodelliselta tuntuu olla täällä taas ja tällä kertaa asua oikeassa Pariisilaisessa talossa, jonka ranskalaiset parvekkeet kutsuvat sisäänsä, ja jonka katolta kurkistaa rönsyilevä puutarha. Emilia aistii Pariisia nyt ekaa kertaa. Eilen hän totesi Seinen varrella, että liian kliseistä, mutta miksei siitä silti pitäisi. Olen samaa mieltä. Harmaanbeige väripaletti saa potkua pian aukeavista kukista. Nyt aurinko leikkii piilosta ja sateenvarjoja löytyy joka kadunkulmasta. Vaikeaa on ajatella, että tässä vilkaassa suurkaupungissa näemme kesän tulon ja tunnemme lämpöerot kolmen kuukauden ajan lähietäisyydeltä.
Arkeen astuimme tänään. Kello soi seiskalta,
eivätkä viereisen ala-asteen lapset ehtineet herättää meitä kevätenergiallaan, niinkuin eilen. Kahvia ja teetä, ensimmäinen metrolippu ranskaksi herttaiselta Monsieurilta, 20 minuutin köröttely ja maanaltanousu raikkaaseen ilmaan Pariisin itäreunalle, niin avauduimme tähän päivään. Suomalaisina olimme 30 minaa etuajassa (kröhöm tää oli mulle aika poikkeus), joten tapoimme aikaa läheisessä puistossa, jossa viidakkomaiset kasvit ja suuret korkeuserot saivat meidät lumoihinsa heti ensiaskeleella. (Puitosta lisää myöhemmin.)
Kello kymmenen poskisuukotimme uutta työnantajaamme. Idyllinen rapattu talo terassineen ja kasveineen on työharjoittelupaikkamme seuraavat kuukaudet. Suoraan töihin- menetelmä toimi, sillä suunnittelu, ideointi, muoti ja luovuus kutsuivat jo parin viikon loman jälkeen. Kehossa kuplii yhä. Olo on aika hullun onnellinen. Meillä on niin hieno mahdollisuus oppia alasta ja työskennellä muotimerkille designassareina kenkätaivaan alla. Tästä tulee kokemus, johon palaamme vielä monta kertaa. Nyt kaikki on vielä onneksi edessäpäin.
Emilia siemailee sohvalla punaviiniä. Elämän pieniä iloja ja kenties harjoittelua paikallisuuteen. Kliseisesti totean C’est la vie!
Bonne nuit!
x
Norma & (Emilia)
