Rakkaat sydämenvaltaajat

..eli kuinka minusta tuli hullu kissanainen.

Valkoinen sohva kissakotiin? En suosittele. 😀

Olen ollut eläinrakas ihminen lapsesta asti, mutta en ollut aiemmin mitenkään erityisesti juuri kissaihminen. Lapsena viihdyin enemmän perheen (ja naapurin…) koirien ja läheisen hevostallin hevosten seurassa. 90-luvulla ei ainakaan meidän perheessä osattu vielä ajatella, että kissat kuuluisi pitää sisätiloissa ja ulkoiluttaa ainoastaan hihnassa. Silloin kissat menivät ja tulivat mielensä mukaan ja ehkä sen takia olivatkin sen verran itsenäisiä otuksia, ettei niihin syntynyt samanlaista kiintymyssuhdetta kuin muihin lemmikkeihin. Nykyään olen tässäkin suhteessa täysin eri kannalla, kun tiedostan paremmin kaikki ne vaarat, joille ulkona vapaana liikkuvat kissat altistuvat.

Vuoden 2012 loppukesästä tapasin nykyisen mieheni ja samalla sitten nuo nykyisin niin rakkaat karvakorvat. <3 Ensimmäisen kerran, kun menin miehen asunnossa käymään, kissoista sosiaalisempi hyppäsi syliin ja jäi siihen. Ja katsoi kauniilla vihreillä silmillään niin, etten raatsinut toista ajaa poiskaan, vaikka vaatteeni saivatkin lämmittävän karvapeitteen.

Ulkona taitaa olla lintuja.

Tuimasta ilmeestään huolimatta tämä on se hellyyden- ja huomionkipeämpi tapaus. :)

Viime kesänä mies sitten pakkasi kimpsunsa, kamppeensa ja kissansa ja muutti Turkuun. Sen jälkeen ei mennytkään kuin päivä-pari ja olinkin jo ihan myyty. :) Ihanat, hassut ja niin erilaiset luonteet omaavat kissat valloittivat sydämen ja kodin (ja sängyn, sohvan, keittiönpöydän jne.). :D Toinen tulee joka aamu puskemaan ja tarpomaan ja kehräämään, kun herätyskello soi ja toinen hyppää syliin, noh melkein aina, kun istun alas. :D Iltaisin ne juoksevat villisti ympäri asuntoa ja joka päivä vahdataan ikkunasta lentäviä ja sirkuttavia lintuja. Ja tietysti vongataan lisää nappuloita, kun ruokakuppi on puolillaan.

Kissat. <3 On ne vaan. <3