Onnen pisaroita

Ciao! 

Palasimme tänään töistä väsyneinä ja janoisina. Pariisiin päälle saapui viikonloppuna lämpöaalto, joka toivottavasti pysyy ainiaan. Galerie Lafayettetten ostoskierroksen jälkeen saavuimme kotiin ja ilmassa tuoksui kesä. Kesä!! Pieniä pisaroita tippui nahkatakilleni ja juoksimme lähikauppaan maitoa hakemaan. Liukuovien suussa tokaisin Emilialle, että miten joka vuosi tulee niin onnelliseksi kun haistaa kesän. Ehkä meille suomalaisille pitkän, harmaan ja hytisevän ajanjakson jälkeen kesän ensimmäinen tuoksu saa solut hymyilemään onnesta. 

Kesän tulo näkyy varvastossuina katukuvassa, (vaikka päällä olisi myös ohut toppatakki) , ärhäköinä lintujen reviiritappeluina lounaspuistossamme ja mulla hinkuna sovittaa joka päivä uudestaan ja uudestaan uutta lierihattua. 😀

Onni nosti päätään kesän sadepisaroista ja viime viikon keskiviikkona upeimmalla keikalla jolla oon ikinä käynyt. Ennen Pariisiin muuttoa selailin bändien kiertuelistoja, mutta keikat unohtui kiireiden lomassa. Viimeviikon tiistaina satuin käväisemään facebookissa ennen töihin lähtöä. Etusivullani mainostettiin The Lumineersin Pariisin keikkalippuja seuraavalle päivälle. Menin salamana ostamaan viimeisiä kappaleita. Nettiin jäi enää jäljelle yksi, kun sain kiireessä ostettua mulle ja Emilialle omamme. Tuntui hullulta! En ollut edes kattonut missä ne esiintyy ja monelta, mutta spontaanius iski, sillä kyseessä on yksi mun ihan lemppari bändeistä. 

Keskiviikkona käveltiin seitsemän minuutin matka kotoa Le Trianoniin, vanhaan teatterirakennukseen. Holvikaaret, kullatut katot freskoineen loivat tunnelmaa jo aulatilassa. Turvatarkastuksen läpi pääsimme saliin joka huokui lämpöä. Permannolla seistessämme meitä ympäröi kultapunainen parvi iloisine ihmisineen. Tuntui hauskalta istua ja odottaa esiintyjiä ranskankielisessä puheensorinassa. Yhdeksältä nöyrät lämppärit päästivät The Lumineersin lavalle. Sinisissä valoissa he aloittivat uuden albumin Cleopatran biisillä Sleep on the floor. Yleisö räjähti eloon eikä hellittänyt otettaan  ennen loppua. Vastavuoroisesti The Lumineers piti otteessaan, puhutteli ja otti yleisön ja Le Trianonin omakseen. Olin ihan liekeissä, Emiliakin fiiliksestä, vaikka oli kuunnellut biisejä vain edellisen päivän. 

Kun uuden albumin hittibiisi Ophelia alkoi, hyppäsi solisti permannolle tanssimaan ihan meidän viereen. Lattia nousi ja laski ihmisten tanssiessa ja taputtaessa. Tuntui siltä, kun kaikki olisi ollut yhtä. Kenties korni kommentti, mutta niin intensiivinen oli koko tunnelma, ettei osannut olla kuin siinä hetkessä. Charlie boy biisin he soittivat ilman mikkejä ja sali täyttyi OO- o -Oo-oo hyräilystä. Sillä oli samanlainen vaikutus kun Om-tavun hyräilyllä isossa porukassa. Hienoviritteinen fiilis jatkui keikan loppuun. Ukulele soi päässäni edelleen ja nään vaaleat kiharat mielessäni. Laulaja ja rumpali tuntuivat meistä molemmista jotenkin todella kotoisilta, varmaan vaaleiden hiusten takia. Täällä kun kaikki ovat melkein tummaverikköjä.

Välillä täällä satumaisessa klishee kaupungissa tulee olo, ettei eläisi täysillä, vaikka pitäisi. Tuo keikka herätti mut kokonaan eloon. Uskon, että tällä oli mulle jokin tarkoitus. 

Viikonlopun lähestyessä rauhotuin. Suomessa vappua viettävät opiskelijatoverit, sen sijaan nostivat vaihdetta kovemmalle. Pariisiin vappuun kuului uuden Suomikaveriin tutusminen. Ihanaa tavata uusia tyyppejä! En sano sitä, etteikö elämä Emilian kanssa olisi upeaa, mutta välillä tuntuu että kaverisuhde muuttuu avoparien elämäksi, kun toinen laittaa ruokaa ja toinen kiillottaa vessaa. Viiniä kaadamme toisillemme kysymättä, kun pienestäkin eleestä tajuaa toisen toiveen. :D

Italialainen ravintola korkattiin Vappuaaton kunniaksi Au pair-ystävämme kanssa ja joimme viiniä macaronsien kera iltamyöhään. Bercyn puistossa istuimme piknikillä seuraavan päivän ja aurinko paistoi polttavasti. Pariisi nautti perhe-elämästä, isät potkivat palloa lastensa kanssa ja äidit kaatoivat retkimukeihin virvokkeita. Ilman lakkiakin vappu sujui siis hyvin. Haalarivappua oli kyllä hiukkasen ikävä. 

Pariisissa vapun tunnus on kielo, joka ostetaan katukauppiailta rakkaalleen. Jokainen kaupunkilainen saa verottomasti myydä näitä kukkia vappuna ohikulkijoille.

Aihetta onneen on tälläkin viikolla, sillä ensimmäinen Suomi ystäväni saapui tänään lomailemaan Pariisin kevääseen. Huomenna saan siis esitellä paikkoja ”paikallisena” :D. Aika hupaisaa.

Bonne nuit!

-Norma

kuvat: Norma Lauritsalo (+Emilia Aukee)