Oikea vegaani?
Olen viime aikoina pohtinut vegaaniuden määritelmää ja sen ehdottomuutta. Vegaanipiireissä käydään välillä kiivaitakin taisteluita, joista olen sitkeästi yrittänyt pysytellä erossa. Olen hengaillut lähinnä erilaisilla vegaaniruokia käsittelevillä Facebook -sivustoilla, missä on ollut hyvä ja tsemppaava henki. Tällä viikolla törmäsin kuitenkin näihin kahteen aihetta käsittelevään kirjoitukseen, jotka saivat miettimään paitsi vegaanista liikettä myös sitä, miten määrittelen itse itseni: The Vegan Strategist –blogin kirjoitus Are You Vegan Enough? ja Ylioppilaslehden Tie, totuus & vegaani.
Molemmat kirjoitukset peräävät vegaaniliikkeeltä enemmän myötätuntoa ja vähemmän fundamentalistista asennetta. Ylioppilaslehden kirjoitus luo myös mielenkiintoisen näkökulman veganismista tietynlaisena uskonlahkona. Tuomitseva ja jyrkkä suhtautuminen ja puritanistinen asenne ei suoranaisesti auta, jos haluaa vegaanisen aatteen leviävän ja yhä useamman ihmisen siirtyvän elintavoissaan vegaanisempaan suuntaan. Se toimii pikemminkin päinvastoin ja pelottaa pois ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet eettisesti ja ekologisesti kestävistä elintavoista, mutta jotka eivät syystä tai toisesta pysty (ainakaan vielä) täysin vegaaniseen elämään.
Pitääkö ihmisen kieltäytyä täydellisesti kaikesta eläinperäisestä voidakseen kutsua itseään vegaaniksi? Voiko joskus juoda vaikkapa lasin viiniä, jos ei tarkista sen vegaanisuutta tai syödä pari karkkia, joiden E-koodeja ei ole syynännyt? Riittääkö pyrkimys vältellä eläinperäisiä raaka-aineita kaikilla elämän osa-alueilla, vai pitääkö siihen pystyä jatkuvasti ja koko ajan? Ymmärrän kyllä miksi monet vegaanit haluavat pitää määritelmän tarkkana. Esimerkiksi ravintoloissa syödessä vegaani saa edelleen eteensä usein laadultaan ala-arvoista ruokaa tai sitten ruokaa, jossa on maitotuotteita ja kananmunaa. Välillä ehdotetaan jopa kalaa tai kanaa. Kun ravintolakokeilla on vegaanin määritelmä välillä näinkin hukassa, niin asioita ei ainakaan helpota se, että joku vegaaniksi itseään kutsuva tekee välillä joustoja syömistensä suhteen.
Minä en ole tähän mennessä kertaakaan vielä kutsunut itseäni vegaaniksi. Silloin kun asia on ollut esillä, olen käyttänyt kiertoilmaisuja: ”mä oon viemässä elintapojani vegaanisempaan suuntaan” tai ”mä välttelen nykyään kaikkee eläinperäistä”. Jotenkin omassa mielessäni vegaani on sellainen ihminen, joka on kaikilla elämänalueillaan tiukempi kuin mitä itse olen. En yleensä ole perfektionismiin taipuvainen ihminen, joten siinä mielessä on outoa, että pidän tällä saralla omaa toimintaani riittämättömänä. Ehkä se johtuu enemmänkin tavastani ajatella kuin varsinaisesti elintavoistani. En edelleenkään osaa ajatella, että kaikki eläinten hyötykäyttö on lähtökohtaisesti väärin. Jos ihminen metsästää tai kalastaa itselleen ruokaa, en osaa pitää sitäkään vääränä, kunhan kyse on ruoanhankinnasta eikä eläinten tappamisesta huvin vuoksi. Kritiikkini kohdistuu edelleenkin enemmänkin tehotuotantoon ja sihen liittyviin julmuuksiin ja varsinkin sonnivasikoiden ja kukonpoikasten tappamiseen (niin turhaa, niin surullista 🙁 ).
Moralisointi, itsensä asettaminen jalustalle ja omien mielipiteiden julistaminen ainoiksi oikeiksi on saanut minut aina kavahtamaan kauemmaksi oli kyse sitten uskonnosta tai ideologiasta eikä tämä ole poikkeus. Silti kaipaan vuorovaikutusta ja pohdiskelevaa keskustelua ihmisten kanssa nimenomaan näistä asioista. Olen hakemassa yli 20 vuoden jälkeen uudelleen omia rajojani ja niiden selkeyttämiseksi kaipaan näkökulmia, joita en itse osaa välttämättä ajatella.