Arkipatonki
Pariisi Pariisi, se alkaa hiljaleen muuttua ihmetyksen aiheesta elinympäristöksi. Työmatka metrossa menee autopilotilla, naapureille huikkaamme rapussa bonjour ja läheisen marketin hyllyjen välistä löytyvät jugurtit ja tomaatit aina vain nopeammin. Ihmeteltävää silti riittää varmasti koko ajaksi. Töissä asiat ovat alkaneet rullailla ja päivät ovat olleet mukavan erilaisia. Eilen metsästimme koko toimiston voimin pomollemme farkkuja ja tänään viimeistelimme malliston väripalettia.
Lähes kaikkialla on todella kaunista, esteetikon silmä lepää rakennuksissa ja puistojen kukkivissa puissa. Norman kanssa myös pohdittiin että, jos haluaisi alkaa kirjoittaa romaania, hahmoihin löytäisi helposti inspiraatiota täältä, kun tavallisenakin työpäivänä ehtii lounastunnilla nähdä miehen ulkoiluttamassa papukaijaa, puissa istuskevelivia poikia ja suloiset mummot pelaamassa shakkia nurmikolla sekä tavata tyylikkään vanhemman herrasmiehen lakerikengissään. ”Bonjour, bon appétit!” Hän huikkasi köpötellessään ohitesemme.
Olemme hankkineet ranskalaiset puhelinliittymät, matkakortit, kotivakuutuksenkin ja olen selvittänyt espressokoneemme salaisuudet. Kaikki on siis mainiosti. Tai no, elämää voisi helpottaa, jos osaisin enemmän kuin 10 sanaa ranskaa, mutta kaikki aikanaan, kaikki aikanaan… Onneksi on Norma.
Lintubongauksen sarallakin menee hyvin. Norma on varma että tästä tulee vielä loistava harrastus… kuvassa kuulemma harmaahaikara. (Itse bongailen lähinnä söpöjä koiranpentuja ja katutyylejä).
Näihin kuviin ja tunnelmiin, palaillaan, ciao!
– Emilia & (Norma)
ps. Pariisissa on jo ihan täysi kevät. Tänään puitossa ihmiset ottivat paidatta aurinkoa ja lapset leikkivät puron varressa. Sain äidiltäni kuvaviestin lumisesta kotipihastamme. Huh. Onneksi ehdittiin tänne ennen kuin takatalvi iski rakkaaseen kotimaahamme.
Kuvat: Norma Lauritsalo & Emilia Aukee
